HR-palvelut parantavat työntekijäkokemusta

HR-palvelut parantavat työntekijäkokemusta

Tiivis kumppanuus asiakkaisiin on yksi Aditron toiminnan kivijaloista. 

HR-palvelut parantavat työntekijäkokemusta

Henkilöstö- ja palkkahallinto vaatii erikoisosaamista. Aditro tarjoaa 80 yritykselle asiakaskokemukseltaan ylivoimaiset palvelut ulkoistettuna.

Teksti Jukka Nortio  Kuva Joona Raevuori

HR-palveluiden ulkoistaminen on ollut perinteisesti suurten yritysten tapa toimia, ja tämä markkina onkin saavuttamassa kyllästymispisteensä. Pienemmissä yrityksissä ja erityisesti kasvuyrityksissä on nyt herätty ulkoistuksen etuihin.

– Olemme siirtyneet osaksi eurooppalaista SD Worxia tämän vuoden aikana. Voimme tarjota laajan ohjelmisto- ja palvelutarjoamamme sekä kansainvälisille suuryrityksille että kasvuyrityksille, jotka haluavat turvata HR-palveluidensa skaalautuvuuden henkilöstölleen, Aditron ulkoistuspalveluiden johtaja Hanna Mattinen kertoo.

SD Worxin 5 300 asiantuntijaa toimivat 18 maassa, ja sen palkanlaskentaverkosto palvelee 150 eri maassa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli 802 miljoonaa euroa.

Kehittyneet HR-ohjelmistot takaavat sen, että yritysjohto voi käyttää HR-dataa tiedolla johtamiseen.

– Yritys voi ennakoida paremmin tulevaa ja mukautua ennakoimattomiin muutoksiin, kun sen johdolla on kattava HR-data helposti käytössä. Myös HR-asiantuntijat voivat käyttää resurssejaan yhä enemmän tiedolla johtamiseen, kun älykkäät HR-järjestelmät hoitavat rutiinityöt.

Aditro on toiminut vuodesta 2004 lähtien toimialariippumattomasti, ja sillä on aina ollut asiakkaina erikokoisia yrityksiä. Siksi yrityksessä on osaamista ja ymmärrystä erilaisiin asiakastarpeisiin.

Kumppanuus keskiössä

Yrityksen ohjelmistokehitys on taannut sen, että asiakkaat ovat aina saaneet heidän tarpeisiinsa sopivia palveluja. Kun ohjelmistokehitys on omassa hallussa, sovellusten laatu, testaus, tietoturva ja ajanmukaiset päivitykset ovat taattuja.

– Asiakkaamme arvostavat sitä, että he saavat palvelut saman katon alta, ja me vastaamme siitä, että kokonaisuus toimii, Mattinen sanoo.

Tiivis kumppanuus asiakkaiden kanssa on Aditron toiminnan toinen kivijalka. Kumppanuuden perustana on yhteinen halu parantaa asiakasyrityksen työntekijäkokemusta. Tämä merkitsee HR-järjestelmien parasta mahdollista käytettävyyttä ja saatavuutta aina, kaikkialla ja kaikilla päätelaitteilla. Sovelluksia kehitetään niin, että työntekijät, esimiehet ja HR-asiantuntijat saavat heille tärkeät tiedot aina ensimmäisinä ruudulleen. 

HR-järjestelmien automaatio lisääntyy, kun ne sisältävät yhä enemmän tekoälyä ja koneoppimista. Tämä mahdollistaa sen, että HR-ammattilaiset voivat keskittyä työssään siihen, mihin järjestelmät eivät pysty, eli työntekijöiden henkilökohtaiseen palvelemiseen.

– Koneoppimisella tarkastetaan prosessin alussa esimerkiksi se, ettei epäkurantti data, kuten selvästi väärä palkkatieto, pääse etenemään HR-prosessissa, Mattinen avaa.

Aditron ulkoistusasiakkaana on tällä hetkellä 80 yritystä. Ulkoistuspalvelun lisäksi Aditro tarjoaa Saas-palvelua (software as a service), jolloin yritys vastaa itse HR-toiminnoista käyttämällä Aditron ohjelmistoja. Aditron ratkaisujen kautta tuotetaan palkkalaskelmia 3,5 miljoonaa vuodessa.