Hangosta kurotetaan kohti maailman markkinoita

Hangosta kurotetaan kohti maailman markkinoita

Hangon satamassa toimivalla Hangö Stevedoringilla on käytössään kaksi Liebherr-satamanosturia, joilla sataman suurimmat nostot tehdään.

Hangosta kurotetaan kohti maailman markkinoita

Merikuljetukset ovat Suomen henkireikä maailmalle. Näiden kuljetusten varassa on tavaroiden vienti ja tuonti sekä normaalioloissa että poikkeusaikana.

Teksti Jukka Nortio  Kuva Hangö Stevedoring

Hangon satama on Suomen nopein linkki maailmalle. Ei siis ihme, että sen liikennemäärät ovat kasvaneet. Tonnimääräinen kasvu on ollut viime vuosien aikana keskimäärin kahdeksan prosenttia vuodessa. Hangon kautta kulkee Helsingin jälkeen toiseksi eniten ro-ro-liikennettä.

– Meillä on yli sadan vuoden kokemus monipuolisista tavarakuljetuksista. Tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman huolinta- ja lastinkäsittelypalveluja, Hangö Stevedoringin myynti- ja markkinointipäällikkö Göran Eriksson kertoo.

Satamien välisessä kilpailussa pärjääminen edellyttää asiakaslähtöistä ja joustavaa toimintatapaa, joka ei ole isojen satamien vahvuus. Hangossa tilanne on toinen.

– Closing-aikamme ovat erittäin lyhyet ja tavaran vaihtuvuus nopeaa. Viimeiset trailerit tulevat välillä vain pari minuuttia ennen laivan lähtöä ja joskus saamme jopa aamulla junavaunuissa tulleet rahdit lastattuna saman päivän lähtöön, Eriksson kuvaa.

180 hengen organisaatio hallitsee laajan skaalan satamapalvelujen tehtäviä. Vientiselvitykset, tuontitullaukset, kattavat kuljetuspalvelut ja 50 000 neliön terminaalipalvelut muodostavat kokonaisuuden, joka palvelee laajaa asiakaskuntaa.

Kokenut huolintatiimi hallitsee kaikki viennin ja tuonnin dokumentteihin liittyvät yksityiskohdat. Tämä korostuu muun muassa Iso-Britannian kaupassa.

Digipalveluilla joustavuutta

Viime vuosina Hangö Stevedoringissä on kehitetty digitaalisia palveluita, joilla jouhevoitetaan toimintaa entisestään. Palveluja on rakennettu yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

Trailereiden ja konttien hakupalvelu on yksi uusista palveluista. Kuljetusliike näkee, jos traileri tai kontti on laivassa tai jos se on purettu. Puretun kontin tai trailerin sijainti näkyy palvelussa sitä noutavalle kuljettajalle. Näin asiakas ja kuljettajat voivat suunnitella sovelluksen avulla toimintaansa  tarkemmin.

Asiakkaat voivat tuoda ja hakea trailereita läpi vuorokauden, kun dokumentit ovat valmiina. Tämä helpottaa huomattavasti kuljetusliikkeiden toimintaa.

– Olemme saaneet it-hankkeidemme myötä lisää muun muassa terästeollisuuden asiakkaita.

Isot massat liikkeelle

Terästeollisuuden lisäksi Hangö Stevedoring vastaa paperi- ja kartonkiteollisuuden viennistä. Tavaratuonti koostuu pääasiassa konteista ja trailereista sekä autotuonnista, joka oli viime vuonna yli 100 000 autoa. Suomessa myydyistä autoista 80 prosenttia tulee Hangon kautta.

Osaavan henkilöstön apuna Hangö Stevedoringillä on ajanmukainen lastinkäsittelykalusto, joka koostuu noin sadasta koneesta.

– Meillä on myös kaksi väkivahvaa Liebherr-satamanosturia, joilla voidaan nostaa tandem-nostolla jopa 150 tonnin taakkoja.

Hangon radan kesällä käynnistyvä sähköistys tuo lisää syitä valita Hanko tavaraliikenteen satamaksi, koska se mahdollistaa nykyistä suurempien lastien siirron satamaan.