Hyppää sisältöön

Eeva Primmer

Eeva Primmer

2.02.2021

KUVA | JARKKO MIKKONEN   KUVAUSPAIKKA | RAVINTOLA OLD BOY

Ongelmat ovat ratkaistavissa

YMPÄRISTÖONGELMAT OVAT nyt yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä. Huoli luonnon tilasta, ilmastonmuutoksesta ja ympäristön pilaantumisesta on saanut ihmiset hereille ja liikkeelle. Suomi ja Eurooppa ovat ottaneet kestävän kehityksen politiikan keskiöön. Jopa talouden toipuminen maailmanlaajuisesta pandemiasta pyritään hoitamaan kestävästi, vihreällä elvytyksellä. 

MITEN NÄIHIN odotuksiin voidaan vastata? Tutkimuksella ja tiedolla on merkittävä rooli sekä ongelmien tunnistamisessa että uusien puhtaampien ratkaisujen arvioimisessa ja kehittämisessä. Mutta tiedon muuttuminen toiminnaksi tarvitsee myös tekijänsä. 

TUTKIMUS ON avain monien ympäristöongelmien tunnistamiseen. Vaikka sinilevälautat uivat mökkirantaan ja ruuhkassa on hankala hengittää, suurin osa ympäristöongelmista on näkymättömiä. Hiilitase, kemikalisoituminen, materiaalivirrat ja ekosysteemien toimintoja ylläpitävät pieneliöt ovat hankalasti havaittavia. Niiden ymmärtäminen on vaatinut valtavan määrän tutkimusta. Tutkimus kiteyttää ongelmia ja osoittaa niiden mittakaavoja. 

YMPÄRISTÖONGELMAT OVAT pitkälle taloudellisen kehityksen sivuvaikutuksia, mutta ne ovat ratkaistavissa.

NUORET JA isovanhemmat ovat järjestäytyneet ja vaativat tarttumista ilmastonmuutokseen ja ympäristöongelmiin kunnianhimoisesti. Kun nuoria on syytetty haihattelusta ja tunteikkuudesta, he ovat vastanneet vedoten tieteen uusimpiin tuloksiin. Liikehdinnän synnyttämässä keskustelussa päädytään kuitenkin usein kiistelemään tietopohjasta ja näkökulmista, ei niinkään ratkaisuista.

KULUTTAJAT HALUAVAT tietää ruokansa ja liikkumisensa ympäristövaikutukset. Kuluttajien käyttöön tuotettujen laskurien taustalla on paljon tutkimustietoa. Laskurien avulla kuluttajat voisivat ihanteellisesti muokata lounas-, pyöräily-, autoilu- ja lomailutottumuksiaan. Lounasravintolassa ja kaupassa tai matkustustapaa valitessa vastaan tulevat kuitenkin ne valikoimat, joita on tarjolla. Myös kuluttajien kestävyysmuutos tarvitsee tutkitun tiedon lisäksi ratkaisuja, ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja.

YMPÄRISTÖONGELMAT OVAT pitkälle taloudellisen kehityksen sivuvaikutuksia, mutta ne ovat ratkaistavissa. Puhdas teknologia, energiaa säästävät remontit, kiertotalous ja jakamistalous, maa- ja metsätalouden luonnonhoitotoimet sekä uudenlaista asumista ja liikkumista pohjustava suunnittelu ovat riippuvaisia yritysten ja hallinnon innovaatioista. Uudet tuotteet ja palvelut tehdään eri sektoreilla, mutta myös sektorit ylittävissä järjestelmissä. Näissä järjestelmissä tutkimus rakentaa tärkeää siltaa ratkaisujen kysynnän ja tarjonnan välille.

Kirjoittaja on professori ja tutkimusjohtaja Suomen Ympäristökeskuksessa.

Haku