Yrittäjyydellä työelämään

Kesätyöt nuorille voivat olla kiven alla. Yksi vaihtoehto on työllistää itse itsensä 4H-yrittäjänä. Parhaimmillaan yrittäjyys antaa tuloja nuorelle, tukee työelämään siirtymistä sekä tuo elinvoimaa koko kunnalle.
TEKSTI | ELISA SALAMA KUVA | LASSE SIMPANEN JA JENNA RONKAINEN
Keväällä alkaa monelle nuorelle tuttu kesätyöpaikkojen haku. Nuorten työhakemuksia vastaanottavat niin kunnat kuin yksityisenkin sektorin toimijat. Kesätyö on nuorelle usein ensimmäinen kokemus työelämästä ja tärkeä näköalapaikka työyhteisössä toimimiseen. Mutta mitä tehdä, jos työnhaku ei tuota tulosta?
Yli 1 600 nuorelle ympäri Suomea vastaus on ollut 4H-yrittäjyys. Omien palveluiden ja tuotteiden myyminen kannattaa, sillä 4H-järjestö tukee nuorta niin yritystoiminnan suunnittelussa, yrityksen käynnistämisessä kuin palvelun markkinoinnissakin.
Monipuolisia palveluita
Järjestöyhteistyö kunnassamme on todella monipuolista ja yksi erinomainen osa sitä on 4H-yrittäjyys, kertoo Virtain kaupunginjohtaja Juha Viitasaari. Viitasaarella on kokemusta 4H-yhteistyöstä myös aiemman työpaikkansa, Soinin kunnan kautta. Molemmissa kunnissa on tuettu 4H-yrittäjyyttä konkreettisesti. Tuen avulla 4H-yrittäjänä on helppo alkaa tuottaa palveluita.
4H-yrityksen voi perustaa 13–28-vuotias nuori. Useimmiten yritystoiminnaksi valikoituu jokin palvelu, kuten siivous, pihatyöt tai eläintenhoito. Myös erilaisten tuotteiden valmistus ja myynti on suosittu yritysmuoto.
– Kunnalle tämä tarkoittaa seutua elävöittäviä palveluita, kuten vaikkapa pyörävuokrausta kesäkaupungissa. Tämä voi olla matkailun kannalta merkittävä oheispalvelu, Viitasaari tuo esiin.
4H-yritys paikkaa usein tarvetta, joka ei välttämättä työllistäisi ihmistä kokoaikaisesti tai joka on muuten sesonkiluonteinen palvelu.
Yrittäjyys on ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista elämässäni.
– Tämän tyyppiset asiat ovat kuitenkin niitä, joissa yritys on kokoaan suurempi. Joka kesä syntyy palveluita, joita kukaan ei ilman 4H-yrittäjyyttä tulisi tarjonneeksi, Viitamäki kiteyttää.
Nuoren yrittäjyys elävöittää koko kunnan palvelukenttää. 4H-yritys tuottaa täyttä palvelua siinä missä muutkin yritykset.
Intohimosta tulonlähteeksi
19-vuotiaalle Venla Siltovuorelle luonto ja metsässä liikkuminen on aina ollut tärkeä harrastus. Yritysidea muotoutui luontevasti intohimon ympärille. 4H-yritys Villit Juuret myy villiruokatuotteita ja perinneleivonnaisia Joensuun seudulla.
– Ennen yrittäjyyttä otin tuntumaa toimialaan tekemällä tilauksia tutuille ja olemalla mukana myyntitapahtumissa, Siltovuori kertoo.
4H-järjestö tuki aloittelevaa yrittäjää yritysidean hahmottelussa ja toteutuksessa. Siltovuori kannustaa rohkeasti ottamaan yhteyttä järjestöön, sillä apua saa kaikkeen yrittäjyyteen liittyvässä.
– Olen tekevä ihminen ja kaipasin elämääni mielekästä työtä. Nyt voin ansaita lisätuloja mielenkiinnon kohteitani hyödyntäen. Erikoiset tuotteet, kuten pettusipsit ja nokkosvohvelit, herättävät asiakkaissa kiinnostusta. Valikoimaan kuuluu myös perinteisempiä herkkuja, kuten karjalanpiirakoita, vatruskoja ja rieskoja.
– Myyntitapahtumassa analysoin asiakasta ja kokeilen, mistä naruista kannattaa vetää.
Asiakaskohtaamiset ovatkin nuoren yrittäjän mielestä työn parasta antia. Siltovuori tiivistää 4H-yrittäjyyden edut niin, että tienaaminen on kivaa, mutta merkityksellisintä on kohdata tyytyväisiä asiakkaita ja tehdä juuri sitä mitä itse haluaa. Villit Juuret on palkittu vuoden 2019 parhaana 4H-yrityksenä.
– Yrittäjyys on ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista elämässäni. Se on opettanut hirveän paljon, ja on ollut iloinen yllätys, kuinka hyvin olen tällä tiellä pärjännyt, Siltovuori iloitsee.
