Jarkko Jämsén

Ihminen on luotu innovoimaan
INNOVAATIOT ovat elintärkeä osa maailmaamme. Innovaatioista puhuttaessa keskitytään usein teknologiseen kehitykseen tai liiketaloudelliseen potentiaaliin, mutta todellisuudessa innovointia tapahtuu kaikkialla; halu kehittyä on osa ihmisen sisäänrakennettua käyttäytymistä.
AJATELLAANPA esimerkiksi sitä, kun korkeushypyssä siirryttiin saksaus- tai pyörähdystyylistä floppaamiseen: Muutos tarkoitti parannusta hyppytuloksissa, mutta samalla siihen liittyi vastustusta. Lopulta se pakotti kaikki kilpailijat muuttamaan omaa käyttäytymistään, jotta he pysyivät mukana tuloskehityksessä. Tämä on esimerkki radikaalista innovaatiosta, joita syntyy ihmiselämän jokaisella osa-alueella, jatkuvasti.
KUTEN älykkyys, on innovointi perusmuodossaan yksilössä. Siitä huolimatta ymmärrys ja tieto on kollektiivista. Kollektiiviseen historiaamme kuuluu tiedon siirto tarujen ja kertomusten kautta. Etenkin siinä vaiheessa, kun kehitimme taidon kirjoittaa, voitiin tietoa innovaatioista siirtää muuttumattomana sukupolvien ja pitkienkin matkojen yli. Tänä päivänä tieto liikkuu salamannopeasti kaikkialle maailmassa – voimme nähdä kuinka painimme samojen asioiden kanssa,
ja millä tavoin ratkomme täysin samoja haasteita, vaikkakin eri puolilla maapalloa.
KEHITTYNYT tiedonsiirto mahdollistaa meille entistä nopeammat ja paremmat mahdollisuudet innovoida. Siksi innovaatioilla on nyt suurempi potentiaali kuin koskaan muuttaa maailmaa ja parantaa elämänlaatua kokonaisvaltaisesti. Ei pelkästään ihmiskunnan, vaan planeettamme ekosysteemin tasolla.
INNOVAATIOITA syntyy siis paikkariippumattomasti, usein vahingossa. Merkittävääkin kehitystä tapahtuu huomaamattomina mikroparannuksina. Yhteiskunnalla on tärkeä rooli innovaatioiden kehittymisessä ja kehittämisessä, mutta etenkin kun puhutaan taloudellisesti merkittävistä innovaatioista, tulee taivaankappaleiden olla täysin oikeassa järjestyksessä. Idean lisäksi tarvitaan taho, joka pystyy rahoittamaan sen toteutuksen sekä taho, joka kykenee viemään idean todellisuudeksi. On toisinaan puhdasta tuuria, että nämä tahot löytävät toisensa oikeassa ajassa ja paikassa.
TEKNISEN tuoteinnovaation kääntäminen taloudelliseksi menestykseksi vaatii suurta määrää rahaa, aikaa sekä energiaa. Meillä on paljon parannettavaa siinä, miten radikaalit innovaatiot viedään nopeammin ja tehokkaammin maailmalle, ja miten niistä viestitään suurelle yleisölle – tällä hetkellä olemme pahasti naapureitamme jäljessä.
Kirjoittaja on Navia, Aivan & Jamsen perustaja sekä suunnittelija.