Hyppää sisältöön

Jaana Sinipuro

Jaana Sinipuro

19.01.2021

KUVA | SUVI LAINE   KUVAUSPAIKKA | FONTANA CAFE

Reiluudesta yritysten uutta DNAta? 

DIGIJÄTTIEN VALTA on kasvanut lähes huomaamatta, tiedon ja datapohjaisen liiketoiminnan keskittyessä muutamalle globaalille toimijalle. Yksityishenkilöinä olemme riippuvaisia teknologiasta, säädöskehitys laahaa jäljessä. Vaikka dataa hyödynnetään yhä paremmin, joissakin yrityksissä data on edelleen tuotannon sivuvirtaa, hukkaa, jota ei jalosteta.

MUUTOS ON kuitenkin alkanut ja datatalouden toimintaympäristöä muokataan nyt monesta suunnasta. Yhdysvaltain kongressin kilpailuoikeusjaosto on kuullut teknologiayhtiöitä, kauppakomissio on pyytänyt kuvauksia siitä, miten käyttäjätietoa kerätään ja mihin tätä tietoa käytetään. Euroopan komissio julkaisi viime vuonna uusia säädösehdotuksia, jotka muokkaavat digitaalisia käytäntöjä ja palveluita nykyistä reilummiksi sekä yrityksille että ihmisille. Myös eurooppalaiset teollisuusyritykset parantavat digitaalista itsemääräämisoikeuttaan yhteisessä aloitteessa.

SITRAN VUONNA 2019 toteutetun kansainvälisen kyselyn vastaajista 42 prosenttia kertoo, että luottamuksen puute estää heitä käyttämästä digipalveluita. Tulevaisuuden menestyvät digitaaliset palvelut pohjautuvat luottamukseen ja tuottavat arvoa kaikille, yksilöille, yrityksille ja yhteiskunnalle. Uudenlainen yritysvastuu ulottuu digitaalisen liiketoiminnan ytimeen. Käyttöehdoista kerrotaan visuaalisesti ja datan kerääminen on läpinäkyvää. Reilussa datataloudessa yritykset liittoutuvat luodakseen yhteisten sääntökirjojen pohjalta uudet datamarkkinat. Kaikki hyötyvät jaetusta datasta, mutta dataa käytetään viisaasti, vain sen verran kuin palvelun käyttäjä haluaa ja datastrategiassa on määritelty.

REILUSSA DATATALOUDESSA yritykset liittoutuvat luodakseen yhteisten sääntökirjojen pohjalta uudet datamarkkinat.

USKOMME SIIHEN, että edelläkävijät pystyvät rakentamaan uusia liiketoimintaekosysteemejä liittoutumalla, kokeilemalla ja oppimalla toisiltaan. Sitran kehittelemä reilun datatalouden itsearviointityökalu auttaa arvioimaan datan hyödyntämisen nykyosaamisen, tavoitetilan ja tarvittavat kehitystoimet. Osaamista tarvitaan lisää, mutta toisilta oppimalla ja yhdistämällä voimat syntyy toivottavasti lumipalloefekti. Uudet yritysryppäät muodostavat alkuun pienempiä datan jakamisenekosysteemejä, yhteisesti sovituilla säännöillä.

LOPULTA YKSITTÄISET ekosysteemit yhdistyvät ekosysteemien ekosysteemeiksi ja reiluus muuttuu ”uudeksi DNA:ksi”, joka kopioituu ja välittyy eteenpäin. Tuloksena on toimivat datamarkkinat, joissa data on kuin mitä tahansa raaka-ainetta ja datan haltija, yritys tai yksityishenkilö, kontrolloi oman datansa jakamista ja käyttämistä eri palveluissa. Totta vai tarua? Sen näyttää uusi vuosikymmen.

Kirjoittaja on Sitran ihmislähtöinen datatalous -hankkeen projektijohtaja.

Haku