Ekologiset innovaatiot tuovat kasvua

Ekologiset innovaatiot tuovat kasvua

newspool

Ekologiset innovaatiot tuovat kasvua

Teksti Tuomas I. Lehtonen  Kuvat Kixit & KPA Unicon

Oppilaitokset ja tutkimusyksiköt tukevat elinkeinoelämän uudistumista. Vihreän kemian laboratoriossa kehitetään veden ja maaperän puhdistustekniikkaa.

Yritystoiminnan kasvu, ekologiset arvot ja puhdas ympäristö voivat kulkea käsi kädessä. Esimerkkeinä tästä toimivat Mikkeli, Savonlinna ja Pieksämäki, joiden tutkimus-, kehitys- sekä julkisen sektorin toimijaverkostot kehittävät ekologisia innovaatiota, valmistusprosesseja ja kiertotalouden ratkaisuja.

Mikkelissä EcoSairilan alueella investoidaan kiertotalouteen, vesihuoltoon ja vesiteknologiaan yli 70 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen investointi alueella on kallion sisään rakennettava uusi jätevedenpuhdistamo, jonka rakentaminen käynnisti koko alueen kehittämisen kohti vihreän teollisuuden kasvukeskusta sekä kiertotalouden liiketoiminta-, tutkimus- ja kehitysympäristöä. EcoSairila on Mikkelin kaupungin kärkihanke, jonka suunnitteluun ja rakentamiseen osallistuvat julkisten toimijoiden lisäksi Mikkelin seudulla toimivat TKI-organisaatiot.

Hanketta koordinoivan Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n projektipäällikö Panu Jouhkimon mukaan hankkeen keskiössä on Mikkelin vesilaitoksen uusi jätevedenpuhdistamo. Yksi maailman moderneimmista jätevedenkäsittelylaitoksista tulee hyödyntämään MBR- eli kalvobioreaktoritekniikkaa. Biologis-kemiallisen puhdistuksen läpikäynyt vesi johdetaan vielä pienihuokoisen kalvon läpi. Näin saavutetaan parempi puhdistustulos. Puhdistamoon tulee myös vihreä linja, jossa voidaan valmistaa puhdistetusta jätevedestä kierrätysvettä.

Uuteen teknologiaan perustuva prosessi vie vähemmän tilaa, joten puhdistamo voidaan rakentaa kokonaan kallion sisään. Maanalainen sijainti minimoi ympäristöhaitat ja mahdollistaa optimaaliset puhdistusolosuhteet vuoden ympäri.

Moderni kiertotalousalue

Jouhkimo kertoo, että EcoSairilan alueelle ollaan perustamassa puhtaaseen veteen ja vesiteknologiaan erikoistuvaa Sinisen biotalouden osaamiskeskusta. Tavoitteena on, että keskus mahdollistaa alan korkeatasoisen tutkimus-, kehitys-, koulutus- ja innovaatiotoiminnan.

– EcoSairilasta tulee huippumoderni, materiaalien kiertoja hyödyntävä teollisuusalue ja kokonaisvaltainen kiertotalouden kehittämisalusta. Sen erikoisuus muihin kiertotalouskeskittymiin nähden on jätevedenpuhdistamo ja Sinisen biotalouden osaamiskeskus. Nämä tarjoavat alueelle sijoittuville yrityksille merkittäviä synergiaetuja.

Tällä hetkellä EcoSairilassa toimii useita kiertotalouteen erikoistuneita toimijoita, mutta lisää haetaan. Alueelle rakennetaan yritysten käyttöön soveltuvia tutkimus- ja pilotointiympäristöjä sekä valmiiksi kaavoitettuja teollisuuskortteleita. Teollisuustontteja räätälöidään yritysten käyttöön tarpeiden mukaan.

Sellua yhä ekologisemmin

Savonlinnan alueen erityisosaamisaluetta ovat metsäteollisuuden teknologiaratkaisut. Yksi uranuurtajista on Savonlinnassa sijaitseva Andritzin yksikkö. Yrityksen historia juontaa vuoteen 1917, jolloin paikkakunnalla valmistettiin laivoja ja höyrykoneita kasvavan metsäteollisuuden tarpeisiin. Senior Vice President Harri Qvintuksen mukaan Andritz palvelee edelleen samaa toimialaa. Sadassa vuodessa tuoteportfolio on kuitenkin muuttunut.

– Päätuotteemme ovat sellun valmistuksessa käytettävät, jopa 2 miljoonaa tonnia vuodessa yksilinjaisena pesevät DD-pesurit. Valtaosa niistä lähtee Kaakkois-Suomen satamien kautta vientiin. Meillä on erittäin iso markkinaosuus ja asiakkaita kaikilla mantereilla. Teemme jatkuvaa tuotekehitystä, jotta pesu- ja valkaisuprosesseissa voidaan vähentää ympäristökuormitusta sekä veden, energian ja kemikaalien kulutusta. Robotiikan avulla nopeutamme valmistusta ja laitekehityksellä asiakastehtaidemme kapasiteettia. Esimerkiksi Äänekosken uuden biotuotetehtaan sellunvalmistusprosessista on osaltaan meidän pesuriemme ansiosta pystytty rakentamaan erityisen ekologinen.

Savonlinnaa Qvintus pitää erinomaisena toimintaympäristönä. Alueella on ollut helppo saada osaavaa työvoimaa, ja kaupunkiin on pystytty rakentamaan tuotteiden tehokkaaseen valmistukseen soveltuvat tuotantotilat. Uusia biotuotetekniikan osaajia yritys on saanut esimerkiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta ja Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

– Avainasiakkaidemme Stora Enson, Metsä Fibren ja UPM:n yksiköt ovat lähellä Savonlinnaa, joten pystymme tekemään heidän kanssaan tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä.

