Logistiikka

Kontteja Kouvolasta Kiinaan

LOGISTIIKKA. Kouvolan logistinen sijainti on herättänyt kiinnostusta ympäri Pohjoismaita. Kaupungissa visioidaan myös älykontteja vuoteen 2020.

Teksti Maija Joutjärvi

Vielä tämän vuoden lopulla ensimmäisen konttijunan on tarkoitus lähteä Kouvolasta Kiinaan Zhengzhouiin tai Xi’aniin. Välipysähdyksiä ovat Moskovan keskustasta noin 70 kilometrin päässä sijaitseva Kaluga ja Kazakstanissa Khorgos.

– Olemme valmistelleet tätä pohjoista kuljetuskäytävää rautateitse jo monta vuotta. Nyt olemme tilanteessa, jossa meillä on kirjalliset sopimukset yhteistyökaupunkien kanssa ja tulliasiat on sovittu neljän valtion kesken, iloitsee Kouvola Innovation Oy:n kehittämispäällikkö Simo Päivinen.

Enää hanke tarvitsee muutaman viranomaispäätöksen Kiinasta. Reitti on herättänyt laajaa kiinnostusta erityisesti pohjoismaisissa vienti- ja tuontiyrityksissä.

Kymmenen päivän matka

8 132 kilometrin junamatka Kouvolasta Zhengzhouiin kestää noin 10 vuorokautta. Meriteitse samaan reissuun kuluu kahdeksan viikkoa. Lento on nopein, mutta rautateitse päästään lähelle lentorahdin toimitusaikoja. Pohjoinen kuljetuskäytävä sijoittuu myös kustannuksiltaan lentokoneen ja laivan välimaastoon.

– Esimerkiksi puutavaran ja elintarvikkeiden viennille reitti merkitsee valtavaa kilpailuetua Pohjoismaissa. Melkein joka päivä meille tulee kyselyjä, pääseekö mukaan, Päivinen kertoo.

Kazakstanin rautatiet (KTZ express) toimii kuljetuksen operaattorina, jolta tulee kalusto kontteineen ja junineen. Tällä hetkellä KTZ hoitaa Euroopan raideliikenteestä neljänneksen.

– Aluksi tavoitteenamme on yksi 800 metriä pitkä juna viikossa ja kapasiteettia voi kasvattaa kysynnän mukaan. Tällä hetkellä Kouvolan logistiikkakeskus kestäisi noin yhden tuon mittaisen junan vuorokaudessa.

Älykontti tuo luottamuksen

Kouvolassa tehdään älylogistiikan kehittämistyötä Kouvola Innovation Oy:n hallinnoimassa Smart Log -hankkeessa. Hanke tähyää vuoteen 2020 ja se on EU-rahoitteinen.

– Rakennamme lohkoketjujärjestelmää, jonka tarkoituksena on saada konteista eräänlaisia älykontteja. Äly sijaitsee siis kontissa itsessään eikä pilvessä, kehittämistyötä tekevän Propentus Oy:n toimitusjohtaja Tomi Hautala sanoo.

Tulevaisuudessa kontti voi esimerkiksi kilpailuttaa kuljetuksensa, tilata sen tai tarvittaessa huollon ja kontin liikkeitä voi seurata.

– Järjestelmän suurin tavoite on lisätä luottamusta toimijoiden kesken. Optimoimme tiedon niin, että se on oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tämä muuttaa koko logistiikan ekosysteemin rakenteita ja toimijoita sekä niiden roolia.

RAILFORUM 2017 -seminaari järjestetään Kouvolassa 28.9.2017.

Jaa artikkeli:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedInEmail this to someone

Saatat myös pitää