Marjo Ollikainen

Tytöt, älkää kuunnelko sitä biologiaa!
OECD ihmettelee, miksi koulutusalat ja työelämä ovat juuri Suomessa poikkeuksellisen voimakkaasti sukupuolittuneita. Meille Suomen naisille tämä ei ole uutinen, muistutetaanhan meitä jatkuvasti, kuinka selityksenä on biologia. Naisten aivokäyrällä kulkee kirjaimia ja hellyyttä, mutta miesten elektrodeista suorastaan pulppuaa numeroita ja dollarin symboleita.
Tutkimusten mukaan uratoiveet jakautuvat sitä stereotyyppisemmin, mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on. Meille selitetään, että koska Suomen tytöt saavat aivan vapaasti valita ammattinsa, he biologisista syistä valitsevat naisvaltaisen alan.
Tieteessä on väitelty vuosikymmeniä pitävätkö väitteet biologisista valinnoista paikkansa sekä siitä, ovatko miehet naisia matemaattisesti kyvykkäämpiä ja älykkäämpiä. Nykyisten aivotutkijoiden mukaan vertailuissa unohtuu, että kulttuurin, piintyneiden tapojen, arvojen ja kasvatuksen erottelu biologiasta on vaikeaa. Aivojen rakenteeseen ja kiinnostuksen kohteisiin vaikuttavat jo lapsena opitut asiat, saadut ärsykkeet ja perheen koulutustausta, johon taas vaikuttavat pitkälti yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja aikaisempien valintojen mukaiset mallit.
TIETEESSÄ on väitelty vuosikymmeniä pitävätkö väitteet biologisista valinnoista paikkansa sekä siitä, ovatko miehet naisia matemaattisesti kyvykkäämpiä ja älykkäämpiä.
Suomessa on puhuttu miesten ja naisten töistä, ja äidit ja isät sekä isovanhemmat ovat työskennelleet pitkälti tämän jaon mukaisesti. Suurin hidaste eri opiskelualojen tasaiselle jakaantumiselle ovat olleet nämä tiedostamattomat asenteet ja kulttuuri. Tästä johtuen naisten osuus muun muassa teknologia-alan henkilöstöstä ja ICT-asiantuntijoista on ollut jo vuosikausia alle neljännes. Tämä on myös suurin sukupuolten välisten palkkaerojen syy.
2020 pitkän matematiikan kirjoittajista suurin osa oli jo naisia ja fysiikan kirjoittajistakin lähes puolet. Naishakijoiden osuus yliopistojen ICT-aloilla ja korkeakoulujen tekniikan aloilla on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Tuoreen tutkimuksen mukaan sukupuolirajoja ylittäviä koulutusvalintoja tehneet naiset ovat tulevaisuutensa suhteen luottavaisia ja ovat olleet tyytyväisempiä valintaansa kuin vastavirtavalinnan tehneet miehet. Miten biologia selittää tätä?
Suomea uhkaa hurja osaajapula. Uutta luovat ihmiset, heidän synnyttämänsä innovaatiot, teknologiat ja vientituotteet ovat kohtalonkysymyksemme. Työtä ihmisten ja maapallon hyvinvoinnin parantamiseksi riittää. Siihen tarvitaan matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologiaa, monialaista osaamista ja monenlaisia ihmisiä. Meillä ei ole varaa väheksyä tyttöjen potentiaalia kivikautisilla uskomuksilla.
Kirjoittaja on Teknologiateollisuus ry:n viestintäpäällikkö.