Sanda Lounamaa ja Meri-Tuuli Laaksonen

Kuka tahansa voi olla seuraavan Gubben perustaja
PERUSTIMME Gubben marraskuussa 2018, sillä mielestämme vanhuspalvelualalta puuttui positiivinen ja asiakaslähtöinen toimija. Lähes kolme vuotta myöhemmin olemme keränneet 2,5 miljoonaa euroa rahoitusta ja työllistämme yli 70 toimistotyöntekijää sekä tuhansia nuoria Suomessa ja Ruotsissa. Ennen kaikkea olemme muuttaneet ikäihmisten viimeisiä vuosia onnen täyteisiksi. Kuulostaako tämä saavutukselta? Me väitämme, että kuka tahansa pystyisi tähän.
YRITYSTÄ rekisteröidessä pelon kulttuuri oli läsnä kaikkialla. Saimme jatkuvasti kuulla tulevista perhe-elämän uhrauksista, huonojen päätösten seurauksista, konkurssivaarasta ja rahoituksen keräämisen mahdottomuudesta. “Vain 1 prosentti nostetuista rahoituksista menee naisten perustamille startupeille”, meille sanottiin. Päätimme kuitenkin yhdessä heti, että perustamme yrityksen, jonka valuaatio tulee olemaan yli miljardi euroa, ja jonka yhteiskunnalliset vaikutukset ovat dramaattiset. That’s it, eikä mitään pienempää. Aloitimme osallistumalla startup-kiihdyttämöön ja kuuntelimme meitä viisaampia. Kun aloitimme henkilöstön palkkauksen, pyrimme myös palkkaamaan meitä viisaampia. Tärkeintä on kuunnella, mutta ei myöskään kuunnella liian sokeasti.
Jos tähtäät siihen, että pystyt työllistämään kymmenen työntekijää, saat sen, mutta tuskin enempää.
IHAN jokaisella meistä on huikeita ideoita ja ratkaisuja ongelmiin, mutta liian usein ne jäävät toteuttamatta, sillä ei uskota omiin mahdollisuuksiin onnistua. Uskomme vahvasti siihen, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa jokaisella on kädessään pelikortit miljardiluokan yrityksen perustamiseen. Ei se vaadi MBA-tutkintoja, koodaustaitoja tai vuosien kokemusta Piilaaksossa, vaan sairasta uskoa omaan ideaan, sinnikästä työtä ja jatkuvaa “isoa ajattelua”. Uskomme, että moni yritys kaatuu perustajien mielen rajoittuvuuteen. Jos tähtäät siihen, että pystyt työllistämään kymmenen työntekijää, saat sen, mutta tuskin enempää. Yrittäjyydellä on valtava merkitys myös Suomen talouskasvuun – vain innovatiiviset ja kansainväliset yritykset nostavat meidät maailmankartalle.
Kirjoittajat ovat Gubben perustajia.