Erikoisnäyttely oivalluttaa modernin teknologian avulla

Erikoisnäyttely oivalluttaa modernin teknologian avulla

KAMUn museolehtori Tiina Hero Sirenien arkkitehtipariskunnasta kertovassa näyttelyssä.

Erikoisnäyttely oivalluttaa modernin teknologian avulla

Espoon kaupunginmuseon eli KAMUn erikoisnäyttely esittelee edistyksellistä asuntosuunnittelua ja kestävää arkkitehtuuria modernin teknologian avulla. 

Teksti Heidi Edelman  Kuva Juha Arvid Helminen

Kaija Siren (1920–2001) ja Heikki Siren (1918–2013) ovat kansainvälisestikin tunnettu suomalainen arkkitehtipariskunta, joiden yhteinen työura kesti yli 50 vuotta. Sirenien tunnetuimpia töitä ovat muun muassa Otaniemen kappeli, Teekkarikylä, Ympyrätalo, Tapiolan puutarhakaupungin rivitalot, Linzin konserttitalo ja Bagdadin konferenssipalatsi.

Museolehtori Tiina Heron mukaan näyttely rakentuu kolmen, Sirenien arkkitehtuurille ominaisen teeman varaan: rakennusten sulautuminen ympäristöönsä, korkeatasoiset ja tehokkaasti hyödynnettävät materiaalit sekä käyttötarkoituksensa mukaan valitut näyttävät rakenteet.

Sirenien suunnittelutyössä näkyy vahvasti ympäristön ja luonnon kunnioittaminen. Rakennukset mukailevat ympäristöään ja maaston luonnollista muotoa. Otaniemen kappelin rakennusprojektin yhteydessä rakennusta ympäröivät puut ja suuret kivet jätettiin paikalleen ja alttaritauluna toimii näkymä metsään, jonka etualalla on valkoinen risti. Tämän näkymän edessä vierailija voi halutessaan itsekin hiljentyä, sillä näyttelyyn on rakennettu Otaniemen kappelia mittasuhteiltaan jäljittelevä tila, jonka seinälle on heijastettu kuva vuodenaikojen mukaan muuttuvasta, alttaritauluna toimivasta ikkunaseinästä. 

Ennennäkemätöntä materiaalia

Kaija Sirenin satavuotispäivänä avautuneessa näyttelyssä on esillä ennennäkemätöntä materiaalia. Sirenien perheen kaitafilmeistä tehty kooste ilahduttaa elämänmakuisuudellaan, pienoismallit ja alkuperäispiirustukset sallivat vierailijan tarkastella rakennuksia arkkitehdin silmin. Näyttelyyn on koottu myös muuta 1950- ja 1960-luvun visuaalista maailmaa, joka on rinnastettavissa Sirenien suunnittelemien rakennusten yksityiskohtiin. Tapio Wirkkalan vaikuttava lasivati muistuttaa muotokieleltään Sirenien Ympyrätalon taivasnäkymää. 

Näyttelyssä hyödynnetty moderni teknologia mahdollistaa aikamatkailun. Puhelimella tai tabletilla käytettävä lisätyn todellisuuden sovellus johdattaa vierailijan kurkistamaan Espoon Kontiontien 1950-luvun asuntoon, sekä samaan asuntoon vuonna 2020. Virtuaalitodellisuuden avulla toteutetun Timo Wrightin 360-asteisen videodokumentin avulla vierailija pääsee kurkistamaan Jukka Sirenin opastamana myös espoolaiseen nykykotiin Kontiontiellä. 

Tyylikkäitä, aikaa kestäviä koteja

Hero nostaa näyttelystä omaksi suosikikseen Tapiolan puutarhakaupungin rivitalot, joiden rakentamisessa sodan jälkeisen ajan rakennusmateriaalien niukkuus on ratkaistu käyttämällä kokeellisia tehdasvalmisteisia puuelementtejä. 

– Kaija ja Heikki Siren ovat osanneet suunnitella tyylikkäitä, viihtyisiä ja toimivia koteja, jotka palvelevat asukkaitaan edelleen tänä päivänä, kertoo Hero.

Hero toivoo, että näyttely herättää siellä  vierailevat katsomaan ympäristöään uudella, oivaltavalla tavalla. Näyttely on suunnattu kaikille hyvästä suunnittelusta kiinnostuneille eikä aiheeseen tutustuakseen tarvitse tuntea arkkitehtuuria entuudestaan. 

Museoiden ollessa suljettuna näyttelyyn voi
tutustua KAMUn Youtube-kanavalla tai
virtuaalinäyttelyssä osoitteessa:
www.espoonkaupunginmuseo.fi > Historiaa verkossa