Yhteiskäyttöauto on taloudellinen ympäristöteko

Aimo Park Finland Oy tekee liikkumisesta helpompaa, älykkäämpää ja ekologisempaa. Yrityksen uusin innovaatio on Aimo Sharing -yhteiskäyttöautopalvelu, josta hyötyvä saavat niin taloyhtiöt kuin yritys- ja yksityisasiakkaat.
Teksti Maria Paldanius Kuva Joona Raevuori
Pysäköinti on osa matkaa, ei vain päämäärä. Parhaimmillaan pysäköinti limittyy yhteen muiden liikkumisen palvelujen kanssa, jolloin liikkumisesta tulee entistä helpompaa, älykkäämpää ja ekologisempaa. Tähän tähtää Suomen johtava pysäköintialan yritys Aimo Park.
– Mietimme koko ajan sitä, miten pysäköinti vaikuttaa ihmisten arkeen. Kun ymmärrämme asiakkaan tarpeet, voimme tarjota innovatiivisia, kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja. Toiset näkevät mahdollisuuksia, me olemme luomassa niitä, sanoo Aimo Park Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sirelius.
Aimo Park aloitti toimintansa perinteisistä pysäköinnin palveluista, mutta palvelutarjonta on sittemmin laajentunut kattamaan myös huoltopalvelut, sähköautojen latauspisteet, ostosten noutopisteet, sekä yhteiskäyttöautot.
– Olemme aina olleet pysäköintiyhtiö ja sitä tulemme jatkossakin olemaan. Visiomme on olla markkinoiden houkuttelevin liikkuvuuskumppani. Teemme kovasti töitä sen eteen, että toimintamme toisi lisäarvoa sekä käyttäjille että kumppaneille.
Käyttäjän ja ympäristön asialla
Aimo on perinteinen, suomalainen nimi. Kun se halkaistaan kahtia, saadaan kaksi tavua: ”ai” ja ”mo”. Japanilaisyhtiölle vuonna 2019 myydyn Aimo Parkin nimessä ensimmäinen viittaa tekoälyyn (AI – artifical intelligence) ja jälkimmäinen liikkuvuuteen (Mo – mobility). Nimen taakse kätkeytyy ajatus älykkäästä liikkumisesta, joka ajaa käyttäjän ja ympäristön etua. Tämä toteutuu myös yhteiskäyttöautoissa.
– Olemme ensimmäinen yhtiö, joka on lähtenyt rakentamaan digitaalista matkaa koko liikkumisen näkökulmasta. Yhteiskäyttöautot ovat uusin osa tätä pakettia. Kyseessä on laaja palvelukokonaisuus, joka vähentää liikkumisen kustannuksia, kun autot jaetaan muiden käyttäjien kanssa.
Syksyllä 2020 alkanut Aimo Sharing -yhteiskäyttöautopalvelu sisältää kaksi konseptia: toinen on suunnattu taloyhtiöille, toinen yrityksille. Moni taloyhtiö on voinut vähentää autopaikkojen määrää, kun asukkaille on hankittu yhteiskäyttöauto. Yrityksille on yleensä kannattavinta hankkia yhteiskäyttöauto tietylle ajanjaksolle, kuten 40 tunniksi kuukaudessa.
– Firman työntekijät saavat käyttää autoa vuokratun ajan sisällä. Monet kiinteistönvälittäjät ja mediafirmat ovat hyödyntäneet tätä mahdollisuutta. Se, ettei omia autoja tarvitse hankkia enempää, on iso vihreä arvo.
Mutkatonta liikkumista
Yhteiskäyttöautoja vuokrataan myös yksityisasiakkaille. Auto otetaan käyttöön tietystä paikasta ja palautetaan samaan paikkaan. Varaus tehdään applikaation kautta, ja puhelin toimii auton avaimena.
– Tällä hetkellä meillä on toistakymmentä autoa eri puolilla Etelä-Suomea, kaikki sähköautoja. Bonuksena on maksuton pysäköinti, kun se tapahtuu Aimo Parkin operoimassa pysäköintilaitoksessa tai kadunvarsipaikalla, Sirelius avaa.
Aimo Park haluaa parantaa ihmisten elämänlaatua tekemällä liikkumisesta mahdollisimman mutkatonta.
– Toimintamme noudattaa kestävän kehityksen periaatteita ja huomioi sosiaalisen näkökulman sekä vaikutukset ympäristöön, Sirelius summaa.