Asiantuntijana Liike Nyt puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo. Kuva Jarkko Mikkonen.
Asiantuntijat

Kohti sopimisen vapautta

PAIKALLISESTA SOPIMISESTA on puhuttu julkisuudessa niin pitkään, että sanapari kuulostaa jo kliseeltä. Siitä huolimatta työnantajat kamppailevat edelleen sellaisten sopimiskieltojen kanssa, jotka rajoittavat yritysten mahdollisuuksia työllistää.

SUOMEN 90 000 työnantajayrityksessä työn tekemisen ehtoja säädellään järkkymättömällä järjestelmällä, joka ei jousta yritysten tarpeiden mukaisesti. Järjestelmässä on kaksi suurta epäkohtaa.

Ensiksi, työehtosopimusten määräykset ja lain säädökset eivät mahdollista työpaikkakohtaista sopimista työn tekemisen ehdoista. Toki erilaisia sopimuksia solmitaan erityisesti pienissä yrityksissä, mutta riitatilanteessa ne purkautuvat työnantajan tappioksi. Toiseksi, liittoon kuulumatonta työnantajayritystä kohdellaan eri tavoin kuin järjestäytynyttä työnantajaa. Sopimiskiellot ovat toisille yrittäjille tiukemmat kuin toisille.

EN OLE TYYTYVÄINEN paikallisen sopimisen nykytilaan. Uskon, että monet yrittäjät jakavat mielipiteeni. Jotta yritys voisi kasvaa, on yrittäjän voitava työllistää. Miksi siis näitä työllistämisen esteenä olevia epäkohtia ei sitten ole saatu ratkaistua? Syy on se, että kukaan ei uskalla ottaa vastuuta. Poliittiset päättäjät syyttävät palkansaajajärjestöjä työehtojen joustamattomuudesta. Nämä taas vastaavat, että paikallinen sopiminen on jo nykyisellään mahdollista. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

ON TOTTA, että joidenkin alojen työehtosopimukset jättävät työpaikoille entistä enemmän neuvotteluvaraa. Työehtosopimuksiin ei silti ole kymmeniin vuosiin saatu aikaan kirjausta, joka mahdollistaisi muun kuin TESin mukaisen sopimisen. Vaikka näihin palkansaajapuolen työehtoihin lisättäisiinkin joustoja, joutuisivat järjestäytymättömät työnantajat eriarvoiseen asemaan entistä tiukemmin. Kuitenkin noin 50 000 yritystä loisivat suuren määrän työpaikkoja, jos työsopimuslaista, vuosilomalaista, työaikalaista ja opintovapaalaista poistettaisiin sopimisen kiellot. Näitä kieltoja eivät voi purkaa työmarkkinajärjestöt, vaan ainoastaan lakien säätäjät.

KOKO TYÖEHTO- ja yleissitovuusjärjestelmä kaipaa perinpohjaista perkaamista. Työehtosopimuksista poikkeavista järjestelyistä on voitava päättää yritysten sisällä työnantajien ja palkansaajien kesken. Yritysten kasvu ja sen tukeminen on koko Suomen etu. Paikallisen sopimisen vapauttamiseen on osallistuttava kaikkien – sekä työnantaja-että työntekijäjärjestöjen että hallituksen.

 

Saatat myös pitää