Mia Koro-Kanerva

Mitä jos isännöintiä ei olisi?
JOIDENKIN mielestä ilman isännöintiä taloyhtiöissä olisi kovin edullista ja sujuvaa asua. Mutta onko tosiaan näin? Mistä isännöinnissä oikein maksetaan?
JOS ISÄNNÖINTIÄ EI OLISI, asumisen arki ei sujuisi. Kukaan ei hoitaisi taloyhtiölle palveluita ja kilpailutuksia, huoltoa, siivousta, pikku korjauksia, lukitusta ja turvallisuuspalveluita, vakuutuksia tai lainoja tai vastaisi päivässä kymmeniin osakkaiden kysymyksiin. Rakennukset rapistuisivat, korjaukset jäisivät suunnittelematta ja tekemättä, laskuja ei maksettaisi ja lainoja lyhennettäisi, kirjanpito ei valmistuisi eivätkä taloyhtiön tiedot pysyisi kasassa. Osakkaiden monesti isoimman omaisuuserän, oman kodin, arvo romahtaisi.
MIKSI taloyhtiön hallitus ei voisi itse hoitaa tätä kaikkea? Toki voisi, mutta hallitukset koostuvat usein tavallisista asukkaista, joiden ajankäytöstä ja osaamisesta kilpailee enenevässä määrin täysin muut kuin taloyhtiön hallinnoimiseen liittyvät asiat. Hallitustyö itsessään on jo aikaa vievää, saatikka kaikki yllä mainitut asiat siihen päälle. On syynsä, miksi tavallisessakin osakeyhtiössä hallitus palkkaa toimitusjohtajan hoitamaan ja johtamaan operatiivisia asioita: hallituksella ei ole aikaa, ei tarvittavaa erikoisosaamista eikä verkostoja.
ON SYYNSÄ, MIKSI tavallisessakin osakeyhtiössä hallitus palkkaa toimitusjohtajan hoitamaan ja johtamaan operatiivisia asioita: hallituksella ei ole aikaa, ei tarvittavaa erikoisosaamista eikä verkostoja.
ISÄNNÖINTIALALLA on kuitenkin paljon kehitettävää. Maineessa on paljon vanhaa sekä uudempaa, kartellitutkinnan aiheuttamaa painolastia. Laatu ei näy eikä erotu vielä riittävästi. Alalta löytyy edelleen myös huonoja ja kankeita toimintatapoja. Kehittämistä vaativat erityisesti asiakaspalvelu, asukasviestintä, taloushallintojärjestelmät sekä digitaaliset palvelut.
KUTEN palveluliiketoiminnassa yleensä myös isännöinnissä täytyy pystyä antamaan asiakaslupauksia ja pitämään ne. Kaikista toimintatavoista täytyy voida kertoa asiakkaalle. Esimerkiksi taloushallintajärjestelmien on oltava avoimia hallituksille ja osakkaille ja sidonnaisuuksien palveluntarjoajiin läpinäkyviä. Tätä kaikkea myös asiakkaiden on osattava vaatia.
ISÄNNÖINTILIITON tehtävänä on nousta itse ja nostaa ala kartellitutkinnan aiheuttamasta luottamuskuopasta. Suunta on selvä: liitto edistää kaikin tavoin rehtiä, avointa ja luotettavaa isännöintialaa. Siksi Isännöintiliitto päivittää isännöinnin eettisiä ohjeita yhdessä Kiinteistöliiton, RAKLI:n ja Isännöinnin Auktorisointiyhdistys ISA:n kanssa ja kehittää myös eettisten ohjeiden valvontaa. Kaiken keskiössä on kuitenkin jäsenten osaamisen kehittäminen, arjen työkuorman helpottaminen ja isännöinnin työn näkyväksi tekeminen.
Kirjoittaja on Isännöintiliiton toimitusjohtaja.