Edelläkävijä vastuullisuuden eturintamassa

Edelläkävijä vastuullisuuden eturintamassa

logggg

Edelläkävijä vastuullisuuden eturintamassa

Teksti Pekka Säilä Kuvat Juho Länsiharju

BMW:n ensirekisteröityjen ladattavien hybridien ja täyssähköautojen kokonaismäärä tuplaantui vuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna.

BMW:n periaatteena on aina ollut ajamisen nautinto yhdistettynä tekniseen edelläkävijyyteen. Yhtenä johtavista premium-automerkeistä BMW haluaa toiminnallaan olla eturintamassa myös kestävän kehityksen ja vastuullisen toiminnan edistämisessä. Tavoitteen eteen on tehty jo paljon töitä.

Autonvalmistajana BMW-konserni sisällyttää strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat sekä luonnonvarojen säästämisen.

– BMW:n tavoitteena on vähentää ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä 40 prosenttia kilometriä kohden vuoteen 2030 mennessä. Kymmenen vuoden kuluttua pitäisi olla yli seitsemän miljoonaa sähköistettyä BMW:n ajoneuvoa ja noin kaksi kolmasosaa niistä täysin sähköisellä voimalinjalla, kertoo BMW Suomen toimitusjohtaja Janne Kämäräinen.

BMW-konserni valittiin viime vuonna maailman vastuullisimmaksi autoyhtiöksi Dow Jones Sustainability -indeksien listauksessa.

– Kestävän kehityksen tavoitteet kattavat koko ajoneuvon elinkaaren, suunnittelupöydältä käyttövaiheen loppuun asti. BMW:n tuotantolaitokset hankkivat käyttämänsä energian yksinomaan uusiutuvista energialähteistä. Lyhyen aikavälin tavoitteena alitimme viime vuonna EU:n asettaman päästötavoitteen, mikä osoittaa meidän olevan oikealla tiellä, Kämäräinen sanoo.

Asetettuja tavoitteita

  • BMW vähentää ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä 40 prosenttia kilometriä kohden vuoteen 2030 mennessä.
  • Konsernilla on vuoteen 2023 mennessä 25 sähköautomallia, joista puolet täysin sähköisiä.
  • Suositut BMW X1- ja BMW 5 -sarjat tulevat jatkossa markkinoille myös täysin sähköisenä.
  • BMW on asettanut konkreettiset CO2-tavoitteet toimitusketjuilleen.
  • Pariisin ilmastosopimukseen sitoutunut yritys pyrkii alittamaan kahden asteen tavoitteen.

Sähköinen mallisto laajenee

Tekninen edelläkävijyys on erottanut BMW:n sen kilpailijoista. Suomessa ensirekisteröityjen autojen kasvua on vauhdittanut erityisesti kasvava kiinnostus ladattaviin autoihin. BMW:n ensirekisteröityjen ladattavien hybridien ja täyssähköautojen kokonaismäärä tuplaantui vuonna 2020 edellisvuoteen. Täyssähköautojen kehityksessä BMW aikoo markkinoiden kärkipaikalle.

– Mallistomme täydentyy tänä vuonna uusilla täyssähköversioilla. Saataville tulee täyssähköinen katumaasturimme iX3, joka kykenee BMW:n eDrive-tekniikan ansiosta jopa 459 kilometrin toimintasäteeseen. Tämän jälkeen X3-mallisto on saatavilla eri voimalinjoilla eli täyssähköisenä, ladattavana hybridinä ja kevythybriditeknologialla varustetuilla polttomoottoreilla.

Tänä vuonna BMW esittelee myös uuden i4-mallin. Neliovisen Gran Coupen kantamaksi luvataan 600 kilometriä, joka tulee olemaan markkinoiden parasta suorituskykyä. Loppuvuodesta markkinoille tuleva BMW iX on taas täysähköinen katumaasturi, joka tarjoaa runsaasti tilaa, yli 500 hevosvoimaa tehoa ja yli 600 kilometrin toimintamatkan.

Uudistuneen mallivalikoiman lisäksi BMW:n menestyksen takeena on Kämäräisen mielestä ollut toimiva yhteistyö vahvojen jälleenmyyjien kanssa. Toimivan yhteistyöverkoston ansiosta konserni on parantanut asemiaan sekä yksityisten että yritysasiakkaiden keskuudessa.

KESTÄVÄ AJATTELU kattaa ajoneuvon elinkaaren alusta loppuun asti.

Hybridien kova kysyntä

Täyssähköautojen ehdottomana etuna Kämäräinen pitää sitä, etteivät ne tuota päästöjä fossiilisista polttoaineista ja ovat perinteisiä autoja helpommin huollettavia. Äänettömyys ja vaihteiston portaattomuus lisäävät ajonautintoa. Hänen mielestään yksi tulevaisuuden suurimmista haasteista on riittävän kattavan latausinfrastruktuurin rakentaminen maan kattavaksi, kun sähköautojen suosio jatkuvasti kasvaa.

