Sanna Suvanto-Harsaae

Talouden ydin on yrittämistä
USEIMMAT yritykset ovat syntyessään olleet yhden tai muutaman henkilön ideoita. Yrittäjäksi ryhtymisen ei tulisi herättää ihmetystä, vaan sen, että alkuperäiset perustajat jatkavat toiminnassa vuodesta toiseen ja jopa sukupolvesta toiseen.
YRITTÄMISEN ja yhteiskunnan tulojen yhteys on kateissa. Ei ymmärretä, mistä valtion jaettavat varat tulevat. Tosiasiassa Suomi Oy:n hyvinvointi on riippuvainen työn tekemisestä versovasta verotulojen kasvusta. Suomen historiallisen suuri prosessiteollisuus on saanut monet unohtamaan, että tulevaisuuden kasvavat työllistäjät ovat tämän päivän aloittavia, pieniä yrityksiä. Kun prosessiteollisuus ei työnantajana tulevaisuudessa kasva, tarvitaan iso määrä uusia, pieniä ja keskisuuria yrityksiä kasvattamaan työllisyyttä.
YRITTÄMINEN on huomattavasti enemmän talouden fokuksessa niin nykyisessä kuin entisessä asuinmaassani, Tanskassa ja Saksassa. Saksassa Mittelstand-yhtiöt satsaavat vahvasti innovaatioiden kehittämiseen ja ovat tärkeitä työllistäjiä. Mittelstand on myös suuri ja keskeinen ammattiin valmistava oppisopimuskouluttaja. Tanskassa on suuri määrä pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja vain harvoja suuria yrityksiä. Tanskassa kuuluisa työllistymismalli flexicurity onkin syntynyt juuri näiden yritysten tarpeesta nopeasti lisätä ja vähentää työntekijöitä. Maa on myös viime vuosina kannustanut investoimaan yritysten innovaatioihin verohelpotusten avulla.
SUOMESSA yrittäminen ei valitettavasti saa sitä fokusta, jonka se ansaitsisi ja tarvitsisi. Suomella ei ole vahvaa pääomaa omasta takaa, ja Euroopan suunnasta kaukana oleva ”logistinen” saari aiheuttaa esimerkiksi kuljetuksessa kustannushaittaa. Sitäkin enemmän tarvitaan kannustusta yrittämiseen, jossa innostus ja sisu ovat alussa usein suurempia kuin olemassa oleva pääoma.
TARVITSEMME Suomessa lisää fokusta joustavuuteen, yrittämiseen ja sen taloudelliseen mahdollistamiseen. Olemme naapureistamme jäljessä. Tulevaisuuden Suomen hyvinvointia ei rakenneta isoissa prosessiyhtiöissä, vaan yrittäjävetoisissa ja -henkisissä kasvuyrityksissä.
SUOMESSA yritykset ja yrittäminen ansaitsevat uudenlaista, entistä positiivisempaa arvostusta. Ehkä yksi lähde voisi olla yrittäjiä ja pieniä yhtiöitä kannustava lainsäädäntö. Yrittäjäministeri olisi hieno titteli, jolle tarvetta ja tekemistä riittäisi.
Kirjoittaja on hallitusammattilainen.