Yhteisillä arvoilla viitoitetaan tie huipulle

Ammattiylpeys, ratkaisukeskeinen asenne ja yhdessä tekeminen – onko tässä ainekset kestävään menestykseen? Maailman johtava liukuesteiden valmistaja uskoo näin.
TEKSTI | MAISA LAMPINEN KUVA | TURVANASTA
Valmistaakseen nastoja ajoneuvojen talvirenkaisiin yli 50 prosentin markkinaosuudella, yritys tarvitsee laadukkaan tuotteen lisäksi osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä. Tiepäällysteitä mahdollisimman vähän kuluttavat, vastuullisesti suunnitellut nastat eivät synny itsestään. Turvanasta työllistää missionsa parissa noin 100 ihmistä, mutta kovan kasvun ansiosta uusia teknisen alan ammattilaisia rekrytoidaan heille vuoden ympäri.
Turvanasta investoi valtavasti uusimpaan valmistusteknologiaan, mikä näkyy niin itse tuotteissa kuin henkilöstön työpäivissäkin. Kun tuotantolaitteet ja puitteet kehittyvät, tekijöiden osaamiselle käy samoin. Työskenteleepä sitten Paraisten tehtaalla, Turun tehtaalla tai sorvaamossa Itä-Suomessa, työssä kehittymiseen panostetaan Turvanastassa intohimoisesti.
– Halu kehittyä yrityksenä ja halu hioa työnteon prosesseja on meillä Turvanastassa jatkuvaa. Meillä ei koskaan ei tyydytä tai jumiuduta nykytilaan, vaan aina pyritään eteenpäin, logistiikkapäällikkö Ilpo Leppä kertoo.
Halu kehittyä yrityksenä ja hioa prosesseja on jatkuvaa. Meillä pyritään aina eteenpäin.
Turvanastan logistiikkapäällikkö Ilpo Leppä
Turvanastan tuotekehitysinsinööri Reko Laineelle koko konsernin tasolla näkyvä tahto menestyä ja kehittyä vastuullisella tavalla lisää oman työn mielekkyyttä ja luottoa siihen, että kiinnostavaa työtä riittää hänelle yrityksessä myös tulevaisuudessa.
Kun toimintatavat muuttuvat, työhön annetaan kattava perehdytys. Turvanasta tukee myös työntekijöidensä vapaa-ajan oppimista ja kannustaa yrityksen sisäiseen urakehitykseen. Kokemuksen myötä vaativampiin työtehtäviin siirtyminen onkin talossa usein kuultava uratarina. Kun työntekijän urakehitys tapahtuu yhden yrityksen sisällä, kaikki osapuolet voittavat: firma saa lojaalin ja osaavan tekijän, joka nauttii mahdollisuudesta kasvaa ja viihtyä luotettavassa ja mukavassa ympäristössä.
Urakehitystä talon sisällä
Turvanastassa vuodesta 2013 työskennellyt Leppä ei suinkaan hypännyt logistiikkapäällikön saappaisiin heti taloon tultuaan. Ennen nykyistä rooliaan hän ehti työskennellä laadunvalvonnassa ja varastolla. Yrityksessä vietetyt vuodet eivät ole menneet hukkaan, sillä uran myönteisen kehityskaaren lisäksi Turvanasta on tuoreen logistiikkapäällikön sanoin paras työpaikka, joka hänellä on koskaan ollut.
Myös Laineen ammattiosaaminen on kasvanut Turvanastan huomassa. Monipuoliset roolit eri tuotannon tehtävissä ovat auttaneet kehittymään työssä matkan varrella, sillä käytännön ymmärrys yrityksen toiminnasta vahvistaa asiantuntijuutta alalla. Opiskellessaan konetekniikan insinööriksi tuotekehitykseen erikoistuen, Turvanasta toivotti Laineen tervetulleeksi töihin lomien ajaksi. Työssä saadun tuen ja arvostuksen myötä tuoreelle insinöörille oli selvää, että hän palaa koulunpenkiltä Turvanastalle täysipäiväiseksi tuotekehityssuunnittelijaksi.
Työpaikalla viihdytään
Kattava työterveydenhuolto ja laajat vakuutukset parantavat työssä viihtymistä, mutta listan korkeimmille sijoille Leppä nostaa lämpimän ilmapiirin ja yhteishengen. Koska yritys ei ole liian suuri, kaikki tuntevat toisensa ja työkavereiden kanssa haluaa viettää myös vapaa-aikaa. Laineelle työssä palkitsevinta on mahdollisuus nähdä oma kädenjälki aina piirustuksesta testaukseen ja jatkokehittelystä tuotteeseen asti.

Koska yli 90 prosenttia tuotannosta viedään ulkomaille ja yhteistyötä tehdään kaikkien suurten rengastehtaiden kanssa, matkustaminen kuuluu normaalioloissa tuotekehityssuunnittelijan toimenkuvaan. Kun pääsee tutustumaan muiden yritysten toimintaan, se opettaa paljon omastakin työstä ketterässä perheyrityksessä.
Turvanasta toimii arvojensa pohjalta joka päivä. Jokainen työntekijä kohdataan yksilönä, eikä koskaan ole liian kiire keskustelulle. Matala kynnys pyytää ja saada apua tekee työpäivästä mieluisan silloinkin, kun monipuolisen työn asettamat haasteet tuntuvat kuormittavan. Helppo lähestyttävyys koskee kaikkia esihenkilöistä toimitusjohtajaan ja inhimillisen työympäristön ansiosta työ on antoisaa, eikä se pelkisty suorittamiseksi.