Helpon kotiruoan verkkokauppa mullistaa arjen

Helpon kotiruoan verkkokauppa mullistaa arjen

Feelia Ruokakaupan kehityspäällikkö Josefiina Lahti kertoo, että kotiruoan verkkokaupan suosion kasvua vauhdittaa suomalaisten arvostus tavallista ruokaa ja sujuvaa arkea kohtaan.

Helpon kotiruoan verkkokauppa mullistaa arjen

Sujuvan arjen arvostus on kasvanut Suomessa. Nyt suosiossa ovat vaivattomuus ja valmiit kotiruoat, mikä vauhdittaa kotiruoan verkkokaupan kasvua.

Teksti Sanna Halonen  Kuva Lotta Kankaanpää

Kotona kokkaamisen suosio väheni ja valmiiden ruokien kysyntä kasvoi 20 prosenttia edellisvuoteen nähden huhti-kesäkuussa. Kun päivät ovat aikataulutettuja töiden, opiskelun tai harrastusten myötä, kotona vietetty aika halutaan käyttää palautumiseen ja perheen kanssa yhdessäoloon. Vapaa-ajan arvostuksen lisääntyessä kaupassakäynti ja ruoanlaitto nähdään yhä useammassa perheessä vaivana ja aikasyöppönä. Tavallisen kotiruoan arvostuksen lisäännyttyä on moni siirtynyt ruoan verkkokauppaan. Muutos kiihdyttää Feelia Ruokakaupan suosiota.

Kuumennusta vaille valmis

Ainutlaatuinen Jyväskylän yliopistossa alkunsa saanut konsepti on mullistanut suomalaisten arjen. Feelia Ruokakaupan kotiruoan verkkokauppa tuo suomalaiskoteihin kotimaisista raaka-aineista valmistetut kotiruoka-ateriat, jotka toimitetaan kuumennusta vaille valmiina ja valmistuvat jopa alle kymmenessä minuutissa. Palvelu mahdollistaa sen, että kotona on aina kotiruokaa valmiina ilman kaupassa käyntiä ja kokkausta – monipuolisesta ravinnosta tinkimättä. 

–  Kun koko viikon ruoat tuodaan valmiina kotiin ja ruoka on muutamassa minuutissa valmista, vapautuu aikaa muuhun. Palvelumme on muuttanut kotiruokailuja merkittävästi, ja haluammekin olla helpottamassa suomalaisten ruokailuja ympäri maan – myös syrjäseuduilla. Arvostus säästyvää vapaa-aikaa kohtaan näkyykin selkeästi kotiruoan verkkokaupan räjähdysmäisenä kasvuna: reilussa vuodessa olemme toimittaneet jo lähes kolme miljoonaa annosta suomalaiskoteihin, kehityspäällikkö Josefiina Lahti iloitsee.

Monipuolista säästöä

Päiviin vapautuvat tunnit ja ruokakuluista syntyvät säästöt ajavat suomalaisia ruoan verkkokaupan pariin. Perinteisesti ruoan verkkokaupassa ruokatarvikkeet toimitetaan asiakkaan kotiovelle, mutta ruoka tulee kuitenkin kokata itse. Kun ruoat puolestaan toimitetaan valmiina, säästyy aikaa kaupassakäynnin lisäksi myös ruoan laitolta jopa tunteja viikossa. 

Ajansäästön lisäksi viikon ruokaostosten tilaaminen verkkokaupasta kotiovelle auttaa myös säästämään ruokakuluissa, kun heräteostot jäävät vähemmälle. Valmiit kotiruoat voivat tuoda säästöä myös annoshintaan. Feelia Ruokakaupan annoshinnat lähtevät 78 sentistä, joten ne tulevat edullisemmaksi kuin kotiin tilattu pizza. Keskimäärin yksi henkilö syö 12,50 eurolla koko viikon päivälliset ja valmiiksi kootussa Feelia Perheboksissa neljän hengen perhe saa viikon ruoat 52 eurolla. 

Ruoan verkkokauppa on ottanut reippaan kasvuloikan viimeisen kahden vuoden aikana. Kuluttajakäyttäytymisen muutoksen lisäksi kasvua vauhdittavat useat trendit kuten digitalisaatio, kotimaisuuden ja vastuullisuuden arvostus sekä lisääntynyt kiire. Yhä useampi suomalainen ostaa ainakin osan ruoastaan verkosta ja kiireen yhä lisääntyessä kuluttajat ovat siirtyneet kuluttamaan palveluita, joissa vaivattomuus korostuu.