Hyppää sisältöön

Pia Heikkurinen

Pia Heikkurinen

28.02.2022

KUVA | JARKKO MIKKONEN   LOKAATIO | ST. GEORGE HELSINKI

Myös huipulla täytyy uudistua

SUOMEN tarina köyhästä agraarimaasta maailman osaavimmaksi, turvallisimmaksi ja onnellisimmaksi maaksi on ollut poikkeuksellinen. Suomalaiset ovat työskennelleet ahkerasti menestyksen eteen, olleet erinomaisia uusiutumaan kriisien edessä ja uskoneet vahvasti koulutukseen sosiaalisen nousun välineenä. Maailma ympärillämme on kuitenkin perustavanlaatuisesti muuttunut. Tulevaisuuden menestys edellyttää meiltä yhä tiiviimpää yhteistyötä, kansainvälistymistä sekä uudistumiskykyä.

OSOITUKSENA tästä ennennäkemätön institutionaalisten rahoittajien välinen yhteistyö toi Suomeen kesäkuussa 2019 maailman suurimman Health Tech -alan kattojärjestön HIMSS & Health 2.0 -Euroopan konferenssin. Yli 3000 kansainvälistä osaajaa 55 eri maasta tekivät tapahtumasta suuren menestyksen, jota on myös sen vahvan tulevaisuustekemisen vuoksi tituleerattu ”uudeksi terveydenhuollon ja ICT-tapahtumien standardiksi”. Tapahtuma järjestetään Helsingissä myös 26.-28.5.2020, jolloin se on entistäkin kansallisemmin ja kansainvälisesti kattava.

VAIKKA kansainvälistyminen on monille yrityksille jo arkipäivää, tapahtuma mahdollistaa inspiroitumisen sekä matalan kynnyksen kansainväliseen verkottumiseen myös opiskelijoille, julkisille toimijoille ja startupeille. Pohjoismaihin katsotaan maailmalta edistyneen lainsäädännön ja optimaalisten olosuhteiden alustana. Suomen Paviljongissa kaikki suomalaiset yhdessä, olemme todellista kokoamme paljon näkyvämpiä ja suurempia. Suomelle suorastaan tarjotaan johtajuutta tulevaisuuden terveydenhuollon ja hyvinvoinnin kestävässä ja eettisessä kehittämisessä.

HAASTEENSA menestykseen tuo, että olemme huipulla jo lähes kaikilla mittareilla ja ettei meillä ole kansallista kokemusta huipulla uudistumisesta. Taktiikka, jossa mitään ei tarvitse korjata, jos se ei ole rikki, ei enää riitä tulevaisuuden menestykseen. Muutosta tarvitaan siis erityisesti ajattelu- ja toimintatavoissa. Toivottavasti emme nyt tarvitse kriisiä tehdäksemme tarvittavia muutoksia.

ON TÄRKEÄÄ, että osaamme hyödyntää meihin kohdistuvan suuren kansainvälisen mielenkiinnon ja että jatkamme vauhdilla uusien teknologioiden sekä innovaatioiden käyttöönottoa. Suomalaisten hyvinvointi lisääntyy ja jatkuu varmasti vielä pitkään, mikäli siirrämme rohkeasti terveyden ja hyvinvoinnin fokustamme ennakoivaan, ennaltaehkäisevään, osallistavaan ja henkilökohtaisempaan suuntaan. 

Kirjoittaja on Sitran uudistumiskyvyn asiantuntija.

Haku