Tuusulan uudessa monitoimitalo Moniossa yhdistyvät eri ikäisten ja erilaisten käyttäjäryhmien uudenlainen oppiminen sekä kuntalaisia palveleva kulttuuriharrastusten työpaja. Kuva Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit.
Kasvava Suomi

Sata hehtaaria tilaa laajentaa

Tuusula tarjoaa tilavaa tonttimaata sekä yritysten että asukkaiden tarpeisiin. Yksi suurimpia hankkeita on Focus-yritysalue, joka mahdollistaa monenlaista liiketoimintaa tuhansine työpaikkoineen.

Teksti Ritva-Liisa Sannemann

Tilaa vaativan tonttimaan kysyntä ulottuu nyt kehyskuntiin. Tuusulan vetovoimaisuutta lisää sijoittuminen Helsinki-Vantaan lentokentän kylkeen.

– Yritykset kyselevät nyt erityisesti isoja tontteja, ja tähän tarpeeseen pyrimme vastaamaan. Monilla on tarve jopa 10–15 hehtaarin maa-alueille, kertoo Tuusulan elinvoimajohtaja Seppo Pietarinen.

Esimerkiksi Kehä I:n ja III:n varrelle sijoittuvat yritykset eivät enää tahdo löytää laajentumisen mahdollisuuksia tiiviisti rakennetusta ympäristöstä, vaan suuntaavat katseensa väljemmille maille.

Riittävän kokoinen tontti oli yksi ratkaisevista kriteereistä, kun saksalainen, datakeskuspalveluita tarjoava Heztner päätti valita Tuusulan sijainnikseen. Sujuva yhteistyö kunnan kanssa sekä hyvät liikenneyhteydet vauhdittivat päätöstä.

Sadan hehtaarin yritysalue

Noin sadan hehtaarin ja kerrosalaltaan miljoonan neliömetrin suuruinen Focus-alue on lähitulevaisuudessa loistava paikka monille yrityksille. Etelä-Tuusulassa sijaitseva alue on tarkoitus rakentaa kaupallisten palveluiden, logistiikan ja työpaikkatoimintojen nauhaksi tulevan Kehä IV:n varrelle.

Focuksen osayleiskaava on jo valmistunut ja määrätietoinen maanhankinta loppusuoralla. Alue toteutuu vaiheittain ja täydentää lentoaseman ympärille rakentuvaa työpaikkavyöhykettä.

Tuusula kiinnostaa myös muuttajia. Vuosi 2020 tulee valottamaan kunnan asuntorakentamisen suuntaa. Kunnassa järjestetään jo kolmannen kerran asuntomessut, jotka ovat samalla Suomen Asuntomessujen 50-vuotisjuhlamessut. Paikkana on Hyrylän entisen varuskunnan alue, Rykmentinpuisto, jonne rakentuu asuintilaa jopa 15 000 asukkaalle.

– Siitä tulee kylämäinen, moderni ja viihtyisä alue, jonne rakennetaan monipuolisia asuntoja kerrostaloista omakotitaloihin, kertoo kuntakehitysjohtaja Marko Härkönen.

Palveluita ja kulttuuria

Kasvavana kuntana Tuusula on päättänyt kohentaa palveluverkkoaan 150 miljoonalla eurolla seuraavan vuosikymmenen aikana. Summa ohjataan erityisesti päiväkodeille ja kouluille.

– Haluamme olla koulutuksen kärkikunta ja tehdä hyvästä palveluverkostosta vetovoimatekijän, Härkönen vahvistaa.

Härkönen esittelee havainnekuvia Hyrylään rakennettavasta Monio-hankkeesta, johon saadaan tilat lukiolle, taideopetusta järjestäville tahoille sekä kansalaisopistolle ja kuntalaisten tarpeisiin. Arkkitehtuurikilpailun voittajasta tulee maailman suurimpiin hirsirakenteisiin kouluihin lukeutuva rakennus, jonka on määrä valmistua vuonna 2021.

Arkkitehtoninen laatu onkin avainsana kunnan rakennushankkeissa. Erityisesti arvokasta Tuusulanjärven ympäristöä vaalitaan tarkasti. Jopa uudesta uimapaviljongista järjestettiin juuri suunnittelukilpailu, ja kansainvälinen Euroopan 15-kilpailu on alkamassa Anttilan tilakeskuksen alueesta. Noin 40 000 asukkaan kunta tunnetaan etenkin kulttuurikuntana, joka kokee yhtä vahvasti olevansa luonnonläheinen, turvallinen ja kuntalaisten osallisuutta tukeva yhteisö.

Tuusula tekee yhteistyötä muiden kuntien kanssa alueellisen kasvun takaamiseksi. Se on mukana kehittämässä Helsingin seudun 14 kunnan strategista suunnitelmaa, jossa luodaan linjat maankäytölle, asumiselle ja liikenteelle vuoteen 2050 asti.

Alueen kunnat tarjoavat myös neuvontapalveluja yrityksille ja yrittäjäksi aikoville yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keuken kanssa. Se auttaa paikallisia yrityksiä kehittymään ja kasvamaan Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan alueilla.

www.tuusula.fi

Kuntakehitysjohtaja Marko Härkönen ja elinvoimajohtaja Seppo Pietarinen.

You Might Also Like