Etätyöpiste kauniiksi ja toimivaksi

Etätyöpiste kauniiksi ja toimivaksi

Persoonallinen ja yksilöllinen designkaluste on pitkäikäinen, sillä se suunnitellaan sille tarkoitettuun tilaan ja käyttäjän makuun sopivaksi. Demos Design Game -suunnittelupelissä kalusteita voi suunnitella myös itse.

Etätyöpiste kauniiksi ja toimivaksi

Etätyöstä on tullut uusi normi, eikä entiseen konttorielämään ole paluuta. Siksi myös kodin työpisteeseen kannattaa panostaa.

Teksti Elina Teerijoki  Kuva Made by Choice & Suvi Elo

Kotona vietetään nyt enemmän aikaa kuin koskaan ennen. Viimeistään koronakriisin myötä tietotyöläiset ovat saaneet sopeutua työn tekemiseen kotiympäristössä.

Pitkään jatkuva kotonaolo saa katsomaan kotia ja sen käytettävyyttä uusin silmin, sanoo toimitusjohtaja Lasse Laine kalustealan yritys Made by Choicesta.

– Kun ollaan pitkään kotona, aletaan aidosti miettiä, mitä siellä tarvitsee. Yksilölliset mieltymykset ovat usein mainstream-ratkaisuja pitkäikäisempia ja toimivampia valintoja.

Made by Choice valmistaa tulevaisuuden design-klassikoita laadukkaista ja ekologisista  materiaaleista Suomessa. Koronakriisin myötä sekä Made by Choicessa että sen sisaryrityksessä muotoilutoimisto Protos Demosissa havahduttiin etätyön tuomiin tarpeisiin suomalaisissa kodeissa.

Etätyö muuttaa kodin tilan käytön ja tuo haasteita sisustukseen. Kun työtä tehdään lähinnä kotoa käsin, ruokapöydän ääressä työskentely ei ole ergonomian tai työrauhan kannalta paras vaihtoehto. 

Made by Choicelta on viime aikoina kysytty etenkin etätyöhön sopivia pöytiä. Esimerkiksi Sisustustoimisto Fyran kanssa suunniteltu Fem-työpöytä on helposti muunneltavissa ja sopii vaaleaan skandityyliin. Sen ääressä voi tehdä työtä istuen tai seisten, ja loma-aikana sen voi sisustaa vaikkapa kukkapöydäksi tai purkaa säilytystä varten. 

KUN OLLAAN pitkään kotona, aletaan aidosti miettiä, mitä siellä tarvitsee.

Suunnittele kaluste pelillä

Kotia käytetään eri tavalla kuin julkisia tiloja, ja sen tilat ovat usein pienempiä. Kodit ovat huomattavasti yksilöllisempiä kuin työpaikat, ja siksi toimiva koti vaatii usein räätälöityjä ratkaisuja.

Valmiista kalustemalleista löytyy harvoin juuri omaan makuun ja tilaan sopivia ratkaisuja. Protos Demos päätti löytää ongelmaan ratkaisun ja mahdollistaa helpon, kotoa käsin toimivan design-tasoisen kalustesuunnittelun kaikille. Hand Made Software Companyn kanssa toteutettu Demos Design Game -suunnittelupeli tuo mittatilauskalusteen suunnittelun pelaajan omiin käsiin. 

Pelissä voi valita erilaisia komponentteja ja muokata kalusteet omaan tilaan ja makuun sopiviksi. Viimeistellyt tuotteet voi lisätä suoraan ostoskoriin. Linkki peliin löytyy Protos Demosin nettisivuilta.

Laineen mukaan mittatilauskalusteen hinta ja toimitusaika eivät merkittävästi poikkea vastaavasta valmismalliston design-tuotteesta.

– Hienopuusepän valmistaman mittatilauskalusteen saa noin kahdeksassa viikossa, mikä vastaa tilauksesta valmistettavan design-tuotteen toimitusaikaa, Laine lupaa.

Made by Choicen toimitusjohtaja Lasse Laine.

Lisätilaa omaan pihaan

Etätyön myötä tilaa ja lisäseiniä tarvitaan kotona enemmän. Entäpä jos etätyön tekemiseen olisikin oma erillinen rakennus?

Made by Choicen ja Studio Puisto Arkkitehdit Oy:n yhteistyössä kehittämä Space of Mind –mökki on ratkaisu esimerkiksi omakotitalon pihaan. Yhdeksänneliöinen, puurakenteinen, moderni mökki on kytkettävissä sähköverkkoon. Virrantuotossa voi hyödyntää aurinkopaneeleita, jolloin mökin voi sijoittaa periaatteessa mihin tahansa.

– Vaikka helikopterilla ulkosaariston luodolle, Laine toteaa.

Space of Mindia ei ole suunniteltu pelkästään työtilaksi, vaan sitä voi käyttää vaikkapa majoitus- tai harrastetilana. Laine kuitenkin uskoo, että etätyötiloille on tarvetta pitkäaikaisesti.

– Työelämä on muuttunut eikä paluuta entiseen enää ole. On saavutettu luottamus siihen, että asiat edistyvät muutenkin kuin kasvotusten. Etätyöstä on tullut osa työntekoa, myös pandemian jälkeen.

Nykyisten trendien mukaan myös työpaikkojen tilankäyttö muuttuu. Hälyisän avokonttorin vastapainoksi kaivataan tilaa ja rauhaa, ja monet yritykset haluavat mahdollistaa tiloja, joissa voi rauhoittua työpäivän aikana.

Sellainen on esimerkiksi Auma Space –konsepti, jota Protos Demos on ollut kehittämässä. Auma Space on hiljentymistila, jossa pääsee ohjatusti meditatiiviseen tilaan. Keinoina ovat ohjatut hengitysharjoitukset, valaistus ja musiikki.

– Ensimmäinen Auma Space valmistui syksyllä, ja konsepti on herättänyt kansainvälistäkin kiinnostusta, Laine kertoo.