Nasima Razmyar

Toiveikasta tulevaisuutta

YHTEISKUNNALLINEN vakaus on ollut kaikkien mielessä pandemian ja Ukrainan sodan värittämässä uudessa maailmankuvassa. Kriisit ovat ravistelleet maailman hereille väkivaltaisesti ja brutaalisti, ja kansainvälinen yhteisö, kansallisvaltiot sekä kaupungitkin joutuvat miettimään uudelleen varautumista erilaisiin skenaarioihin. Ilmastonmuutos on jäänyt kärjistyneiden kriisien varjoon, vaikka ilmastokriisi etenee vakaasti ja vaarallisesti koko ajan.

TOIVO kuitenkin pilkahtelee esille sieltä, mistä sen kuuluukin kurkistaa – lapsista ja nuorista. On totta, että ilmastokriisin ratkaisut ovat aikuisten käsissä, mutta kestävän kehityksen tavoitteet on onnistuttu viemään osaksi lasten ja nuoren arkea tavoilla, jotka luovat uskoa tulevaan ja luottoa tekemiseen. Esimerkiksi Helsingissä koko kasvatuksen ja koulutuksen toimiala toimii siitä lähtökohdasta käsin, että lapset ja nuoret saavat valmiudet rakentaa kestävää tulevaisuutta.

KOULUTUS on paras keinomme vahvistaa lasten ja nuorten kyvykkyyttä muovata ja muokata ympäristöä itsensä, muiden ja koko planeetan kestävyyden ja hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Tällainen kyvykkyys on ratkaisevaa sen kannalta, mihin me ihmiskuntana olemme menossa. Hyvä uutinen on myös se, että uusia kykyjä voi oppia myös aikuisena. Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä mukaan kestävän kehityksen kelkkaan.

YK:N KESTÄVÄ KEHITYKSEN TAVOITTEET ohjaavat myös Helsingin kaupunkia. Pandemia ja muut yhteiskunnalliset kriisit ovat osoittaneet, että kestävä kehitys on oikeastaan ainoa reitti, jolla me voimme tulevaisuuteen kulkea. Siksi olen iloinen tiedostaessani, että kasvatuksella ja maailman parhaalla koulutuksella me voimme antaa kaikille hyvät eväät tällä polulla.

”HÄN AJATTELI, miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.” Muumipeikko, kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti.

MUUMIPEIKON SANAT ovat katkeransuloiset. Ne konkretisoivat hyvin sen, mitä me voimme menettää. Samalla ne muistuttavat siitä, minkä vuoksi me toimimme. On jotain, mitä rakastaa ja minkä vuoksi toimia. Siitä ajatuksesta sisuuntuu. Toivoa on. Se pitää vain välillä löytää uudelleen.

Kirjoittaja on Helsingin apulaispormestari.