Jätteestä sähköä ja lämpöä

Pekka Kovasen Pieksämäellä vuonna 1990 perustamasta KPA Unicon Oy:stä on kasvanut globaali puhtaan energian ratkaisutoimittaja. Yritys suunnittelee, valmistaa ja rakentaa fossiilisia polttoaineita korvaavia ekologisia ja vähäpäästöisiä kattilalaitoksia. Niillä voidaan tuottaa biomassasta ja jätteistä sähköä, lämpöä sekä teollisuushöyryä. KPA Unicon myös modernisoi asiakkaidensa vanhoja laitoksia, jolloin niiden elinkaari pitenee, polttoaineenkulutus sekä päästöt vähenevät ja hyötysuhde paranee.

– Toteutamme laitokset yleensä avaimet käteen -ratkaisuina, ja tarjoamme asiakkaalle mahdollisuuden laitoksen ostamiseen tai vuokraamiseen. Yhä useammin vastaamme myös laitosten käyttämisestä, ylläpidosta sekä huolloista. Voimme valvoa ja ohjata toisella puolella maapalloakin sijaitsevia laitoksia etävalvomostamme, varatoimitusjohtaja Teemu Koskela kertoo.

Koskela arvioi, että noin puolet Suomen erillistuotetusta kaukolämmöstä on tuotettu KPA Uniconin teknologioilla. Nykyisin puolet yrityksen valmistamista laitoksista ja palveluista myydään ulkomaille, lähinnä Pohjois- ja Keski-Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan.

– Esimerkkinä asemastamme kiertotalouden ytimessä mainittakoon, että olemme parhaillaan toimittamassa Bosnia-Hertsegovinassa sijaitsevaan Zenican kaupunkiin voimalaitosta, joka hyödyntää polttoaineenaan paikallisen terästehtaan jätekaasuja. Sen myötä kaupungin vanha hiilivoimalaitos voidaan sulkea tai vähentää sen käyttöä. Näin yhden Euroopan saastuneimman kaupungin ilmanlaatu ja ihmisten terveyteen vaikuttavat olosuhteet paranevat merkittävästi.

kynaHarm
Etelä-Savo haluaa olla puhtaasti paras

Etelä-Savon visio kuvaa maakunnan kärkivalintojen näkökulmasta vahvoja luontoarvoja, runsaita luonnonvaroja sekä kestävää elinkeino-osaamista.

Ekologisilla kattilalaitoksilla voidaan vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Sähköä ja lämpöä voidaan tuottaa esimerkiksi jätteistä.

ETELÄ-SAVO on väestön määrään suhteutettuna Suomen toiseksi yrittäjävaltaisin maakunta. Alueen kehitys nojaa uudistuvaan teollisuuteen ja sitä tukevaan erikoistuneeseen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan.

Maakunnan vesistöt – helmenään ainutlaatuinen Saimaa – ovat maailman puhtaimmat. Kestävästi kasvatetut metsät puolestaan tuottavat eniten puuta koko Suomessa.

Etelä-Savon visiona on rakentaa hyvää tulevaisuutta metsän, veden ja ruoan varassa, luonnonvaroja ja luontoarvoja kestävästi käyttäen. Maakunnassa on vankkaa vesi- ja ympäristöteknologian, kuitu- ja prosessiteknologian sekä luomun ja ruokaturvallisuuden osaamista. Puutuote- ja teknologiateollisuus investoivat, uudistuvat ja menestyvät vientimarkkinoilla. Lukuisia maakunnassa syntyneitä innovaatiota hyödynnetään nyt ja tulevaisuudessa globaalien ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Luonto, kulttuuri, hyvinvointi sekä lähiruoka luovat pohjaa myös kestävälle matkailutoiminnalle.

Maakunnan oppilaitokset ja tutkimusyksiköt tukevat elinkeinoelämän uudistumista. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu kouluttaa osaavia ammattilaisia ja tekee soveltavaa tutkimusta yritysten tarpeisiin. Savonlinnan kuitulaboratorio kehittää selluteollisuuden prosesseja tehdasmittakaavaisessa testausympäristössä. Lisäksi laboratorio tutkii muun muassa mikrokiteisen selluloosan uusia sovellusmahdollisuuksia.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusyksikkö Mikkelissä on erikoistunut vesiongelmien ratkaisuun. Mikkelin Yliopistokeskus ja ammattikorkeakoulu tarjoavat myös muun muassa liiketoimintaan ja digitaalisuuteen liittyvää osaamista. Näiden lisäksi myös Suomen Luomuinstituutti toimii Mikkelissä.

Etelä-Savon kasvuyritykset rekrytoivat jatkuvasti riveihinsä osaavia työntekijöitä sekä hakevat kehittymishaluisia yrityksiä yhteistyökumppaneikseen ja alihankkijoikseen. Upea ympäristö ja sujuva arki tulevat kaupan päälle.

www.esavo.fi/jasenkunnat

Biotalouden innovaatiot käyttöön

  • Etelä-Savon älykäs erikoistuminen perustuu sen luontaisiin vahvuuksiin ja osaamiseen.
  • Metsäbiomassan uudet tuotteet sekä innovatiiviset prosessit tuottavat lisäarvoa puusta ja laiteteknologiasta.
  • Ruokaketjun puhtaus ja turvallisuus ovat valtteina myös alueen matkailussa.
  • Puhtaan veden teknologioita ja konsepteja kehitetään omiin tarpeisiin sekä ratkaisuiksi maailmalle.
  • Biotalouden innovaatiot näkyvät maakunnassa toimialojen huippuosaamisena ja aktiivisena yhteistyönä.
  • www.esavo.fi/jasenkunnat