Hyppää sisältöön

Vuorovaikutteista työskentelyä virtuaalitodellisuudessa

Vuorovaikutteista työskentelyä virtuaalitodellisuudessa

10.06.2022

Metaverse on tullut jäädäkseen. Turun ammattikorkeakoulun Mika Luimulan mukaan vuorovaikutteisen virtuaalitodellisuuden tarvetta on Turun telakkaympäristön lisäksi muillakin aloilla.

Etätyönteon potentiaali nousee uudelle tasolle, kun videoruudun katselun sijaan osallistujat työskentelevät käytännön tehtävien parissa todentuntuisessa ympäristössä.

TEKSTI | MARI KORHONEN   KUVA | SUVI LAINE

Hybridityö on tullut jäädäkseen, mutta tulevaisuudessa yhdessä tekeminen voidaan toteuttaa vuorovaikutteisemmin myös etänä. Teknologiamaailmassa kohistaan metaversestä, tulevaisuuden internetistä, jossa käyttäjän rooli muuttuu passiivisesta katselijasta liikkuvaksi, aktiiviseksi osallistujaksi kolmiulotteisessa tilassa. Metaverse nähdään suurten toimijoiden keskuudessa tulevaisuuden teknologiana siinä missä nyt jo arkipäiväistynyt virtuaalitodellisuus nähtiin 15 vuotta sitten. 

– Metaverse nostaa virtuaalitodellisuuden seuraavalle tasolle ja tekee siitä aikaisempaa realistisemman. Pelimaailmasta tutut ja esimerkiksi autokoulussa käytetyt simulaatiot tulevat kehityksen myötä mahdollistamaan vuorovaikutuksen muiden kanssa todentuntuisessa ympäristössä. Kollaboratiivinen hands on -tekeminen nostaa osallistumisen tason uusiin ulottuvuuksiin, yliopettaja Mika Luimula Turun ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat (FIT) -tutkimusryhmästä kuvailee.

Suuri osa globaalien toimijoiden kehitystyöstä metaversen ympärillä keskittyy nykyisellään kuluttajamarkkinoille, mutta Turussa on herätty kollaboratiivisen työskentelyn mahdollistavan teknologian liiketoimintamahdollisuuksiin erityisesti koulutus- ja bisnespuolella. Luimulan johtama FIT-tutkimusryhmä kehittää metaversen avulla usean käyttäjän virtuaalisia koulutussovelluksia vastaamaan muun muassa telakkateollisuuden tarpeisiin maailman etujoukoissa. 

– Telakkaympäristössä mahdollisuudet käytännön tekemiseen koulutustarkoituksessa ovat rajalliset, sillä laitteet ovat jatkuvassa työkäytössä ja kaikkea ei turvallisuussyistä ole edes voinut toteuttaa käytännössä. Vuorovaikutteinen virtuaalitodellisuus lisää käytännön harjoittelun mahdollisuutta turvallisesti ja tehokkaasti. Virtuaalinen trukkikoulutussovellus on jo käytössä, Ilkka Rytkölä Meyer Turulta kertoo. 

Tavoitteena hiilineutraali laivarakentaminen

Turun ammattikorkeakoulu toteuttaa virtuaalikoulutushanketta tiiviissä yhteistyössä Meyer Turun telakan kanssa, jossa hankkeen nähdään palvelevan telakan kunnianhimoista tavoitetta – hiilineutraalia laivarakentamista. Telakalla on käynnistynyt Business Finlandin rahoittama yli 100 miljoonan euron kehitysohjelma, jonka tavoitteena on luoda hiilineutraali risteilyaluskonsepti ensimmäisenä maailmassa. Toteutuslistalla oleva virtuaalinen telakkaympäristö antaa mahdollisuuden kehittää ja harjoitella tavoitteen toteutumisen edellyttämiä, uusia toimintatapoja.

– Metaverse-ympäristön kollaboratiivisuus tekee telakkateollisuuden perehdyttämisestä, kouluttamisesta, tiedonkulusta, suunnittelusta ja sidosryhmien vierailuista turvallisempaa, perusteellisempaa ja tehokkaampaa, diplomi-insinööri ja hankkeen ohjelmajohtajana toimiva Rytkölä toteaa.

Tulevaisuuden hiilineutraali laivarakentaminen edellyttää toimintojen optimointia jokaisen minuutin ja euron kohdalla.

– Kollaboratiivinen työskentely virtuaalitodellisuudessa auttaa toimijoita havaitsemaan virheet ennen kuin niiden hinta käy liian kalliiksi, Rytkölä korostaa.

Kollaboratiivinen tekeminen vie osallistumisen tason uusiin ulottuvuuksiin.

Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja Mika Luimula

Tulevaisuuden kilpailuvaltti

Metaverse-ympäristöjen merkitys kasvaa, kun toimintojen automatisointi ja robotiikan kehittyminen muuttavat ihmisen tekemän työn luonnetta. Rutiinitehtävät vähenevät, jolloin ihmisen tehtävistä tulee entistä kompleksisempia. Lisääntyvä kilpailu kysyy kustannustehokkuutta ja virheiden minimoimista. 

– Kollaboratiivisuus on tärkeä työelämätaito vaativassa ympäristössä, jossa ihminen tekee sen, mihin kone ei pysty. Turun telakkaympäristön lisäksi vuorovaikutteisen virtuaalitodellisuuden tarve on havaittu muillakin aloilla. Olemme kehittämässä sovelluksia esimerkiksi luovien alojen ja terveydenhuollon tarpeisiin, sanoo Luimula.

Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat -tutkimusryhmän tavoitteena on luoda Suomeen tiiviissä yhteistyössä liike-elämän kanssa ekosysteemi, jolla on potentiaalia ratkoa tulevaisuuden työelämän haasteita globaalilla tasolla.

Haku