Alf Rehn

Uusi uljas toimisto
TOIMISTO HERÄTTÄÄ intohimoja. Väittämänä tämä voi kuulostaa omituiselta, koska emme tapaa liittää näitä sanoja yhteen. Päinvastoin, kun kuvaamme tai kuvittelemme toimistoa, se on usein varsin harmaissa sävyissä, tai hivenen naurettavissa. Toimisto on elokuvissa taustana kun puhutaan siitä, mitä on oikeasti tärkeää – ja se ei koskaan ole se toimisto – tai esimerkkinä siitä, miten suuret organisaatiot alkavat muistuttaa koneita. Toisin sanoen, toimisto on monille symboli intohimon vastakohdalle, ikoni odottamiselle ja arjen puurtamiselle.
SAMALLA ON helppo nähdä että juuri tämä tapamme kyllästää toimisto merkityksellä osoittaa niitä intohimoja, joita se herättää. Katsomme TV-sarjoja kuten The Office ei siksi että toimisto olisi automaattisesti naurettava, vaan koska tunnistamme miten eloisa ja jännittävä se silti voi olla. Puhumme paljon sen ongelmista, mutta ennen kaikkea siksi, että haluamme korjata niitä ja rakentaa sitä unelmiemme toimistoa.
NYT, PANDEMIAN aikana, kun moni on saanut kokea millaista on kun toimistolle ei saa edes mennä, nämä intohimot ovat vahvistuneet huomattavasti. Vaikka kotikonttorissa on paljon hyviä puolia, olemme myös kokeneet sen rajoitukset – sen kidutuksista puhumattakaan. Monet ovat saaneet kokea että vaikka se viereisen pöydän kollega voi välillä olla ärsyttävä, hän ei ole läheskään yhtä haitallinen tehokkuudelle kuin ikävystynyt lapsi, joka ei kunnioita työtilan rajoja. Toiset ovat taas saaneet tuta, että ergonomia on ihan oikeasti tiede, ja että on syynsä miksi keittiöpöydän ja konttorin tuolit ovat kovin erilaisia.
TYÖ ON MULLISTUNUT, ja toimiston on mullistuttava sen kanssa.
JOTEN KAIPAAMME jälleen toimistoa, sitä välillä ärsyttävää paikkaa, jossa ideat ja ihmiset törmäävät. Sitä paikkaa, jossa on pullaa ja pulinaa, luovuutta ja liittolaisia. Koska vaikka välillä puhumme siitä pahaa, tajuamme silti miten tärkeä se voi olla ja miten hyvä, elävä työyhteisö voi olla niin voimaannuttava. Joten ottakaamme nyt opiksemme. Työ on mullistunut, ja toimiston on mullistuttava sen kanssa. Maailma on muuttunut, ja meillä on nyt mahdollista alkaa muuttaa toimistojamme sellaisiksi, että ne toimivat ja tukevat tätä uutta maailmaa.
TOIMISTO HERÄTTÄÄ intohimoja. Nyt, enemmän kuin koskaan, näemme sekä miten tärkeä toimisto voi olla, ja miten tärkeää on, että toteutamme sen parhaalla mahdollisella tavalla. Me saamme ne toimistot, jotka ansaitsemme ja rakennamme, ja uuden uljaan toimiston aika on nyt.
Kirjoittaja on innovaation, designin ja johtamisen professori.