Hyppää sisältöön

Peter Sarlin

Peter Sarlin

5.05.2022

KUVA | ANTHONY UBAUD   KUVAUSPAIKKA | RAVINTOLA CHÉRI 

Tekoäly, vihreän siirtymän suunnannäyttäjä


TEKOÄLY ON jo keskeinen osa kuluttajatuotteita. Se optimoi hakukoneiden tuloksia ja kirja-, musiikki- ja elokuvasuosituksia sekä auttaa ohjaamaan autoja, leikkaamaan ruohoa ja imuroimaan koteja. Kuluttajatuotteiden lisäksi tekoälyä on myös povattu vihreän siirtymän suunnannäyttäjäksi. Merkittävät kerrannaisvaikutukset hiilijalanjälkeen olisivat saavutettavissa etenkin teollisen arvoketjun alussa, optimoimalla raaka-aineisiin, valmistavaan teollisuuteen ja logistiikkaan liittyviä prosesseja. Mutta mitä se vaatii meiltä?

PERHOSEFEKTI TUOTANTOLINJASTOLLA. Tulevaisuuden tehdas mahdollistaa tuotannon nettoarvon kasvattamisen kestävästi. Älykäs prosessinohjaus tehostaa energian ja raaka-aineiden kulutusta. Automatisoidulla laadunvalvonnalla varmistetaan, että tuotteet täyttävät standardit ja vähennetään hävikkiä sekä asiakaspalautuksia. Samalla vältetään turhia rahtikilometrejä ja säästetään varastointikustannuksissa. Kun laitteita korjaamisen sijaan huolletaan, minimoidaan seisokit. Hyödyt kertautuvat, ja uusia mahdollisuuksia avautuu.

Tulevaisuuden tehdas mahdollistaa tuotannon nettoarvon kasvattamisen kestävästi.

TEKOÄLY TUOTTEENA. Teollisuusprosesseissa piilee voimavara, data. Mutta data ja algoritmit eivät yksinään luo arvoa. Tarvitaan entistä laajempi digitalisaatiomuutos ratkaisemaan, miten syntyvää dataa voidaan käyttää prosessien kehittämiseksi. Arvonluonti vaatii usein algoritmien ympärille muita mahdollistajia, kuten sensoreita, pilvialustan, reunalaskentaa, ohjelmistosovelluksia ja robotiikkaa. Hyödyt saavutetaan investoinneilla kokonaisvaltaiseen infrastruktuuriin – digitaaliseen tuotteeseen. Ja tämän pitkäjänteinen kehittäminen on se, mikä luo kilpailuetua. 

JATKUVA OPPIMINEN. Tekoäly vaatii, että dataa pitää kerätä ja jalostaa, tietolähteitä yhdistellä ja kokonaisuus sitoa konkreettisiin tuloksiin tai palautteeseen. Näin päästään irti pelkästä sääntöpohjaisesta automaatiosta ja syntyy sovelluksia, jotka jatkuvasti oppivat tuotannon datasta, reagoivat muutoksiin ja paranevat käytössä. Meille ihmisille jää valvojan ja vahvistajan rooli. Samaan aikaan älykkäät algoritmit jatkavat oppimistaan. Niin kuin kuluttajatuotteissa, se joka aloittaa datan keruun ja tekoälyn käytön aiemmin, saa yhä kasvavaa kilpailuetua, jota muiden on vaikea saavuttaa.

MONESTA PUROSTA syntyy suuri joki. Uskon, että jatkuvasti oppiva tekoäly osana kokonaisvaltaista digitaalista tuotetta ja tuotannon koko arvoketjua vie meitä kohti neljättä teollista vallankumousta. Ja luo juurikin niitä puroja, joilla kiihdytämme vihreää siirtymää.

Kirjoittaja on Silo AI:n toimitusjohtaja ja perustaja.

Haku