Yhdessä yrittäjyyteen
4H-yritys perustetaan paikallisen yhdistyksen avulla, ja nuori liittyy samalla 4H-järjestön jäseneksi. Paikallisyhdistykseltä nuori saa yrityskoulutuksen, jossa jaetaan tietoa muun muassa yrityksen markkinoinnista, taloudesta, kirjanpidosta ja verotuksesta. 4H-yrittäjyyteen voi lähteä mukaan myös kaverin kanssa, kuten Johannes Junes ja Jyri Liedes tekivät.
– Olin miettinyt jo pidemmän aikaa 4H-yritystä. Juttelin Jyrille asiasta ja hän innostui myös. Keväällä kävimme tapahtumassa, jossa sai tutustua 4H-yrittäjyyteen. Tapahtuman jälkeen innostuimme molemmat ajatuksesta ja perustimme omat yritykset, Junes kertaa.
Paikat paremmaksi -yritys tarjoaa piha- ja kunnostustöitä yksityisasiakkaille ja taloyhtiöille. Urheilullisille, 16-vuotiaille nuorille yrittäjille pihatöiden teko on mieluista puuhaa. Hyvä fyysinen kunto ja reipas ote tekemiseen ovat auttaneet yrityksen toiminnassa. Työn mielekkyyttä lisää myös mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin.

– Parasta on ollut ehdottomasti vastuun ottaminen sekä töistä, asiakastyytyväisyydestä että yhteydenpidosta esimerkiksi isännöitsijään, Liedes sanoo.
Yrittäjyyden haastaviksi puoliksi Siltovuori listaa työn, joka johtaa välillä lyhyisiin yöuniin toritapahtumien edellä.
– Uskomalla itseeni pysyn optimistisena, ja yleensä myyntikin sujuu sen ansiosta hyvin, Siltovuori sanoo.
Junes ja Liedes kokevat, että jakamalla yrittäjyyden taakan kahden kesken huonoja puoliakin on vähemmän. Kummankaan ei tarvitse olla työmaalla yksin ja yrityksen toimintaa voi myös suunnitella yhdessä.
Kaikki kolme nuorta uskovat, että yrittäjyys kulkee mukana myös tulevaisuudessa. Junes ja Liedes aikovat jatkaa 4H-yrittäjyyttä omien sanojensa mukaan ”niin kauan, kuin hyvältä tuntuu”. Siltovuori puolestaan näkee yrittäjyyden jatkossa sivutulomahdollisuutena.
Nuorten ehdoilla
Kaupunginjohtaja Viitasaari rohkaisee nuoria kokeilemaan 4H-yrittäjyyttä. Yrittäjyys on varteenotettava tapa työllistää itsensä ja miettiä, olisiko tehdystä työstä jopa ammatiksi. 4H:n kautta ensiaskel yrittäjyyteen on helppo ottaa pienellä riskillä. Virroilla 4H työllistää nuoria myös muun muassa Taimiteko-toiminnan kautta. Ohjelmassa istutetaan taimia vanhoille suoalueille ja vahvistetaan näin hiilinieluja.
– 4H-yritykset ovat oikeita yrityksiä. Toiminnassa edetään kuitenkin nuorten omilla ehdoilla ja heidän sitoutumisensa mukaisesti. Jotkut nuoret saavat yrittäjyydestä ammatin, toiset kesäajan aikaisen, arvokkaan kokeilun.
– Parhaimmillaan nuori yrittäjä on tiennäyttäjä, joka hyödyntää taitavasti sosiaalisen median eri kanavia markkinoinnissa ja kouluttaa omalla esimerkillään tätä kautta myös aikuisia yrittäjyyden saloihin, Viitasaari jatkaa.
Siltovuori, Junes ja Liedes kannustavat uusia yrittäjänalkuja miettimään yritystä perustaessa, mikä voisi olla toiminnan idea ja minkä parissa itse haluaisi työskennellä. Näiden kysymysten pohjalta pääsee toiminnassa jo nopeasti ja varsin hyvin alkuun.
– Tähän hommaan pääsee matalalla kynnyksellä mukaan. Jos yrittäjyys ei tunnu omalle, siitä pääsee helposti myös pois. Yrityksen liikeidea voi syntyä vaikkapa harrastuksen ympärille, Junes kiteyttää
Ajoittaiset haasteetkaan eivät lannista rohkeita nuoria yrittäjiä, kun takataskussa on intoa ja paloa työn tekemiseen.
– Yrittäjyyttä on hyvin monenlaista ja tapoja toteuttaa sitä on monia. Itsestään joutuu antamaan työlle paljon, mutta siitä saa myös valtavan paljon takaisin, Siltovuori rohkaisee nuoria yrittäjänalkuja.
4-H JÄRJESTÖ AUTTAA JA TUKEE NUORIA KOHTI TYÖELÄMÄÄ
- 4H on valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jolla on yli 200 paikallista yhdistystä.
- 4H-järjestön visiona on tarjota kestävää kasvua tekemällä oppien.
- 13–28-vuotiaat nuoret voivat perustaa 4H:n kautta yrityksen tai saada työn.
- Järjestö tukee nuorten kasvua työelämään sekä yrittäjyyteen.
- Vuonna 2020 4H:n kautta työllistyi yli 6 700 nuorta.
- Järjestön kautta nuoret pääsevät osallistumaan erilaisiin kurssi- ja kerhotoimintoihin. 4H:n kerhoja on joka vuosi noin 2 600 ympäri Suomea.