– Ladattavat hybridit ovat ylivoimaisesti kysytyimpiä. Suosituista X-malleistamme sekä 3- ja 5-sarjasta löytyy useita ladattavia hybridimalleja, joissa tehokas ja vähäkulutuksinen bensiinimoottori yhdistyy eDrive-teknologian hiljaiseen sähkömoottoriin. Uudet mallit tarjoavat parempaa suorituskykyä, samalla kun polttoaineen kulutus ja hiilidioksidipäästöt ovat vähäisempiä. Ladattavien hybridimallien toimintasäde on markkinoiden huippua.

Hybridimallistossa polttomoottori ja hiljainen sähkömoottori tekevät saumatonta yhteistyötä. Malliston tekniikkaa on petrattu ominaisuuksilla, jotka pienentävät ympäristövaikutusta, parantavat turvallisuutta ja tekevät auton käytöstä helpompaa ja nautittavampaa. Ladattavien hybridien lisäksi BMW panostaa edelleen merkittävästi myös kevythybridiautoihin. Ladattavia hybridejä pienempi sähkömoottori tukee polttomoottoria pitäen polttoaineen kulutuksen pienempänä ja päästötasot näin alhaisempina.

Turvallisuus on olennainen osa BMW:n vastuullisuusajattelua. Viimeistellyssä turvallisuuskonseptissa on huomioitu sekä korirakenteet että turvavarusteet. Automalleissa alumiinista ja teräksestä valmistettu kori on osoittanut testeissä kestäväksi niin keulatörmäyksessä, sivutörmäyksessä kuin tolppaan sivuittain törmättäessäkin. Vakiovarusteiset turvallisuusvarusteet ovat saaneet kiitosta myös Euro NCAP:n turvallisuustesteissä: BMW:n myydyimpiin malleihin kuuluva 3-sarja sai arvostetun testausorganisaation testiohjelmassa täydet viisi tähteä.

Ajamista avustavista turvavarustepaketeista BMW:n Driving Assistant Professional on markkinoiden ehdotonta huippua. Se sisältää kaikki BMW:n käytössä olevat ajamista helpottavat turvavarusteet ja on samalla myös merkittävä askel kohti autonomista ajettavuutta.

– BMW:n mallistossa turvallisuus on aina etusijalla – ajonautinnosta tinkimättä. Lopulta päävastuussa turvallisuudesta on aina kuljettaja.

BMW on Pekka Hyysalon perustaman FightBackin yhteistyökumppani. Molemmat jakavat kestävän kehityksen mukaiset arvot.

BMW:n brändilähettiläs ajaa kestävän kehityksen asiaa

HUHTIKUUSSA 2010 vapaalaskija Pekka Hyysalo joutui Ylläksen rinteillä vakavaan hyppyonnettomuuteen ja sai hengenvaarallisen aivovamman. Vastoin synkkiä ennusteita Hyysalo kuntoutui periksiantamattomuuden voimalla takaisin itsenäiseen elämään.

Kuntoutumisen myötä menivät myös arvot uusiksi. Vuonna 2013 Hyysalo perusti FightBackin tarkoituksena auttaa myös muita päävamman saaneita. FightBackista kehittyi myöhemmin brändi ja Hyysalon uusi elämäntehtävä kannustaa haasteellisissa tilanteissa olevia ihmisiä eteenpäin. Viime vuoden syyskuussa Hyysalolta ilmestyi myös uusi kirja: Vastuun FightBack.

– Kirjan kautta toivon lukijoiden ymmärtävän, että vastuu ei ole raskas asia vaan jotain äärimmäisen arvokasta, jonka voimme valita. Jos me kaikki teemme hyviä ja vastuullisia juttuja, tapahtuu myös meille hyviä asioita, hän kuvailee  teemaa.

Kirjassa nousevat esille myös ympäristö ja kestävä kehitys, jotka ovat Hyysalolle tärkeitä asioita. Yhtenä haastateltavista kirjaa varten oli myös BMW Suomen toimitusjohtaja Janne Kämäräinen, jolle Hyysalo esitti kiperiä kysymyksiä liittyen yrityksen vastuullisuuteen.

– Koska BMW on FightBackin yhteistyökumppani, on minulle tärkeää, että autonvalmistajan arvot edustavat kestävää kehitystä. Myös turvallisuus on tärkeä näkökohta.

Hyysalo esiintyy puhetilaisuuksissa ympäri Suomea, joten auto on hänelle lähes välttämätön kulkuväline. Tähän asti tyttöystävä on toiminut kuskina. Hyysalo on näin päässyt valmistautumaan tulevaan esitykseensä ja perehtymään itseään kiinnostavaan kirjallisuuteen.

– Koska tyttöystäväni pääsi opiskelemaan ja hän on nyt niissä puuhissa kiireinen, olen asettanut yhdeksi tehtäväksi saada onnettomuuden myötä menetetyn ajokorttini takaisin. Tavoitteena on, että voisin itsenäisesti kiertää töideni perässä.

FightBack-asenteella ja turvallisella autolla Hyysalo uskoo haaveesta tulevan myös totta.

– Erityisesti minua kiinnostaa sähköistyvä automallisto. BMW:n täyssähköistä iX3-mallia olisi mukava päästä kokeilemaan tulevaisuudessa, Hyysalo naurahtaa.

kynaHarm