Hyppää sisältöön

Vesivahinko kävi, kuka korvaa?

Vesivahinko kävi, kuka korvaa?

13.10.2022

Uudenmaan Kuivauspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Teemu Helenius toivoo toimijoiden välisiin asiakasprosesseihin kehitystä ja ripeyttä. 

Vesivahingon korvauspäätöstä ja korjaamista jarruttaa usein epäselvyys siitä, kenelle korvausvastuu kuuluu. Pitkät käsittelyajat voivat tulla asukkaille kalliiksi.

TEKSTI | MARI KORHONEN   KUVA | SANNI HIRVONEN

Vesivahingot ovat Suomessa arkipäivää, mutta vastuu vahingon korvaamisen rahoittamisesta on toisinaan pitkällisen selvitystyön alla. Taloyhtiön ja sen asukkaiden kannalta tilanne on haastava, sillä vaurioituneessa asunnossa ei voi asua ja viive korjaustöissä lisää vahinkojen sekä lisäkustannusten riskiä. Epätietoisuudessa eläminen tekee fyysisestä vahingosta myös henkisen taakan. Uudenmaan Kuivauspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Teemu Heleniuksen kokemuksen mukaan vakuutusyhtiöiden toimintamallit vahinkotilanteissa ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet merkittävästi ja pitkittyneet käsittelyajat vahingonkorvauspäätöksissä yleistyneet. 

– Aloittaessani alalla 25 vuotta sitten olin useamman kerran viikossa työmaapalaverissa vakuutusyhtiön vakuutustarkastajan kanssa, joka tuli rakennusalan ammattilaisena paikan päälle kohteeseen kartoittamaan tilannetta ja keskus-telemaan yhdessä asiakkaan kanssa päätöksistä. Asiat selvisivät yhteistyössä jouhevammin. Nykyisin meillä on yhteys ainoastaan vakuutuskäsittelijään, jonka useat lisäselvityspyynnöt saattavat pitkittää projektin aloittamista toisinaan jopa kuukausilla, Helenius kertoo. 

Tyypillisesti pitkittyneen käsittelyajan taustalla on selvitystyö siitä, ovatko vesivahingon kustannukset taloyhtiön vai vakuutusyhtiön vastuulla. 

– Asiakastarinoita kuunnellessa tekisi monesti mieli lähteä apuun jo ennen vakuutusyhtiön päätöstä, kun odotteluajat venyvät asiakkaan näkökulmasta kohtuuttoman pitkiksi. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että aina vakuutus ei korvaa vahinkoa ja olisi liian suuri riski toimia ennen kuin päätös on olemassa. 

 Odottelu tulee kalliiksi 

Viime aikoina käsittelyajat ovat Heleniuksen mukaan venyneet toisinaan jopa kolmeen kuukauteen. 

– Kun talon kosteusvaurioituneet rakenteet pääsevät muhimaan, mikrobikasvusto, hajuongelmat ja mielipaha lisääntyvät. Samalla väliaikaisen asumisjärjestelyn kustannukset voivat kohota jopa kymmeniin tuhansiin euroihin, Helenius harmittelee viivyttelyn seurauksia. 

Rahaliikenteen viiveet vesivahinkojen korjaamisessa ulottuvat myös korvauspäätöksen jälkeiseen aikaan. 

Korvauspäätösten pitkittyneet käsittelyajat ovat yleistyneet.

Uudenmaan Kuivauspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Teemu Helenius 

– Maksusuoritus vakuutusyhtiöltä voi tulla työn tehneelle ja sen vaatimat kustannukset maksaneelle pienyrittäjälle vasta usean kuukauden jälkeen työn tekemisestä ja urakoitsijan asettamasta eräpäivästä. Se on monelle toimijalle iso riski. 

Uudenmaan Kuivauspalvelu pääsee aloittamaan rakenteiden kuivaamisen ja tarvittavat purkutyöt vesivahingon jälkeen noin viikon kuluessa vahinkoilmoituksesta, mikäli tilaajan päätöksessä ei tule viiveitä. 

– Kosteuskartoittajamme määrittää rakenteet, kastuneen ja purettavien alueiden laajuuden ja laatii niistä selkeän kuvallisen raportin tilaajalle parissa päivässä heti toimeksiannon saatuamme. Parhaimmillaan meidän osuutemme työstä voi olla kokonaisuudessaan ohi reilussa viikossa tai pisimmilläänkin kuukaudessa, Helenius kertoo ja täsmentää aikataulullisten haasteiden koskevan vain osaa projekteista. 

Haku