Logistiikka

Logistiikkaa laatikon ulkopuolelta

SISÄLOGISTIIKKA. Thinking outside the box on DHL:n lähtökohta. Asiakas saa paljon pakettia enemmän: kokonaisen korillisen kustannushyötyä tuottavia ratkaisuja.

Teksti Liisa Joensuu

Jos yrityksellä ei ole kokemusta sisälogistiikan ulkoistamisesta, mielikuva muodostuu helposti kapeaksi. DHL Supply Chainin tarjoama sisälogistiikkapalvelu koostuu laajoista kokonaisuuksista, jotka käsittävät jo lähtökohtaisesti tuotantolaitoksen toimitusketjun molemmat päät ja ulottuvat esimerkiksi prosessien ja IT-ratkaisujen kehittämiseen.

– Sopimuskumppanina huolehdimme asiakkaan tuotantolaitoksen käyttämän materiaalin vastaanottamisesta, tarkistamisesta, varastoimisesta ja tuotantolinjoille toimittamisesta sekä valmiiden tuotteiden käsittelemisestä ja toimittamisesta määränpäähänsä. Yhtä luonnollinen osa kumppanuutta ovat lisäarvopalvelut, esimerkiksi asiakkaan tuotannon kehittäminen, tietovirtojen tarkoituksenmukaistaminen ja jopa asiakkaan kiinteistötarpeisiin vastaaminen, kertoo DHL Supply Chain (Finland) Oy:n toimitusjohtaja Petri Angervuori.

DHL:llä on pitkä kokemus erilaisten tuotantolaitosten prosesseista. Se tuottaa sisälogistiikan palveluja esimerkiksi autoteollisuuden, terveydenhuollon sekä elektroniikka- ja konepajateollisuuden yrityksille. Asiakas vapautuu keskittymään pääliiketoimintaansa.

– Valjastamme maailmalta saatuja parhaita käytäntöjä asiakkaan hyödyksi. Usein nojaudumme lean-metodiin eli tuottamattomien vaiheiden poistamiseen ja prosessien virtaviivaistamiseen kustannusten vähentämiseksi. Etua tuo myös logistiikan kannalta rakennettu IT-järjestelmä. Metodiemme avulla on mahdollista pienentää läpimenoaikoja ja siten mahdollistaa suuremmat tuotantomäärät samalla kapasiteetilla.

Joustavuutta henkilöstöön

Monen yrityksen haasteena on henkilöstön määrä suhteessa kulloiseenkin tilauskantaan ja sesonkiin: milloin sitä on liikaa, milloin liian vähän. DHL tuo joustavuutta henkilöstötarpeisiin. Usein asiakkaan olemassa oleva henkilökunta siirtyy DHL:n palvelukseen.

– Panostamme suuresti henkilökuntamme koulutukseen ja työtyytyväisyyteen. Tuomme toimintaan myös erilaisia mittareita. Niiden avulla voimme kehittää tehokkuutta, turvallisuutta ja prosessien laatua.

Hyödyt tulevat nopeasti ilmi myös kalustossa, kun pääomaa ei sitoudu esimerkiksi trukkeihin. Kiinteät kustannukset vaihtuvat muuttuviksi.

| www.dhlsc.fi

Jaa artikkeli:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedInEmail this to someone

Saatat myös pitää