Hyppää sisältöön

Vessa helpottaa elämää työmaalla

Vessa helpottaa elämää työmaalla

10.06.2021

Siirrettävän vessan hankinnassa pihistellään etenkin lyhytaikaisilla työmailla. Vessa maksaa itsensä kuitenkin helposti takaisin säästyneenä työaikana.

Pasi Kuikka Oy on erikoistunut tuomaan helpotusta työmaiden arkeen ja tapahtumien tiimellykseen monipuolisten wc-ratkaisujen avulla. Vessa maksaa itsensä nopeasti takaisin säästyneenä työaikana. 

Teksti Tuomas I. Lehtonen  Kuva Pasi Kuikka

Pasi Kuikka Oy:n asiakaspalveluvastaava Tomi Kuikka harmittelee, että monilla rakennustyömailla kipuillaan vessan puutteessa. Kun hätä käy ylitsepääsemättömäksi, karautetaan autolla lähimmälle huoltoasemalle. Moiseen kuluu usein turhaan työaikaa ja työhyvinvointikin kärsii. 

– Siirrettävän vessan hankinnassa pihistellään erityisesti lyhytaikaisilla työmailla, jotka työllistävät vain muutaman työntekijän. Oletetaan, että vessan hankkiminen tulee kovin kalliiksi. Meidän edullisimman vessamallimme kuukausivuokra toimituksineen ja parin viikon välein tehtävine siivouksineen on 200 euroa. Vessa maksaa itsensä helposti takaisin säästyneenä työaikana. Pesun, desinfioinnin ja tyhjennyksen ohella pakettiin kuuluvat wc-kemikaalit, vessapaperit, käsidesit ja jätteenkäsittelymaksut, Kuikka sanoo.

Alipaine ELVIS pitää hajut kurissa

Kuikan yrittäjyyspolku käynnistyi viemärisukituksilla. Ala ei kuitenkaan tuntunut omalta ja veri veti käymäläpuolelle. Siirrettävät vessat olivat tulleet Kuikalle tutuiksi aiemman palkkatyön myötä. Toimelias mies luopui viemäribisneksestä ja perusti Pasi Kuikka Oy:n vuonna 2013.

– Toiminnan alkuvaiheessa vuokrattavia vessoja oli muutamia kymmeniä. Pienen alkukankeuden jälkeen kysyntä lähti vetämään kovalla vauhdilla. Kaikki liikenevät rahat onkin kiinnitetty uuden kaluston hankintaan. Tällä hetkellä vessoja on 820, ja kesäkuussa saamme 255 kappaletta lisää. Minun lisäkseni firma työllistää kuusi muuta kaveria, Kuikka kertoo.

Vessojen lukumäärän ohella myös Pasikuikka-vessamallisto on kasvanut vauhdilla. Tällä hetkellä mallisto kattaa jo seitsemän wc-mallia sekä tapahtumajärjestäjien
tarpeisiin kehitetyn, nelipaikkaisen ulkopisuaarin. Perusmallien ohella tarjolla on myös muun muassa esteetön wc, puuverhottu retrovessa ja talvikäyttöön soveltuva lämpöeristetty wc.

– Kaikissa vessoissamme on vakiona wc-istuin, pisuaari sekä joko sisä- tai ulkopuolelle sijoitettu lavuaari. Mallistomme lippulaiva on Alipaine ELVIS, joka huuhtoo jätökset imuvoimalla ja veden avustuksella erilliseen jätevesisäiliöön. Tyhjennysten välillä ELVIStä voi käyttää 1 600 kertaa.

PasiKuikka Oy:n uusin tuote on juuri markkinoille tullut peräkärryyn lavalle rakennettu taukohuone. Erityisesti liikkuvia työmaita varten kehitetty innovatiivinen paketti niputtaa yhteen vessan ja kuuden hengen taukohuoneen. 

Vessa vikkelästi niin pitkään kuin lyhytaikaiseenkin tarpeeseen

PasiKuikan tavaramerkiksi on muodostunut asiakastarpeeseen räätälöity notkea palvelu. Tarvittaessa vessan voi vuokrata vain pariksi päiväksi. Toimitukset työmaille tai tapahtumiin onnistuvat aina vuorokauden sisällä tilauksesta. Nopeimmaksi toimitusajaksi on kellotettu 23 minuuttia.

PasiKuikan toiminta-alue yltää tavanomaisesti 80 kilometrin etäisyydelle pääkaupunkiseudulta. Isompia vessatoimituksia voidaan kuitenkin viedä vielä kauemmaksikin. PasiKuikan toimittamat helpotushuoneet ovat palvelleet tapahtumavieraita aina Lappeenrannassa saakka.

– Pyrimme kehittämään toimintaamme koko ajan, ja mielellämme kuulemme asiakkaiden toiveita. Esimerkiksi peräkärryyn sijoitettu vessaratkaisumme on syntynyt asiakkaan toiveen pohjalta. Yksi kehittämämme ratkaisu on umpisäiliöllä ja imulaitteistolla varustettu vessojen kuljetusauto. Kun vessakuljetukset ja -huollot hoituvat samalla autolla, säästämme aikaa ja vähennämme ilmastopäästöjä, Kuikka toteaa.

Haku