Venekauppa käy kuumana

Venekauppa käy kuumana
Teksti Jarno Väistö Kuvat Suvi Elo & Astrum Vene
Kone Wuorion toimitusjohtaja Ilkka Juva ja Astrum Veneen toimitusjohtaja Henri Jokinen auttavat löytämään sopivan vaihtoehdon laajasta valikoimasta, oli haussa uusi tai käytetty vene.
Salossa toimiva täyden palvelun venetalo Astrum Vene on seurannut kuluvan talven aikana matkailualaa sekä sitä mullistaneita vaikutuksia näköalapaikalta. Venekauppa käy kuumana, minkä lisäksi Helsingissä järjestettävien venemessujen peruuntuminen on tuonut runsaasti kävijöitä yrityksen näyttäviin esittelytiloihin.
Uusien sekä käytettyjen veneiden ja autojen myyntiin erikoistunut Astrum on kuluvan vuoden aikana menestynyt hyvin, vaikka koronapandemia on luonut lähes kaikille yrityksille ainutlaatuisia haasteita. Etenkin Astrum Vene Oy:llä on pitänyt kiirettä: Helsingin venemessujen peruuntuminen on saanut väen liikkeelle kohti yrityksen Salossa sijaitsevaa vene-esittelytilaa.
– Olemme panostaneet paljon Salon showroomin esillepanoon. Myymälässä on pysyvä venenäyttely koko talven ajan syksystä kevääseen, Astrum Vene Oy:n toimitusjohtaja Henri Jokinen kertoo.
Vaikka moni toimiala on kokenut kovia, on Jokisen mukaan tilanteella ollut myös positiivisia seurauksia.
– Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty, en todellakaan olisi osannut arvata mitä kaikkea tässä tulee vuoden sisällä tapahtumaan. Niin ikävä asia kuin maailman sekoittanut virustilanne onkin, se muutti samalla venekaupan, Jokinen lisää.
Saman näkymyksen Jokisen kanssa allekirjoittaa myös Astrumin tytäryhtiö Kone Wuorion toimitusjohtaja Ilkka Juva.
– Viimeiset kymmenen vuotta eivät ole olleet mitään juhlaa, vaan aika tasaista menoa.
Juva huomauttaa, että suomalaiset perheet ovat saattaneet laittaa aiemmin paljon rahaa ulkomaanmatkailuun. Osalla saattaa myös olla ulkomailla asunto, jonne ei nyt päästä matkustusrajoitusten vuoksi.
– Koska veneily tarjoaa mahdollisuuden viettää vapaa-aikaa yhdessä perheen ja ystävien kanssa, on nyt saatettu saada kimmoke jo kauemmin harkittuun veneen hankintaan. Ruotsistakin tulee meille paljon venekyselyitä.
Kysynnän kasvu on saanut aikaan jopa positiivisen ongelman.
– Veneilyn suosion kasvu on pienentänyt vaihtovenevarastoamme. Nyt olemme päätyneet tilanteeseen, jossa toivomme asiakkaiden välitysveneiden myynnin lisääntyvän. Olemme myös valmiita ostamaan veneitä. Välitysmyyntiä ajatellen meitä kiinnostavat hyvät, 2000-luvulla kotimaassa valmistetut veneet, Juva jatkaa.
– Tällä hetkellä voitaisiin myydä enemmän uusia veneitä kuin saadaan tehtaalta ulos.
Kesäinen venenäyttely keskellä kylmintä talvea
- Astrum Veneen showroom on avoinna ympäri talven osoitteessa Joensuunkatu 15, 24100 Salo.
- Lämpimässä ja valoisassa näyttelytilassa voi tutustua veneisiin joko yksin tai Astrum Veneen asiantuntijan kanssa.
- Showroomissa on kattava valikoima uusia Grandezza-, Arronet- ja Sargo-merkkien venemalleja sekä paljon laadukkaita vaihtoveneitä.
- Asiakas voi halutessaan varata myös yksityisesittelyn Astrumin näyttelytilaan.
Moottoriveneitä suositaan
Juva kertoo yllättyneensä venemarkkinoiden suuntauksesta jo ennen tämänhetkistä tilannetta.
– Uusien moottoriveneiden myynti on kasvanut purjeveneiden myyntiä enemmän.
Juva arvelee myös tietävänsä syyn moottoriveneiden korostuneelle suosiolle.
– Olen itse sitä ikäpolvea, että koko perhe pakattiin purjeveneeseen ja vesillä vietettiin kerralla pitkiä aikoja. Nyt perheet saattavat tehdä veneilyretkiä tuntiaikataululla. Vuokraveneilynkin suosio on nousussa, vaikka se ei meidän toiminnassamme korostu. Seuraamme kyllä asiakkaidemme toiveita parhaamme mukaan.
Minkälainen vene sitten nykyisin liikkuu markkinoilla? Juva vastaa tähänkin kysymykseen kokeneen ammattilaisen näkökulmasta.
– Itse asiassa kaikki veneet liikkuvat tällä hetkellä. Meiltä löytyy valikoimaa aina yhteysveneistä täysin asuttaviin matkaveneisiin asti. Hytilliset alumiiniveneet ja yhteysveneet ovat juuri nyt suosittuja, ja niistä meillä onkin kattava valikoima eri vaihtoehtoja.
