Etäapua koiran käytösongelmien ratkaisemiseen

Etäapua koiran käytösongelmien ratkaisemiseen

Koiran ja omistajan pitäisi oppia ymmärtämään toisiaan. Tavallisin ongelma on, että omistaja odottaa koiralta liikoja, kertoo koirien käyttäytymisen asiantuntija Emmi Hakio. 

Etäapua koiran käytösongelmien ratkaisemiseen

Kasvuun lähtenyt Dogscent tarjoaa matalan kynnyksen palveluja koiranomistajille verkon kautta.

Teksti Tiina Ruulio  Kuva Joona Raevuori

Dogscentin tarjoamien palveluiden avulla  koiranomistajan on mahdollista saada apua koiran käyttäytymisongelmiin videopuhelun kautta. 

– Olen havainnut korona-aikana, että koirilla on alkanut esiintyä enemmän eroahdistusta ja yksinolo-ongelmia, kun omistaja on lähtenyt työpaikalle oltuaan pitkään etätöissä kotona, kertoo koirien käyttäytymisen asiantuntija ja Dogscentin yrittäjä Emmi Hakio.

Omistajille on tarjolla verkkokursseja ongelmatilanteisiin, kuten yksinolo-ongelmiin ja toisten koirien kohtaamisongelmiin. 

Viime keväänä koettiin varsinainen pentubuumi, sillä moni perhe hankki melko nopeankin harkinnan jälkeen itselleen pennun korona-ahdistusta lievittämään.

 – Pian nämä koirat ovat yksivuotiaita ja voi hyvinkin olla, että pennun opettaminen on jäänyt taka-alalle poikkeusaikoina. Lohdullista kuitenkin on, että erilaisiin koirien käyttäytymisongelmiin pystytään vaikuttamaan missä iässä tahansa, Hakio kertoo.

Ongelmia ei pidä hävetä

Hakio lähtee siitä, että koiran koulutus ei ole avain kaikkeen, vaan koiran muu hyvinvointi tukee koulutusta. Esimerkiksi jos koiralla on stressiä tai kipua, ei koulutuksella saada pysyviä muutoksia aikaan. Myös ruokailun, levon ja koiran riittävän aktivoinnin pitää tukea koulutusta.

Koiran ongelmia ei myöskään kannata hävetä, vaan tarttua niihin. Koulutuksessa katsotaan aina eteenpäin ja etsitään ratkaisuja koiran käyttäytymisen muuttamiseksi.

– Olen olemassa sitä varten, että autan koiranomistajia. Uskon myös, että kynnys hakea apua koiraongelmiin on matalampi, kun koiranomistajan ei tarvitse lähteä mihinkään kotoaan. Moni omistaja sietää ongelmia liian pitkään, jopa vuosia, ennen kuin tarttuu niihin.

Työssään Hakio pyrkii siihen, että jatkossa arki koiran kanssa sujuu ja että koiran omistamisesta pitää voida nauttia. 

– Koiran ja omistajan pitäisi oppia ymmärtämään toisiaan. Tavallisin ongelma onkin se, että koiranomistaja odottaa koiralta liikoja. Koira vaatii aina opetusta, jotta se tietää, miten maailma pyörii.

Koirasta tiedetään yhä enemmän

Monet omistajan mielestä isotkin ongelmat voivat ratketa nopeasti ammattilaisen avulla. Hakio mainitsee esimerkkinä pennun sisäsiisteyden, jossa voidaan päästä eteenpäin nopeastikin. 

– Tarjoamme myös pentuverkkokurssia, sillä monia ongelmia voidaan ennaltaehkäistä jo pentuaikana. 

Koulutusmenetelmät perustuvat tutkittuun tietoon koirien käyttäytymisestä. 

  Siitä, mitä koira ymmärtää tai mitä se hakee käyttäytymisellään, ymmärretään yhä enemmän. Uutta tietoa tulee koko ajan.

Hakio löysi ensimmäisen koiransa kadulta vielä kotona asuessaan. Myöhemmin selvisi, että koiran omistaja oli menehtynyt. Tällä hetkellä Hakion perheessä on kaksi koiraa, australiankelpie Hans ja novascotiannoutaja Brio. 

Hakio perusti ensimmäisen oman koirakoulun Tampereelle vuonna 2008. Toiminta laajeni lopulta koiraurheilukeskukseksi. 

– Myöhemmin toiminta painottui koirien käytösongelmien ratkaisuun tavallisia koiranomistajia auttaen. Digitaalisia palveluita lähdimme kehittämään vuonna 2016.