Viron reitille uusi rahtialus

Eckerö Linen 179 metriä pitkä Finbo Cargo -rahtialus liikennöi Helsingin Vuosaaresta Tallinnan Muugaan. Rahdin ja henkilöautojen lisäksi kyytiin mahtuu 336 matkustajaa.
Kesällä liikennöinnin aloittanut Eckerö Linen uusi rahtialus vahvistaa Helsingin ja Tallinnan välistä rahtireittiä. Alus kuljettaa rahtiliikenteen lisäksi myös vapaa-ajan automatkustajia.
TEKSTI | ANNA GUSTAFSSON KUVA | ECKERÖ LINE
Aurinko paistaa ja mereltä käy jo hivenen syksyinen tuuli. 179-metrinen Finbo Cargo -alus on saatu sujuvasti tyhjennettyä Tallinnan suunnasta Helsinkiin tulleesta rahdista ja automatkustajista. Vuosaaren satamassa pitkä jono rekkoja on jo ryhmittynyt valmiiksi ajamaan sisään alukseen. Alle tunnin lastauksen jälkeen suunnataan taas kohti Viron Muugan satamaa.
Tapani Juselius seisoo laivan sisäänajorampin edessä rahtikirja kädessään valvomassa ajoneuvojen sisäänajoa. Suuri osa rekka-autoista ja trailereista varaa paikan laivaan hyvissä ajoin, mutta tasainen virta autoja saapuu jonoon vielä viime tingassakin. Mukaan otetaan kaikki, jotka vain aikataulun puitteissa mahtuvat. Ja mahtuuhan mukaan, kun rahtikaistaa on peräti kaksi kilometriä.
Rahtijohtaja Markku Onniselkä Eckerö Linelta huikkaa tervehdyksen Juseliukselle ja kurkkaa tilanteen varauskirjasta. Kaksi kerta päivässä liikennöivä alus on täyttymässä tänäänkin hyvin, vaikka reitti on vielä suhteellisen uusi. Eckerö Line hankki aluksen toukokuussa ja Finbo Cargo aloitti liikennöinnin Tallinnan ja Helsingin välillä jo kesäkuussa. Reitin käyttöaste on saatu nopeasti nousuun.
- Uskon, että varsin pian olemme siinä tilanteessa, että puolet rahtiasiakkaistamme kulkee Vuosaaren kautta. Olemme saaneet hyvää palautetta siitä, että uuden aluksen avulla raskaan liikenteen määrää saadaan Helsingin Länsisatamassa vähennettyä, kuvaa Onniselkä.
Länsisatamasta Tallinnan keskustaan liikennöi edelleen Eckerö Linen toinen alus, Finlandia, joka kuljettaa myös rahtia. Yhdessä kahdella aluksella on kymmenen rahtiliikennelähtöä vuorokaudessa. Tallinnan ja Helsingin välinen meriliikenne on kasvanut huimasti viime vuosina. Hyvillä rahtiliikenneyhteyksillä on suuri merkitys Suomen ulkomaankaupan kannalta.
- Tallinnan väylä on merkittävä reitti saada Suomesta vientituotteita Euroopan markkinoille. On hyvä muistaa, että koko Suomen viennistä 90 prosenttia kulkee meriteitse.
Mukava tapa matkustaa
Muutama lokki kiertelee syyssinisellä taivaalla. Finbo Cargon rahtikannella alkaa pian lastaus. Sisällä aluksessa ravintola- ja majoitustoiminnasta vastaava Petri Siikarla varmistelee, että kaikki on kunnossa lähtöä varten. Pääasiassa rahtia kuljettavan aluksen tarpeet palvelun suhteen ovat toisenlaiset kuin risteilyliikenteessä. Ravintolassa tarjolla on päivittäin vaihtuva kotiruoka ja kahvia. Rahtikuskeille on varattu oma tila matkantekoon.
- Monet arvostavat sitä, että meillä on hiljaista ja rauhallista. Matkaa voi tehdä lepohuoneessa istuskellen. Matkustajilla on mahdollisuus myös levätä hyteissä ja käydä vaikka suihkussa, Siikarla kertoo.
Perinteisestä risteilymatkustamisesta rahtialusmatkailu eroaa esimerkiksi siinä, että täysin esteetöntä kulkua laivalla ei ole, portaita joutuu kapuamaan jonkun verran. Alus on aiemmin ollut Englannin kanaalin liikenteessä, ja vanhasta perinnöstä muistuttavat edelleen aluksen seiniä koristavat laukkakisa-aiheiset taulut. Nimensä Finbo Cargo on saanut ahvenanmaalaisen Eckerön saaren pohjoispuolella sijaitsevan Finbon saaren mukaan.
Pois kaupunkien ruuhkista
- Finbo Cargo siirtyi hankinnan jälkeen niin nopeasti liikenteeseen, että se ei ehtinyt viettää pitkää aikaa telakalla, kertoo Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen.
Vaikka Finbo Cargo on suunniteltu vahvistamaan merellistä rahtiliikennettä Itämeren yli, alus on avoin myös henkilöautomatkustajille.
- Rahtiliikenne on aluksen selkäranka, mutta on ollut hienoa nähdä, kuinka hyvin myös automatkustajat sekä asuntoautolla Euroopassa matkustavat ovat löytäneet rahtialuksen vaihtoehtona sujuvaan liikkumiseen, Keronen kuvaa.
Muugan satama sijaitsee 17 kilometriä Tallinnasta koilliseen. Esimerkiksi Pärnuun, Tartoon tai Baltiaan suuntaavilla ei ole tarvetta välttämättä käydä Tallinnan keskustassa lainkaan. Muugasta pääsee ajamaan suoraan Tallinnan kehätielle, ja sama koskee Helsingin päätä. Näin matkustajat välttyvät kaupunkikeskustojen ruuhkilta.
- Erityisesti ne matkustajat, jotka tulevat Helsingin ulkopuolelta, ovat olleet tyytyväisiä siihen, ettei ole tarvetta ajaa Helsingissä keskustan läpi, vaan pääsee kehätietä Vuosaareen. Viron päässä puolestaan hyväkuntoiset tiet vievät nopeasti Eurooppaan, vaikka Saksaan tai Puolaan asti, Keronen kertoo.
M/S FINBO CARGO
- Suomen lipun alla kulkeva alus aloitti liikennöinnin Helsinki-Tallinna-välillä 25. kesäkuuta 2019.
- Alus palvelee pääosin rahtiliikennettä. Sen kyytiin mahtuu jopa sata rekkaa.
- Kaksi kertaa päivässä kulkeva laivayhteys palvelee rahdin lisäksi myös 366 automatkustajaa.