Asiantuntijat

Kaksi tuntia tekoälyä viikossa

GO-PELI KEHITETTIIN Aasiassa 2500 vuotta sitten. Mustilla ja valkoisilla kivillä pelattavaa strategiapeliä on kutsuttu myös kiinalaiseksi shakiksi. Go näyttää yksinkertaiselta peliltä: voittaja on pelaaja, joka lopussa on vallannut isomman alan pelilaudasta. Pelissä pärjääminen vaatii kuitenkin intuitiota, eikä pelkällä laskentateholla ole pystytty päihittämään parhaita pelaajia. Siksi ihminen on hallinnut peliä – tai hallitsi aina vuoteen 2016 saakka, jolloin maailman toiseksi parhaaksi rankattu pelaaja Lee Sedol hävisi Deepmind -yhtiön kehittämälle AlphaGo-tekoälylle. 

SEDOLIN JA ALPHAGON kohtaamisesta on tehty loistava dokumentti AlphaGo Movie, joka löytyy mm. Netflixistä – suosittelen lämpimästi. Dokumentissa näkyy turnausta seuraamassa kaksi henkilöä, jotka eivät ole Deepmindin tekoälykoodareita: Googlen perustaja Sergey Brin ja silloinen pääjohtaja Eric Schmidt. Google oli tuolloin maailman toiseksi arvokkain listattu yhtiö. Mitä arvelet, oliko Brinillä ja Schmidtillä joka päivälle useampi kymmenen paikkaa, johon heitä pyydettiin? He kuitenkin valitsivat matkustaa Souliin seuraamaan ihmisen ja koneen kohtaamista viimeisessä ihmisen hallinnassa olleessa lautapelissä. 

TEKOÄLYN KEHITYKSEN vauhti on viime vuosina ollut huumaava. Uusia sovelluksia tulee viikoittain ja rajoja rikkovia tutkimuspapereita julkaistaan yksi toisensa perään. Risto Siilasmaa esittää usein johtajille kysymysparin: Arveletko, että tekoäly on mullistavin teknologia elinaikanamme? Ymmärrätkö sinä tekoälyä? Lähes kaikki liiketoiminnan parissa vastaavat ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi ja toiseen kieltävästi. On ihan OK olla tänään tietämätön tekoälystä, koska mennyttä ei voi muuttaa. Entä ensi jouluna? Jos silloin et ymmärrä miten tekoäly toimii, olet välinpitämätön. Aiotko ottaa asian haltuun sillä tasolla mikä sinulle on oleellista? 

MUUTOS ON näköpiirissä ja moni toimii jo. Tätä kirjoittaessani meitä Helsingin Yliopiston ja Reaktorin kehittämän Elements of AI -verkkokurssin osallistujia on yli 20 000. Tekoälystä kirjoittamani kirja keikkuu myydympien tietokirjojen listalla. 

TEKOÄLY TÄNÄÄN on hyvin arkisia sovelluksia, käsialan- ja puheentunnistuksesta asiakashiipuman ennustamiseen. Harvardin professori Avi Goldbergin sanoin: Tekoäly on ennusteen laskeva hinta. Miten tekoäly voi hyödyttää sitä liiketoimintaa, josta sinä vastaat? 

TEE ITSELLESI palvelus: kalenteroi kaksi tuntia aikaa viikossa tekoälyn oppimiseen tästä jouluun. Ennustan aikainvestoinnille poikkeuksellista tuottoa. 

 

Saatat myös pitää