Vivahteikkaita kombuchoja ja hedelmäisiä lemonadeja

Ohakunen artesaani-virvokkeissa maistuvat aidot maut luonnollisista raaka-aineista.
TEKSTI liisa joensuu | kuva joona raevuori
Espoossa sijaitsevan pienpanimo Ohakunen tilat ovat täynnä suuria, hopeisina kiiltäviä tankkeja. Tankeissa valmistuvat yrittäjä Matti Kukkosen omiin resepteihin perustuvat vivahteikkaat virvokkeet, aidoista mehuista makunsa saavat lemonadet ja yrttien vivahteita vaalivat kombuchat. Kun Kukkonen perusti Ohakunen kolme vuotta sitten, hänellä oli selkeät lähtökohdat: vähemmän sokeria, enemmän makua. Virvoitusjuomia, jollaisia ei vielä löydy. Parempia makuja luonnollisista raaka-aineista.
– Ohakune syntyi halusta muut-taa juomakulttuuria ja maailmaa. Ideana oli tuoda markkinoille oma- leimaiseen reseptiikkaan perus-tuvia alkoholittomia vaihtoehtoja ja luoda iloa tuottavia makuelä-myksiä. Maailma on menossa ter-veellisempään suuntaan. Tiedos- tavat kuluttajat eivät halua liian makeita ja keinotekoisen makui-sia juomia, ja erityisesti nuoriso on alkanut suosia juomia, joissa ei ole alkoholia. Se näkyy myös festareil-la ja erilaisissa tapahtumissa, joissa alkoholittomien juomien tarjonta on lisääntynyt. Haluamme tukea terveellistä muutosta.
Ensimmäiset juomat lähtivät panimolta myyntiin vuonna 2021. Tänä päivänä niitä on saatavilla suurten ketjujen myymälöistä kautta maan. Toiminnan ammattimaisuudelle on pohjansa, vaikkei Kukkonen ole varsinaisesti panimoa ennen pyörittänyt. Sen sijaan hänellä on pitkä kokemus Kaslinkista, joka keskittyi ruokainnovaatioihin kuten kaurajuomiin. Kukkonen teki vuonna 2019 perheensä kanssa yrityksestä kaupat Fazerin kanssa.
Karanteeni kirkasti idean
Kun perheyritys oli saateltu vakaaseen huomaan, oli aika vetää henkeä. Kukkonen lähti vaimonsa kanssa lomailemaan Uuteen-Seelantiin, jossa he päätyivät pieneen ja viehättävään Ohakunen kylään. Matkasta tuli tarkoitettua pitempi, sillä koronarajoitukset sulkivat äkisti pääsyn pois maasta. Lentoja ei ollut, joten Kukkonen paneutui mielessä muhineeseen ajatukseen uudesta yritystoiminnasta. Kuumassa maassa oli juotava paljon, ja makuhermoja virkistivät maan tarjoamat uudet maut. Kyllä, markkinoilla olisi varmasti vielä sijaa persoonallisten makujen virvoitusjuomapanimolle.
Kukkonen perusti Ohakunen kesällä 2020. Samalla alkoi matka makujen maailmaan, kotoisasti omasta keittiöstä. Kukkonen teki monenlaisia kokeiluja ja maistatti tuloksia tuttavapiirissä. Tavoite oli selvä: lopputuotteen piti olla maultaan aito ja erilainen. Siinä piti olla vähemmän sokeria kuin tavan-omaisissa virvoitusjuomissa. Ja sen piti iskeä suomalaiseen makuun. Jatkoon päässeiden lemonadien yh-distelmissä maistuvat esimerkiksi omena-, inkivääri-, lime- ja greip-pimehu ja niitä maustavat humala, minttu, hibiskus ja merisuola.
– Lemonadeja valmistamme tällä hetkellä neljää erilaista, ja niiden pohjana käytetään aina laadukasta sitruunamehua. Sokeria niissä on 30 prosenttia vähemmän kuin tavallisissa limonadeissa. Kombuchaa tuotamme niin ikään neljää eri makua. Pohja valmistuu fermentoidusta teestä, ja maustamisessa käytämme mehujen lisäksi yrttejä, kuten sitruunaruohoa, seljankukkaa ja korianterin siemeniä.
Makujen maailma
Kukkosella on vahva intohimo eri-laisten makujen testaamiseen, ja pitkällisten kokeilujen kautta löy-tyivät vähitellen oikeat makuyhdis-telmät niin lemonedeihin kuin kom-buchaan. Jälkimmäinen tehdään perinteisillä menetelmillä hiivojen ja bakteerien yhteistyönä.
– Koska kombuchassamme on eläviä bakteereita, fermentointi katkaistaan jäähdyttämällä juoma jääkaappilämpötilaan. Perinteisillä menetelmillä tehty kombucha säilytetään aina kylmässä.
Pitkä kokeilukausi kannatti, sillä mustikoilla, vaniljalla ja kardemummalla maustettu Ohakunen Blueberry Pie -kombucha voitti huhtikuussa Helsinki Coffee Festivalin kombucha-kategorian ja vei Vuoden paras kombucha -tittelin.
– Haluamme olla osaltamme tukemassa positiivista muutosta maailmassa. Aitojen makujen lisäksi meille ovat tärkeitä vastuullinen toiminta ja ekologiset arvot. Ne lähtevät luonnollisista raaka-aineista ja tuotannon läpinäkyvyydestä, summaa Kukkonen.