Hyppää sisältöön

Petteri Taalas

Petteri Taalas

12.09.2023

KUVA | ANNI HARTIKAINEN KUVAUSPAIKKA | SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIA

Ilmasto on edelleen se ykkösmahti

RANSKALAINEN VALISTUSFILOSOFI Montesquieu totesi jo 1700-luvulla, että ilmasto on ensimmäinen maailmanmahti. Hän ei tosin voinut aavistaa, että valtavaksi paisunut ihmiskunta ja fossiilisten polttoaineiden massiivinen käyttö tulisivat muuttamaan elinolosuhteitamme. Me meteorologit heräsimme ilmastonmuutoksen riskeihin 50 vuotta sitten, mikä johti arvostettuja tiederaportteja julkaisevan IPCC:n perustamiseen. Aluksi raportit kaikuivat kuuroille korville, sen jälkeen tiedettä vastaan hyökättiin, ja nyt aiemmin ennustettu ilmastonmuutos on havaittavissa kaikissa planeettamme kolkissa. 

NYT POHDIMME, olemmeko matkalla ihmiskunnan ja biosfäärin tuhoon. Toisaalta meillä on edelleen hitautta ryhtyä toimeen. Meillä on vielä mahdollisuus pysäyttää haitallisten sääilmiöiden paheneminen 2060-luvulla, jos vähennämme fossiilisten polttoaineiden kulutusta roimasti sekä lopetamme muun muassa Amazonin ei-uusiutuvien metsien tuhoamisen. Mutta negatiivinen trendi helleaalloissa, tulvissa, kuivuudessa ja trooppisissa myrskyissä jatkuu joka tapauksessa lähivuosikymmenet. Sen sijaan jäätiköiden sulamiskehitystä ja meriveden pinnan nousua emme enää kykene hillitsemään tuleviin vuosisatoihin johtuen
jo korkeasta ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta.

HYVÄ UUTINEN on se, että meillä on keinot ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Tuuli- ja aurinkoenergian hinnat ovat tippuneet alle fossiilienergian hintojen. Samoin akkujen ja sähköautojen hinnat ovat putoamassa. Tiedämme myös, että naudanlihan ja riisin tuotannot lisäävät ilmakehän toiseksi tärkeimmän kasvihuonekaasun, metaanin, päästöjä.

MAAILMAN TALOUSFOORUMI on osoittanut, että epäonnistuminen ilmastonmuutoksen torjunnassa ja myös siihen sopeutumisessa on suurin riski maailmantaloudelle jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jo toistakymmentä vuotta sitten julkaistussa Sternin raportissa kerrottiin, että ilmastonmuutoksen torjunta on jopa yli kymmenen kertaa halvempaa kuin sen haittavaikutusten tuottamat tappiot.

Ilmastonmuutoksen torjunta on jopa yli kymmenen kertaa halvempaa kuin sen haittavaikutusten tuottamat tappiot.

JOS ILMASTONMUUTOS on globaali ongelma, on sen torjunta sitä mitä suuremmassa määrin. Rikkaat teollisuusmaat EU mukaan lukien ovat sitoutuneet 1,5 asteen päästövähennyspolkuun, mutta muun muassa Kiina, Intia ja monet muut kehittyvät taloudet eivät vielä. Myös väestönkasvun hillintään on syytä panostaa enemmän, sillä se lisää päästöjä, pakolaisuutta ja inhimillistä kärsimystä. 

SUOMI ON OLLUT päästöjen vähentämisen mallioppilas, ja maassamme on herätty ongelman ratkaisuun, mutta myös sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Valitettavasti Suomea koetteleva polarisaatio koskettaa myös ilmastotoimia. Tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista ja suuren yleisön sitoutumista.

Kirjoittaja on meteorologi ja Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri.

Haku