Automaatio sujuvoittaa ketjun viimeisiä metrejä

Automaatio sujuvoittaa ketjun viimeisiä metrejä

Pickwayn toimitusjohtaja Jarmo Nissisen mukaan automaattivarasto pienentää jakelukustannuksia ja vähentää hävikkiä.

Automaatio sujuvoittaa ketjun viimeisiä metrejä

Vaikka ACG Pulsen nimi vaihtui Pickwayksi, säilyivät yhtiön osaaminen sekä tuotteet samoina. Pickway suunnittelee ja valmistaa automaatteja, jotka tehostavat pientarvikkeiden jakelua.

Teksti Timo Hämäläinen  Kuva Joona Raevuori

Pientarvikkeiden ja työsuojaimien varastointiautomaatteja tarjoavan ACG Pulse Oy:n nimi vaihtui Pickway Oy:ksi samalla, kun yritys siirtyi kokonaan suomalaiseen omistukseen.

– Valmistamme tuotteitamme kaikille, jotka katsovat hyötyvänsä logistiikkaketjun viimeisten metrien automatisoinnista, kertoo Pickwayn toimitusjohtaja Jarmo Nissinen.

Pickway suunnittelee ja tuottaa automaatit verkottuneena useiden yhteistyökumppanien kanssa. Kumppanien joukkoon kuuluu nyt myös ACG Pulse Ab ja nykyinen pääomistaja Etra Oy.

– Ydinosaaminen on meillä itsellämme, mutta teemme valittujen partnereiden kanssa yhteistyötä esimerkiksi tuotteiden muotoilussa ja mekaniikan, elektroniikan ja ohjelmistojen suunnittelussa.

Tehokasta varastonpitoa

Pickwayn suunnittelemat automaatit sijoitetaan lähelle työpisteitä, joissa pientarvikkeita tarvitaan. Siten tarvikkeet on helppo noutaa ja ottaa nopeasti käyttöön.

– Automaatin käyttöoikeuden omistajat tunnistetaan RFID-teknologiaan perustuvan kulunvalvonnan avulla. He voivat noutaa tavarat juuri silloin, kun niitä tarvitsevat – mihin vuorokauden aikaan tahansa, Nissinen toteaa.

Kulunvalvonnan ja Pickway-ohjelmiston ansiosta järjestelmä kohdistaa automaattisesti tarvikkeiden tiliöinnin ja kustannukset projektikohtaisesti.

– Järjestelmästä voidaan seurata, kuka ottaa, mitä ja milloin. Järjestelmä kytketään usein asiakkaan tai palveluntuottajan ERP-toiminnanohjausjärjestelmään, jonka jälkeen ERP ohjaa varastonpitoon liittyvää logistiikkaketjua.

Automaatteja käytetään yleensä kaupintavarastoina, jolloin tarviketukkuri tai muu jakelija huolehtii varaston täydennyksestä ja huollosta. Loppukäyttäjän ei tarvitse sitoa varastoon pääomia, eikä seurata varastotilannetta. Loppukäyttäjä voi halutessaan myös hankkia automaatin omistukseensa ja hoitaa itse varaston ylläpidon. Automaatit voidaan sijoittaa esimerkiksi tuotantolinjojen viereen ja rakentaa logistiikkaketjuja, joissa keskitetty kunnossapito jakelee tarvikkeet automaatteihin. Tarvikkeet ovat aina järjestyksessä omilla paikoillaan.

AUTOMAATEISTA otetaan noin 400 000 tuotetta vuoden aikana.

Monia sovelluskohteita

Automaattien välityksellä jaellaan pientarvikkeita, kuten työkaluja, hionta- ja hitsaustarvikkeita, teräpaloja, siivousvälineitä, työturvallisuustuotteita ja yleistarvikkeita. Tuotteita voi olla pieni määrä, esimerkiksi laatikollinen ruuveja tai suurimmillaan kuormalavallinen.

Nissisen mukaan automattivarastoja käyttävät yleensä keskisuuret ja suuret yritykset, joissa on vähintään viitisenkymmentä työntekijää. Laitteita käytetään paljon muun muassa teollisuuslaitoksissa, sellu- ja paperiteollisuudessa, petrokemian ja kemianteollisuudessa sekä kunnossapitoyrityksissä.

Tarvikkeiden tukkukauppiaat voivat automattivarastojen avulla tarjota asiakkaidensa tuotteille tehokkaan ja turvallisen jakelukanavan. Automaation avulla ja pilvipalveluiden välityksellä palveluntarjoaja saa seurattua varaston saldotietoja reaaliaikaisesti.

– Loppuasiakkaat arvostavat luotettavaa jakeluketjua, jonka kautta tarvikkeet ovat aina saatavilla. Siten asiakkaan on helppo sitoutua pitkäaikaiseen kumppanuuteen automaattivarastoa hyödyntävän tavarantoimittajan kanssa.

Ensi vuosi on Pickwaylle juhlavuosi. Yhtiö viettää silloin 20-vuotispäiviään. Nissinen perusti yhtiön Esa Järvisen kanssa. Järvinen työskentelee Pickwayssa tuotepäällikkönä kehittäen laitteistojen teknologiaa ja automaatiota.

– Ensimmäisenä tuotteenamme oli GIP Tool -ohjelmisto. Pian sen jälkeen suunnittelimme automaatin käsineiden annostelua varten, Nissinen muistelee.

Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa on noin 40 000 Pickwayn käyttäjää. Automaateista otetaan noin 400 000 tuotetta vuodessa.