Aurinkolämpö lyö läpi Euroopassa

Aurinkolämpö lyö läpi Euroopassa

Savosolar Oyj tekee aurinkolämpöjärjestelmiä kaukolämmön- ja teollisuuden prosessilämmön tuotantoon. Vuonna 2019 Tanskaan toimitettiin 21 000 neliömetrin aurinkokaukolämpöjärjestelmä.

Aurinkolämpö lyö läpi Euroopassa

Ranskassa ja Saksassa asennetaan hehtaarien kokoisia aurinkolämpökenttiä. Markkinaa kirittää päästöttömyyden korostuminen lämmön tuotannon ajurina.

Teksti Juha-Pekka Honkanen  Kuva Savosolar

Suuret aurinkolämpöjärjestelmät valtaavat jalansijaa Keski-Euroopan merkittävimmissä teollisuusmaissa Ranskassa ja Saksassa.

Kaukolämmön tuotantoon ja teollisuuden prosessilämmöntuotantoon aurinkolämpöjärjestelmien kokonaistoimituksia tekevän mikkeliläisen Savosolarin toimitusjohtaja Jari Varjotie sanoo, että tarjouspyynnöt osoittavat etenevän muutoksen, jossa fossiilisia polttoaineita korvataan puhtaalla aurinkoenergialla.

Varjotien mukaan Ranskassa ja Saksassa etsitään päämäärätietoisesti uusia energianlähteitä päästöjen pienentämiseksi myös lämmitysenergian tuotannossa, mihin on kehitetty toimivat tukijärjestelmät.

Tämä näkyy suurempana tarjouspyyntöjen määränä kuin koskaan aiemmin. Savosolarilla on parhaillaan työn alla useita viimeisen vaiheen tarjouksia yksistään Saksassa. Asemaa markkinoilla kirittää vuonna 2009 perustetun yrityksen oma tuotekehitys.

– Keski-Euroopassakin on omaa biomassaa, mutta siellä nähdään, että aurinkoenergia on pitkällä tähtäimellä kilpailukykyisempää ja ekologisempaa.

Ekologinen vaihtoehto

Arvoltaan suurin Savosolarin saama tilaus on 14 000 neliön kokoinen aurinkolämpöjärjestelmä mallaskuivaamoon Ranskassa. Kokonaisuudessa keräinalueen maapinta-ala on noin neljä hehtaaria.

Paahtimo ei itse investoi järjestelmään, josta Savosolarin osuus on noin neljä miljoonaa euroa. Sitä operoi Kyotherm SAS -niminen projektikehittäjä, jolta kuivaamo ostaa lämpöenergian pitkäaikaisella energianmyyntisopimuksella.

– Maailmassa on satoja erilaisia teollisuuden prosesseja, joissa tarvitaan alle sadan asteen lämpöistä vettä tai ilmaa. Saksa ja Ranska ovat muutosjohtajia, mutta markkina kasvaa puhtaan energia vaatimusten myötä.

Varjotie huomauttaa, että suurten järjestelmien tekeminen on pieniä kustannustehokkaampaa: Keräinten ja putkistojen hinta kasvaa samassa suhteessa järjestelmän kokoon nähden. Esimerkiksi ohjausjärjestelmät ja pumppuasemat ovat kalliita elementtejä, ja niiden osuus kokonaisuudesta pienenee mitä suuremmasta järjestelmästä on kyse. Samoin asennuksen suhteellinen osuus kokonaiskustannuksista pienenee järjestelmän koon kasvaessa.

Kaukolämpöä läheltä

Koon kasvaessa myös järjestelmien optimointi on tehokkaampaa. Ranskalaisessa mallaspaahtimossa aurinkokeräinten rinnalla käytetään kaasulaitosta.

– Kokonaisuus pitää hallita jo suunnitteluvaiheessa, tai investoinnista ei saada täyttä hyötyä irti. Suunnittelu ja optimointi ovat oman huipputeknologiamme lisäksi ne asiat, joilla pärjäämme kansainvälisissä tarjouskilpailuissa.

Suomessa Savosolarin aurinkolämpöjärjestelmillä tehdään kaukolämpöä Etelä-Savon Energian, Oulun Seudun Sähkön ja Suur-Savon Sähkön alueilla.

– Massiivisten ja keskitettyjen lämpölaitosten aika alkaa olemaan takana. Kun kaukolämpö tuotetaan lähellä sen käyttäjiä, ekologinen ja päästötön tapa lämmittää kiinteistöjä ja niiden käyttämää vettä tulee aiempaa kiinnostavammaksi.

Savosolar Oyj tekee aurinkolämpöjärjestelmiä kaukolämmön- ja teollisuuden prosessilämmön tuotantoon. Vuonna 2019 Tanskaan toimitettiin 21 000 neliömetrin aurinkokaukolämpöjärjestelmä.