Digi toi pizzerialle toivottua kasvua

Digi toi pizzerialle toivottua kasvua

Pizzamax Mikkelin yrittäjä Helmi Ebrahimi on tyytyväinen uuteen verkkotilaus- ja kotiinkuljetusjärjestelmään.

Digi toi pizzerialle toivottua kasvua

Kun digitaalisen ratkaisun toteuttaja ja tilaaja toimivat yhdessä, lopputulos on merkittävä. Niin tapahtui kun Mindhive Oy loi Pizzamax Mikkelille digisovelluksen. 

Teksti Maria Paldanius  Kuva Anna-Katri Hänninen

Digiloikka on myös mielenloikka. Digipalvelujen valjastaminen osaksi yritystoimintaa vaatii paitsi tarpeisiin sopivaa tekniikkaa, myös ymmärrystä siitä, miten erilaiset digiratkaisut toimivat yrityksen eduksi. Vuonna 2016 perustettu Mindhive Oy auttaa yrityksiä saamaan digitaaliset ratkaisut haltuun sekä tekniikan että mielen tasolla. 

– Visiomme on vähän erilainen kuin muilla alan yrityksillä. Suhteemme asiakkaisiin tulee läsnäolon ja kuuntelemisen kautta. Toteutamme visiotamme aina, kun olemme suorassa kontaktissa yrityksiin, ja käymme vuoropuhelua asiakkaiden unelmista ja tavoitteista. Pyrimme lisäämään yritysten elinvoimaisuutta digitalisaation avulla, kiteyttää Mindhive Oy:n toimitusjohtaja Ville Venäläinen. 

Pienikin toimija voi tarjota kilpailukykyisen palvelun

Koronapandemia on kannustanut monia yrityksiä ottamaan digiloikan. Sen loikan otti myös tammikuussa 2020 avattu Mikkelin ravintola Pizzamax. Yhteistyössä Mindhive Oy:n kanssa ravintolalle luotiin oma, kesäkuussa julkaistu verkkotilaus- ja kotiinkuljetusjärjestelmä, joka uhmaa nyt myös ulkopuolisten jättifirmojen monopoliasemaa markkinoilla.

– Ruoan kotiin tilaaminen ulkoistetaan usein firmoille, joiden komissiomaksut ovat ravintolalle epäreilut ja kohtuuttomat. Halusimme kehittää oman, vastaavan järjestelmän, joka pienentäisi kustannuksia ja olisi asiakkaalle yhtä helppokäyttöinen. Tarkoituksena on tarjota asiakkaalle vaihtoehto ja näyttää, että myös pienemmältä yritykseltä voi löytyä vastaava järjestelmä, kertoo Pizzamax Mikkelin yrittäjä Helmi Ebrahimi.

MYÖS PIENEMMÄT yritykset voivat lähteä digitalisaation avulla kasvuun.

Mindhive Oy:n toimitusjohtaja Ville Venäläisen mukaan Pizzamaxille luotiin sen liiketoimintaa tukeva, oman näköinen järjestelmä.

Onnistunut yhteistyö

Mindhiven toiminnassa korostuu  erityisesti ihmislähtöisyys. Oli asiakkaana sitten suuri konserni tai pienempi yritys, kuten parturi-kampaamo tai ravintola, asiakas on aina oman alansa paras asiantuntija. Mindhiveläisten tehtävänä onkin valjastaa asiakkaan osaaminen digitaalisten palvelu- ja tuoteprosessien kehittämiseen.

– Helposti ajatellaan, että digitalisaatio mahdollistaa kasvun vain isommille yrityksille. Tämän myytin haluamme kumota. Myös pienemmät yritykset voivat lähteä digitalisaation avulla kasvuun. Me mahdollistamme sen heillekin, joilla ei ole siihen teknisiä valmiuksia, mutta jotka haluavat kehittää toimintaansa, Venäläinen korostaa.

Hyvä esimerkki onnistuneesta lopputuloksesta on Mikkelin Pizzamaxille toteutettu digisovellus. Mindhiven osalta yhteistyö mahdollisti koko osaamisrepertuaarin käyttöönoton ja osoitti myös sen, että kyse on paljon muustakin kuin pelkästään tekniikasta. 

– Meidän tiimissä on paitsi nörttejä, myös palvelumuotoilun ammattilaisia, jotka pyrkivät rakentamaan siltaa asiakkaiden ja digitaalisten palvelujen välille. Palvelumuotoilijoiden kannalta Pizzamax oli erityisen herkullinen keissi. Tekniikan ohella käytiin läpi niin asiakaspolut kuin tunnekartatkin, Venäläinen havainnoi. 

Digi tukee bisnestä

Mindhiven palvelukattaus – mindleap, mindpower, mindsolutions ja mindtrack – tähtäävät siihen, että asiakas saa parhaat mahdolliset työkalut oman yritystoimintansa kasvattamiseen. Palvelut rakennetaan pääsääntöisesti pilveen, jolloin ne skaalautuvat aina liiketoimintaan sopiviksi. Loppukäyttäjälle palvelut näyttäytyvät esimerkiksi mobiilisovelluksina, verkkosivustoina, palvelurajapintoina ja näiden erilaisina yhdistelminä tietenkin asiakkaasta riippuen. 

– Tärkeintä on pyrkiä ratkaisuihin, joissa tietojärjestelmä tukee bisnestä, ei johda sitä. Tavoitteena ei ole tehdä ihmisestä digitaalisen järjestelmän vankia. On varmistettava, että toteuttaja ja tilaaja puhuvat samaa kieltä ja ymmärtävät toinen toistaan. Tässä asiassa meidän ala on usein reputtanut aika pahasti, Venäläinen mainitsee.

Mindhiven tiimi ei jätä reputtamiselle sijaa. Sen osoittaa myös onnistunut yhteistyö ja kumppanuus Pizzamax Mikkelin kanssa.

– Kerroin, mitä toivoisimme ja siitä lähdettiin liikkeelle. Yhteistyö Mindhiven kanssa on ollut avointa ja keskustelevaa. Minun ei ole tarvinnut ymmärtää koodikielestä mitään, Ebrahimi naurahtaa.

– Loimme järjestelmän, joka tukee suoremmin yrityksen liiketoimintaa. Pizzamaxin ratkaisusta tulikin siis itse Pizzamaxin näköinen.