Hyppää sisältöön

Yrittäjämäinen työ valtaa markkinaa

Yrittäjämäinen työ valtaa markkinaa

20.12.2021

Free-Laskutus Oy:n toimitusjohtaja Joonas Tuompon mielestä kevytyrittäjyys mahdollistaa joustavan työnteon mainiosti, mutta yksinyrittäjien sosiaaliturvaa pitäisi kuitenkin parantaa. 

Yhä useampi saa työtulojaan yrittäjämäisestä työstä. Free-Kevytyrittäjä-palvelun avulla maksuliikenne on mutkatonta niin ostajalle kuin myyjällekin. 

TEKSTI | TIMO HÄMÄLÄINEN  KUVA | JUHA ARVID HELMINEN

Kevytyrittäjät toimivat yrittäjämäisesti, mutta perustamatta omaa yritystä. Heidän laskutuksestaan ja siihen liittyvästä byrokratiasta, maksuista ja ilmoituksista pitää huolen palveluyritys. Kevytyrittäjien määrä on lisääntynyt viime vuosina nopeasti. 

– Laskutuspalveluyritysten asiak-kaiksi on rekisteröitynyt yhteensä jo noin 150 000 käyttäjää. Toimialan liikevaihto on kovassa kasvussa, mikä kertoo kevytyrittäjyyden suosiosta, tietää Free-Laskutus Oy:n toimitusjohtaja Joonas Tuompo

Tuompon mukaan suurin osa laskutuspalvelun käyttäjistä tekee kevytyrittäjän töitä sivutoimisesti. Osa heistä siirtyy jossain vaiheessa täyspäiväiseksi kevytyrittäjäksi tai yrittäjäksi. 

Kevytyrittäjyys houkuttelee, sillä se antaa työsuhdetta enemmän vapauksia sekä joustavuutta työaikojen ja töiden valitsemiseen. Moni haluaa kokeilla oman yritysidean kantavuutta. Osa voi kuitenkin ajautua kevytyrittäjäksi pakon sanelemana, jos ei ole löytänyt palkkatyötä. 

– Kevytyrittäjien kirjo on laaja. Meidän palvelumme käyttäjien joukossa on yrittäjiä yli sadalta eri toimialalta. Joukossa on paljon myös perinteisten alojen edustajia. 

Laskutusta ja turvaa 

Free-Kevytyrittäjyys on tehnyt palvelustaan mahdollisimman helppokäyttöisen. 

– Palvelua voi käyttää sekä tietokoneella että kännykällä. Laskuja pääsee lähettämään heti kun on luonut käyttäjätunnuksen. 

Kun maksu on saapunut Free-Kevytyrittäjä-palveluun, hoitaa se veron ennakonpidätyksen, sosiaalimaksut ja asiakkaan halutessa myös YEL-eläkemaksun. Sen jälkeen kevytyrittäjä saa työstään nettopalkan omalle tililleen. 

– Teknisen alustan lisäksi tarjoamme myös tukea kaikissa laskutukseen liittyvissä asioissa. 

Palkkiona Free-Kevytyrittäjä perii neljä prosenttia verottomasta laskutushinnasta sekä arvonlisäveron. Lisäksi tulee 2,5 prosentin maksu, joka sisältää työ- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä vastuuvakuutuksen. 

– Jos kevytyrittäjälle sattuu jotain, hän voi soittaa vakuutusyhtiöön ja hoitaa asian suoraan vakuutusasiahenkilön kanssa. 

Free-Laskutus on myös lanseerannut Free-Talent-palvelun, jonka kautta yrittäjät ja kevytyrittäjät voivat ilmoittaa omista tuotteistaan ja osaamisestaan sekä hankkia eri töille osaavia tekijöitä.

Eläkemaksut hiertävät 

Tuompo pitää kevytyrittäjyyttä mainiona tapana työllistää ihmisiä. Hänen mukaansa järjestelmää pitäisi kuitenkin vielä muokata nykyisestä. Varsinkin eläkemaksut ovat kivenä pienyrittäjien kengässä. 

– Vastuu sosiaaliturvasta on kevytyrittäjällä, ja moni kokee sen raskaana. Pienyrittäjät ja kevytyrittäjät ilmoittavat eläkemaksun perusteena olevan työtulon yleensä todellisia tuloja huomattavasti pienemmäksi, mikä taas heikentää sosiaaliturvaa ja pienentää tulevaa eläkettä. 

Tuompon mukaan alivakuuttaminen johtaa tilanteeseen, jossa yrittäjämäisesti toimivat ihmiset eivät pääse asianmukaisen sosiaaliturvan piiriin. 

– YEL-vakuuttaminen olisi korjattavissa pienillä muutoksilla. Asiasta pitäisikin käydä kunnollinen keskustelu, Tuompo toteaa. 

Free-Laskutus Oy:n toimitusjohtaja Joonas Tuompon mielestä kevytyrittäjyys mahdollistaa joustavan työnteon mainiosti, mutta yksinyrittäjien sosiaaliturvaa pitäisi kuitenkin parantaa. 

Haku