Kaukolämpöä ilmastoa jäähdyttäen

Kaukolämpöä ilmastoa jäähdyttäen

Calefan toimitusjohtaja Petri Vuori kehoittaa ryhtymään tekoihin heti, sillä teknologia ja osaaminen päästöttömään kaukolämmöntuotantoon ovat jo valmiina.

Kaukolämpöä ilmastoa jäähdyttäen

Polttamattomaan teknologiaan perustuva kaukolämmöntuotanto on kestävä ratkaisu, joka on jo tätä päivää.

Teksti Paula Harmaala  Kuva Anri Vuori

Kaukolämpö on totuttu tuottamaan polttamalla, mutta varjopuolena ovat CO2-päästöt, pienhiukkaset ja ilmaston lämpeneminen.

Kestävä vaihtoehto on olemassa. Kaukolämpö voidaan tuottaa kannattavasti Calefan lämpöpumpputeknologialla. Käytännössä ulkoilmaa jäähdytetään ja talteen otettu energia jalostetaan erikoislämpöpumpulla korkeampaan lämpötilaan, jonka jälkeen se siirretään kauko- tai aluelämpöverkkoon.

– Lopputuote, joka kaukolämpöputkessa kulkee, eli lämpöenergia, on molemmissa tapauksissa sama. Ympäristövaikutukset vain ovat täysin päinvastaiset, sanoo Calefa Oy:n toimitusjohtaja Petri Vuori.

Kaukolämmön tuottaminen lämpöpumpuilla on vahvasti tätä päivää. Se on tullut mahdolliseksi uudella teknologialla, jossa Calefa on toiminut suunnannäyttäjänä maailmanlaajuisesti. Uuden teknologian lämpöpumput mukautuvat eri olosuhteisiin ja vuodenaikoihin.

Suur-Savon Sähkölle valmistui Puumalaan syksyllä 2019 lämpöpumppulaitos, joka tuottaa kaukolämpöä päästöttömästi. Laitos kerää energiaa auringonvalosta ja ulkoilmasta, ja jalostaa sen lämpöpumpulla 80-asteiseksi kaukolämmöksi.

Calefa on toimittanut Puumalan lämpöpumppulaitoksen valmiina kokonaisjärjestelmänä.

Päästötöntä kaukolämpöä

  • Polttamisen sijaan kaukolämpö voidaan tuottaa korkean teknologian lämpöpumpuilla -20… +30°C ulkoilmasta.
  • Lämpöpumpuilla tuotettu kaukolämpö hidastaa samalla ilmaston lämpenemistä.
  • Kun kaukolämpöä ei tuoteta polttamalla, ympäristöön ei myöskään tule pienhiukkasia eikä CO2-päästöjä.
  • Teknologia ja osaaminen päästöttömään kaukolämmöntuotantoon ovat jo valmiina.

Nyt on tekojen aika

Polttamalla tuotetun lämpöenergian hyötysuhde jää aina vähäisemmäksi, kuin itse raaka-aineen sisältämä energia. Kattilahyötysuhde on yleensä 0,7 – 0,9. Polttaminen hukkaa energiaa ympäristöön.

Sen sijaan lämpöpumpulla kaukolämpöä tuottaessa vuosihyöty-suhde on noin 3, kun lämpöä jalostetaan ympäri vuoden. Hyöty on moninkertainen kulutukseen nähden.

Polttamiseen perustuva kaukolämmöntuotanto tulee Suomessa tällä vuosikymmenellä joka tapauksessa loppumaan ainakin öljyn ja kivihiilen osalta.

Calefan AmbiHeat-lämpölaitos tarjoaa monia raikkaita mahdollisuuksia, kuten eri lämmönlähteiden samanaikaisen hyödyntämisen kaukolämmön tuotannossa. Ilma, vesi, maa, aurinko, teollisuuden hukkalämpö — ympäristö ratkaisee. Ratkaisevaa on, millaista energiaa on tarjolla ja mistä saadaan paras hyötysuhde. Polttamattomaan teknologiaan perustuva lämpölaitos voidaan huoletta sijoittaa asutuksen keskelle. Laitoksesta ei tule pienhiukkasia ja äänitasot ovat matalat.