Noora Fagerström

”Mitä sä oikein yrität?”
YRITTÄJÄ SANANA on suomen kielessä vähän hassu. Kun joku kertoo olevansa yrittäjä, yleensä vastapuoli kysyy hyväntahtoisesti naureskellen ”mitä sä oikein yrität?”. Toisissa tämä herättää negatiivisia tunteita, kun toiset taas vastaavat naureskellen. Jos joku kertoo pyörittävänsä omaa businesta, herää väkisinkin epäilykset ”miksei hän vain kertonut nöyrästi olevansa yrittäjä”. Niin tai näin, yrittäjistä ollaan montaa mieltä. Toisten mielestä he ovat oman edun tavoittelijoita, itsekkäitä ja epärehellisiä, kun taas toiset näkevät yrittäjät merkittävinä työllistäjinä, riskinottajina ja talouden ylläpitäjinä.
OLEN perustanut ensimmäisen yritykseni, Jungle Juice Barin, ollessani 24-vuotias. Laitoin kiinni kaikki säästöni ja otin pankista niin paljon lainaa kuin sain. Lopetin työpaikoissani, koska aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään tietoa siitä, koska pystyisin nostamaan ensimmäisen palkkani. Siihen menikin reippaasti yli kaksi vuotta.
MINULLE ON ollut aina itsestään selvää, että minusta tulee yrittäjä. Omapäinen ja aikaansaava luonteeni on omiaan yrittämiselle. Yrittäjyys merkitsee minulle niin vapautta kuin vastuuta. Vapaus päättää omat työajat ja lomat ovat olleet yksi iso asia, jonka vuoksi olen myös rohjennut tehdä yrittäjyyteni aikana kolme lasta. Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, meillä oli todella tiukkaa rahallisesti. Mietin paljon sitä, kuinka tulisimme pärjäämään taloudellisesti, sillä emme pystyneet palkkaamaan ketään minun tilalleni. Näin ollen teimmekin niin, että mieheni hoiti juoksevat asiat ja minä vastasin hallinnollisista hommista. Esikoisemme kulki kaikkialla mukanamme – niin työhaastatteluissa, vuokraneuvotteluissa, pisteiden avajaisissa kuin tukuissakin.
YRITTÄMINEN EI kuitenkaan ole helppoa, varsinkaan ensimmäisen yrityksen kohdalla. Vastuuta ja tekemistä on paljon, ja täytyy osata priorisoida asioita. Virheiltä ja vääriltä päätöksiltä ei voi välttyä. Seuraavan yrityksen kohdalla on ehkä helpompaa, mutta hommaa siinä silti on ihan reippaasti. Niin kauhealta kuin se ehkä kuulostaakin – rakastan to do -listoja, ja niitä vuosien varrella onkin tullut muutama jos toinenkin. Nautin siitä, kun saan merkata asian tehdyksi ja tiedän heti mitä aion tehdä seuraavaksi. Moni saattaisi tästä ahdistua.
NÄEN YRITTÄMISEN kunniatehtävänä. Yrittäjät ottavat paljon riskejä, ja ovat merkittäviä työllistäjiä. Monet eivät uskalla lähteä yrittäjäksi epäonnistumisen pelossa, ja tietenkin riskit täytyy tunnistaa, mutta itse näen asian niin, että mikäli ei ota riskejä, ei voi mitään saavuttaakaan. Jos epäonnistuu, niin ei kannata jäädä asiaa sen enempää murehtimaan, vaan miettiä kuinka tilanteen saa ratkottua ja jatkaa eteenpäin. Elämä on liian lyhyt murehtimiselle. Kannustan siis muitakin rohkeasti yrittämään!
Kirjoittaja on Jungle Juice Barin perustaja.