Fadumo Ali

Mistä on menestyvä yrittäjä tehty?
ENNEN yrittäjyyttä olin palkkatyössä 14 vuotta. Huomasin kyllästyneeni työnkuvaani – halusin kasvaa ihmisenä, ratkaista tärkeiksi kokemiani ongelmia sekä vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Silti epävarmuus esti minua käyttämästä koko potentiaaliani sekä tekemästä sitä, mitä oikeasti halusin. Lopulta tein oikean päätöksen: päätin vahvistaa itsetuntoani. Päätin ottaa niin onnistumiset kuin epäonnistumiset opetuksina. Ymmärsin, että opin tekemällä, en olettamalla. Opettelin tavoittelemaan sitä, minkä haluan. Havaitsin, että paras keino päästä eroon epävarmuudesta on kohdata pelkonsa.
AJATTELE millaista elämäsi olisi, jos tekisit mitä oikeasti haluat välittämättä muiden mielipiteistä? Sanonta “olet mitä luulet olevasi”, on hyvä pitää mielessään, jos aikoo yrittäjäksi. Uskalla olla oma itsesi ja pyri olemaan paras versio itsestäsi. Kaikkea ei voi hallita, mutta ajatteluunsa voi vaikuttaa. Nykyään näen itseni ihmisenä, joka rikkoo lasikattoja ja uudistaa asioita. Uskon myös olevani monissa asioissa ensimmäinen – olinhan ensimmäinen somali- ja maahanmuuttajataustainen Espoon vuoden yrittäjä.
YRITTÄJÄLLÄ on usein sisäsyntyinen motivaatio, joka on paljon ulkoista motivaatiota voimakkaampi. Se syntyy asioista, jotka ovat meille luonnostaan tyydyttäviä. Oikeiden motivaatiotekijöiden tunnistaminen on tärkeää. Jos taistelet huomaamattasi sellaisen eteen, mikä ei ole arvojesi mukaista, olet onneton, vaikka yrityksesi menestyisi. Halusin parantaa hoitajien työolosuhteita sekä tarjota ikäihmisille kiireetöntä ja laadukasta hoitoa. Ihmisten auttaminen motivoi minua enemmän kuin saamani korvaus. Koska koen tehtäväni aidosti merkitykselliseksi, nautin työstäni ja jaksan sen voimalla eteenpäin.
Älä ohita omia tarpeitasi – yrityksesi arvo ei ole sama asia kuin sinun arvosi.
MATKALLA tulee haasteita, mutta se miten niihin suhtautuu ratkaisee. Vaikeudet paljastavat asenteemme, ja kun asenteemme on kohdallaan, harmillisista takaiskuista ja jopa katastrofeista tulee uusia alkuja. Kun tarkastelen ihmiskunnan historiaa, niin sanon meidän pärjänneen hyvin – kivikaudesta digitalisaatioon on pitkä matka. Kuinka paljon helpompaa onkaan kyseenalaistaa myönteistä kuin vahvistaa kielteistä.
OLET ITSE oma pomosi, eikä kukaan vaadi sinua työskentelemään haluamasi eteen. Itseohjautuvuus, visio ja strategia sekä proaktiivisuus vievät pitkälle. Unelmiensa muistaminen auttaa jaksamaan, kun pohtii miksi niitä ylipäätään lähti toteuttamaan. Muista kuitenkin, että kukaan ei pysty kaikkeen yksin – hyvä tiimi on yritykselle elintärkeä, sillä se auttaa paitsi pyörittämään myös kasvattamaan liiketoimintaa. Monimuotoisuus ja inklusiivisuus antavat uusia näkökulmia, lisäävät luovuutta sekä auttavat ongelmanratkaisussa ja innovoinnissa. Kun keskityt siihen, mikä tekee yrityksestäsi parhaan mahdollisen, vedät puoleesi oikeat osaajat.
EHKÄ TÄRKEIMPÄNÄ on muistettava, että yrittäjyys on pitkälti kuuntelemista ja yrittäjänä menestyminen kuuntelemisen taitoa. Kuunteleminen on lähes poikkeuksetta palkitsevaa, sillä se opettaa aina uutta. Siksi on vähintään yhtä tärkeää muistaa kuunnella myös itseään. Älä ohita omia tarpeitasi – yrityksesi arvo ei ole sama asia kuin sinun arvosi. Jotta voisit huolehtia myös toisista, on sinun huolehdittava ensin itsestäsi.
Kirjoittaja on Hoiwa Oy:n perustaja ja Espoon vuoden yrittäjä 2022.