Ekologisilla voiteluaineilla saavuttaa merkittäviä hyötyjä

Ekologisilla voiteluaineilla saavuttaa merkittäviä hyötyjä

Ajotekin toimitusjohtaja Pentti Murremäki ja uutta sukupolvea edustava Juha Murremäki tietävät, että ekologisten voiteluaineiden käyttö kasvaa, kun ymmärrys hyödyistä lisääntyy. 

Ekologisilla voiteluaineilla saavuttaa merkittäviä hyötyjä

Suomessa moni pelkää ympäristöystävällisiä voiteluaineita, koska niihin 1990-luvulla liitetty stigma on edelleen lujassa. Nykyajan ympäristöystävälliset voiteluaineet ovat kuitenkin toista maata.

Teksti Jarno Väistö  Kuva Ajotek

Voiteluaineita maahantuovan Ajotek Oy:n toimitusjohtaja Pentti Murremäki kertoo yritysten nuoren henkilökunnan olevan jo usein ympäristöystävällisen voiteluainevaihtoehdon kannalla, mutta vanhempi polvi laittaa kampoihin. Bioöljyn stigma on lujassa.

– Tämä johtuu 90-luvun kokemuksista, kun rypsiöljyä käytettiin työkoneissa hydrauliöljynä. Luonnollisesti kokemus oli järkyttävä, sillä monityydyttymätön kasviöljy ei siedä hydrauliikassa esiintyviä lämpötiloja. Öljy muuttui mustaksi haisevaksi liejuksi, pumput ja moottorit syöpyivät pilalle ja suodattimet tukkiutuivat. Niitä ei saanut käyttökuntoisiksi edes korjaamalla, joten suurin osa meni romuksi, Murremäki kertoo.

Elinikäinen kertatäyttö-öljy

Ympäristöystävälliset öljyt eivät valtaosin ole enää kasviöljyjä, vaan useimmat valmistajat tarjoavat synteettisiä estereitä.

– Suomessa markkinoidaan pääasiassa tyydyttymättömiin estereihin pohjautuvia aineita, joiden käyttöikä on 2000-4000 tuntia. Niiden ongelma on hiilen heikoissa kaksoissidoksissa, jotka happi pääsee pilaamaan, Murremäki tarkentaa.

Murremäki löysi 90-luvulla sveitsiläisen PANOLIN AG:n jo vuonna 1983 kehittämään hyvämaineisen tuotteen, jota oli valmistettu siitä saakka ilman ongelmia. Tähän päivään tultaessa valmistuksessa on tehty vain yksi reseptimuutos.

– PANOLIN HLP SYNTH on tyydyttyneistä synteettisistä estereistä ja parhaista mahdollisista lisäaineista koostuva elinikäinen kertatäyttö-öljy. Sillä ei siis ole vaihtoväliä, vaan se toimii koko koneen elinkaaren. Tästä on hyvänä esimerkkinä Lontoon maailmanpyörä, joka pyöri PANOLIN HLP SYNTH 46 -öljyllä peräti 100 000 tuntia. Senkin jälkeen se vaihdettiin vain muun huoltotyön vuoksi.

Murremäki kertoo, että eniten öljyä menee maanrakennus- ja metsätyökoneisiin. Niidenkin parissa on kuulemma tyypillistä, että kone käytetään loppuun ilman öljynvaihtotarvetta. 

– Louhimoiden koneet saattavat hakata kiviä 25 000 tuntia lähes tauotta samoilla öljyillä, ja monien vesivoimaloiden turbiinien säätöluukuissa on alkuperäiset 80-luvun PANOLIN-aineet.

Ympäristö ja koneet kiittävät

Ajotekin PANOLIN-myynti on noin 100 000 litraa vuodessa, mikä korvaa lähes miljoona litraa mineraaliöljyä tai tyyydyttymätöntä esteriä. Tällainen etu kannattaa käyttää hyödyksi. 

Vaikka PANOLIN HLP SYNTH -öljyn hinta on noin kolminkertainen mineraaliöljyyn ja noin puolitoistakertainen tyydyttymättömään synteettiseen esteriin verrattuna, ovat hankintakustannukset edullisemmat verrattuna mineraaliöljyn kolmannen ja tyydyttämättömän synteettisen esterin ensimmäisen vaihdon jälkeen. Lisäetuna tehtaan laboratorio tekee PANOLIN HLP SYNTH -öljylle analyysit maksutta 1 000 tunnin välein tai vähintään kerran vuodessa.

– Kertatäyttöisyyden ansiosta konetta ei tarvitse seisottaa öljynvaihdoissa, eikä myöskään käsitellä öljyjä maastossa yhtä paljon. Jos kaikkiin Suomen metsäkoneisiin vaihdetaan 2000 tunnin välein 200 litraa öljyä, meneehän sitä valtavasti. Öljy vähenee maailmasta koko ajan, koneita käytetään pohjavesialueilla ja jäteöljy vieläpä usein poltetaan, joten järkevämpää olisi käyttää yksiä aineita 20 000 kuin 2000 tuntia.

Murremäki mainitsee myös, että CO2-päästojä tulee vähemmän myös PANOLIN-öljyjen paremman voitelevuuden myötä. Erittäin hyvän biohajoavuuden ansiosta siitä jää jäljelle vain kaksi prosenttia myrkyttömiä fosfori- ja rikkilisäaineita.

Parhaaseen tulokseen päästään, kun PANOLIN laitetaan uuteen koneeseen ensimmäisenä öljynä. 

– Paljon vuotaviin koneisiin tai mineraaliöljyn korvaajaksi valikoimastamme löytyy PANOLIN SPRINT -laatu. Koneeseen voidaan ensin laittaa laadukkain aine ja käyttää se sillä loppuun, mutta mikäli kone vuotaa tai letkuja hajoaa, voidaan siirtyä edullisempaan laatuun, jossa on samat lisäaineet, mutta tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä estereitä sekaisin.

Murremäen mukaan ympäristöystävällinen öljy avaa myös muita mahdollisuuksia.

– Eräs asiakas kertoi, että tarjouksessa sai pisteitä CO2-päästöjen mukaan. Meillä on sitä varten laskuri, jolla voi laskea paljonko tietyllä tuntimäärällä säästetään. Myös laivat saavat satamamaksuista alennusta, jos niissä on ympäristöystävälliset voiteluaineet. 

WWW.AJOTEK.FI