Teemu Kiiski

Hyvä logistiikka lisää onnellisuutta
ONNELLISUUS JA ILO eivät ole ehkä ensimmäiset asiat mitä logistiikasta tulee mieleen. Kukaan ei voi kuitenkaan kieltää sitä ilon tunnetta, joka syntyy, kun hyvin toimivan logistiikan lopputuloksena tuote saapuu ajallaan tai jopa ennen kuin sitä osattiin edes odottaa. Verkkokaupan yleistyminen on tuonut logistiset ketjut entistä laajemman yleisön tietoisuuteen, kun ostetun tuotteen liikkeitä ketjun eri vaiheissa on totuttu seuraamaan silmä kovana: nyt tilaus on liikahtanut Leipzigin lajittelukeskuksesta eteenpäin, miksi seuranta ei ole päivittynyt hetkeen, ehtiikö puolison lahja ajoissa perille, nyt paketti on vihdoin jakeluauton kyydissä!
TOIMITUKSEN ODOTTELU voi tarjota tunteiden vuoristoradan – ja sitä suuremmalla syyllä ilman dramatiikkaa ja käden käänteessä saapunut lähetys tuottaa hämmästyneen onnentunteen ja ilon purskahduksen. Vielä isomman helpotuksen toimiva logistiikka tarjoaa tilanteessa, jossa koko liiketoiminta voi olla yhden puuttuvan varaosan varassa.
JOTTA NÄITÄ ONNENHETKIÄ voidaan tarjoilla, logistiikkaketjun pitää toimia kuin rasvattu. Digitalisaatio ja teknologian nopea kehitys tarjoavat tässä auttavaa kättään: varastorobotit ovat yleistyneet vauhdilla, ja jo monesta suomalaisestakin varastosta löytyy lähetysten alkutaivalta sujuvoittavaa automatiikkaa. Pian varastosaldojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden takaa RFID-teknologia ja varastossa kiertävät inventointidronet. Lohkoketjut tarjoavat toimitusketjun täyden läpinäkyvyyden ja tekoäly optimoi koko toimitusketjua sekä hankintaa. Viimeisenä silauksena autonomiset jakeluajoneuvot kuljettavat vielä tuotteet perille.
Asiakaskokemus jää hieman vajavaiseksi, jos maapallomme muuttuu asuinkelvottomaksi.
VAIKKA NÄMÄ teknologiset edistysaskeleet ovat pian arkipäivää ja parantavat varmasti logistiikan asiakaskokemusta, suurin ratkaistava haaste on logistiikan merkittävä rooli ilmastonmuutoksessa. Maailmanlaajuisesti arvioidaan, että logistiikan osuus hiilidioksidin kokonaispäästöistä on noin kymmenys – lähteestä ja laskentatavasta riippuen. Asiakaskokemus jää hieman vajavaiseksi, jos maapallomme muuttuu asuinkelvottomaksi. Kuljetus- ja jakeluliikenteen sähköistyminen sekä vetytalouden luomat mahdollisuudet päästöttömään logistiikkaan ovat välttämättömyys, jotta yhtälö saadaan toimimaan. Muutos tulee olemaan nopea. Pakko kun on paras motivaattori.
AUTOMAATION MYÖTÄ myös logistiikkatyön luonne muuttuu. Tietyt työt vähenevät varmasti, mutta uusia tulee tilalle. Osaavaa henkilöstöä tarvitaan aina, nyt vain uudenlaisissa rooleissa. Samalla myös työn mielekkyys kasvaa, kun koneet hoitavat työn monotonisimmat osuudet.
TEHOKKAAN JA VASTUULLISEN logistiikan tuloksena on näin ainakin piirun verran onnellisempi asiakas, työntekijä sekä ympäristö.
Kirjoittaja on Finnish Design Shopin toimitusjohtaja.