Hyppää sisältöön

Vireä ja vahva ihmisten kaupunki

Vireä ja vahva ihmisten kaupunki

22.12.2021

Kaupunginjohtaja Antti Peltola muistuttaa, että Akaan ehdoton vahvuus on loistava sijainti liikenneyhteyksien risteyskohdassa. Tampereen keskustaan pääsee junalla 20 minuutissa. 

Kun kaupunki sijaitsee lähellä kasvukeskuksia erinomaisten kulkuyhteyksien varrella, kehitysnäkymät ovat positiiviset niin yrityksille kuin ihmisillekin. 

TEKSTI | OUTI RANTALA  KUVA| AKAAN KAUPUNKI

Akaa sijaitsee Etelä-Pirkanmaalla alle puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Rauta-ja valtateitä pitkin liikkuvat vaivattomasti niin ihmiset kuin tavarat. Kaupunki kehittää pääradan varrella sijaitsevaa Toijalan aseman seutua. Parhaillaan rakennetaan uutta hyvinvointikeskusta. 

Aseman kupeeseen suunnitellaan myös hybridirakentamista. Tavoitteena on saada kaupungin omistamille maille vuokra- ja omistusasuntoja sekä liike- ja toimistotilaa. 

– Juuri nyt käymme markkinavuoropuhelua potentiaalisten toimijoiden kanssa. Uskomme alueen potentiaaliin, koska Akaa on pääradan varrella keskeisessä risteyskohdassa. Se on merkittävä vahvuutemme, kertoo kaupunginjohtaja Antti Peltola

Yritysalue raideyhteydellä 

Akaassa pienet ja keskisuuret yritykset voivat saada jopa 20 prosentin investointitukia. Yrityskanta on monipuolinen, ja kaupungissa toimii myös pörssiyrityksiä. Perinteet ovat pitkät metalli- ja puuteollisuudessa, mutta osaamista löytyy myös muovi- ja prosessitekniikan alalla. 

Kaupungin hyvä sijainti on saanut valtionkin kiinnostumaan Akaasta. Valtio investoi noin 8,6 miljoonaa euroa Akaa Point -yritysalueelle valtateiden 3 ja 9 läheisyyteen rakentuvaan raakapuuterminaaliin. 

– Rakennustyöt alkavat kesäkuussa, ja 180 hehtaarin yritysaluetta laitetaan parhaillaan kuntoon. Pääradalta tuleva pistoraide lisää alueen potentiaalia entisestään. 

Yritysalue soveltuu monenlaiselle yritystoiminnalle, jolle sijainti ja hyvät kulkuyhteydet ovat tärkeitä. Etuna ovat myös edulliset tontit. 

Paikka kasvun keskiössä 

Kaupunki on syntynyt kolmen kunnan liitoksesta, kun Toijala, Viiala ja Kylmäkoski yhdistyivät. Kaunis luonto ja viihtyisä ympäristö luovat perheille ihanteelliset olosuhteet asua. Vanajavettä pitkin voi seilata Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Valkeakoskelle, ja myös pienempiä vesistöjä riittää ympärillä. 

– Akaa on hieno paikka kasvun keskiössä. Tämä on todennettu tulo- ja lähtömuuttajille suunnatussa kyselyssäkin. Meillä on myös vahva yhteisöllisyys ja urheilussa pitkät perinteet. Akaassa pelataan mestaruussarjatason lentopalloa ja futsalia, Peltola kehuu. 

Akaa investoi monella tavalla tulevaisuuteen. Esimerkiksi 750 oppilaan Viialan yhtenäiskoulun ja sen viereen nousevan, noin 7,7 miljoonan euron liikuntahallin rakentaminen on alkamassa. Peltola uskoo tulevaisuuden kasvumahdollisuuksiin, koska rakenteet ovat kunnossa. 

– Toki ikäihmisten määrä kasvaa, kuten muissakin Suomen kunnissa, mutta palvelurakenteen kustannustaso on kohtuullisen alhainen. 

Kaupunki saa merkittävästi muuttovoittoa työllisistä ja korkeasti koulutetuista. Positiivinen kehitys näkyy muillakin mittareilla. 

– Työttömien työnhakijoiden määrä pieneni Akaassa viime vuonna seitsemän prosenttia, mikä on henkilömäärässä mitattuna eniten koko Pirkanmaalla. Kehitys on jatkunut myös alkuvuonna. Syntyvyyskin nousi kolmanneksella edellisvuodesta, ja siinäkin kehitys on Pirkanmaan kärkeä. 

Peltola antaa mielellään lisätietoja kaupungin mahdollisuuksista asuinpaikkana kuin myös yrityksen sijaintipaikkana. 

Haku