Kotimaista luksusta
Astrum Vene edustaa Suomessa Grandezza-merkkiä. Grandezza-veneet ovat kotimaisia ja ne valmistetaan Kalajoella.
– Grandezza 28 OC on ollut myydyin Grandezza-malli jo kymmenen vuoden ajan. Sen sijaan Grandezza 34 OC on selkeä vaihtoehto, kun siirrytään hieman isomman kokoluokan veneeseen, Jokinen mainitsee.
Jokinen kertoo myös, että uutuutena Astrum Veneellä on Grandezza 37 CA, joka ansaitsi vastikään vuoden 2021 Motor Boat Awards -kilpailun voiton omassa kokoluokassaan.
– Grandezzan veneet soveltuvat erinomaisesti niin päivä- kuin retkiveneilyynkin, ja niistä löytyvät hyvät asumisominaisuudet.
Kone Wuoriolla on puolestaan edustus Arronet- ja Sargo-merkkeihin. Juva kertoo hytillisten veneiden olevan kasvavassa suosiossa.
– Arronet-veneistä hytilliset Surprise-mallit ovat suosittuja. Sargolla koko mallisto on hyvä. Uutuuksia ovat mallit 28, joka on rakennettu alusta saakka uudestaan sekä 36, joka on uusi versio vanhasta mallista. Jälkimmäistä valikoimassamme on niin tavallisena kuin yläohjaamolla varustettuna versiona. Nämä kaikki on nähtävillä Astrumin Showroomissa, Salossa.
VENEILY ON loistava tapa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Viihtyisämpää asiointia
Astrumin suuret tilat mahdollistavat paljon, ja tekevät veneisiin tutustumisesta ja hankintapäätöksen muodostamisesta helppoa.
– Normaalioloissa asiakkailla on messuilla ainoastaan rajallisesti tilaa ja aikaa tutustua veneisiin. Omat tilamme Salossa ovat käytännössä kuin tavallista suurempi messuosasto, jossa voi ottaa kupposen kahvia ja katsella veneitä kaikessa rauhassa ajan kanssa, Juva huomauttaa.
– Se ei toki tarkoita, että emme osallistuisi messuille jatkossa, mutta konsepti on toiminut erityisen hyvin tänä talvena. Suurissa tiloissa on turvallista asioida ja järjestämme myös yksityisesittelyjä. Veneisiin tutustuminen on helppoa ja mukavaa, kun ne ovat sisällä lämpimässä ja asiakkaat pääsevät niihin sisään laiturien kautta.
Astrum Veneen Salon showroom on saanut runsaasti kävijöitä ja lämpimän vastaanoton.
– Asiakaspalaute on ollut todella hyvää. Moni yllättyy siitä, mitä kaikkea meiltä löytyy samasta tilasta. Siellä ei ole nähtävillä vain osaa, vaan koko mallisto. Vaihtoveneetkin tulevat myymälään läpikäytyinä ja fiksattuina. Onhan se asiakkaalle helppoa, kun eräs Suomen suurimpia venevalikoimia on nähtävillä kerralla, Juva painottaa.
Kesä siintää horisontissa
Talvikauden Showroomin ohella Astrumista tekee erityislaatuisen Koeajokeskus, joka toimii kesäisin.
– Kun kevään myötä päästään vesille, Showroom tyhjenee käytännössä kokonaan ja siirtyy Koeajokeskukseen Söljeholmen Marinaan, Kemiönsaareen, Jokinen kuvailee.
Söljeholmen Marinassa on sama venevalikoima kuin Salon näyttelytilassa, mutta oikeassa veneily-ympäristössä. Nimensä mukaisesti Koeajokeskuksessa voi koeajaa kaikkia valikoiman veneitä, myös vaihtoveneitä.
– Tätä on meiltä toivottu ja olemme sen myös toteuttaneet. Kyseessä ei ole vain yhden viikonlopun juttu, vaan se kestää aina koko kesän.
Koeajokeskuksen sijainti mahdollistaa myös saapumisen satamaan omalla veneellä, mistä on molemminpuolista hyötyä.
– Me pääsemme heti katsomaan asiakkaan vaihtoveneen ja asiakas puolestaan tutustumaan mahdolliseen uuteen veneeseen.
Koeajokeskuksessa on kesäisin myös myyntikonttori, sillä kesällä tehdään myös paljon seuraavan vuoden myyntiä. Ennakkomyynti onkin osoittautunut hyväksi toimintatavaksi niin asiakkaille kuin venevalmistajille. Näin asiakkaat pystyvät vaikuttamaan tulevan veneensä varusteluun.
– Pyrimme siihen, että meillä on myyjät paikalla läpi kesän, mutta varminta on toki aina soittaa ja varata esittely, Jokinen toteaa.
Söljeholmen Marina sijaitsee noin 10 minuutin ajomatkan päässä Kasnäsin kylpylähotellista.
– Vierailu koeajokeskuksessa on helppo sovittaa vaikkapa rentouttavaan kylpylälomaan. Teemme yhteistyötä ja autamme mielellämme järjestämään koeajoviikonlopun Kasnäsissä.
Täyden palvelun talo
Astrum on valikoimaltaan monipuolisempi kuin vain venekauppa.
– Pyrimme palvelemaan 100-prosenttisesti, eli veneilyn ohella tarjoamme huolto- ja talvisäilytyspalveluja sekä venepaikkoja.
Veneliikkeen kanssa samoissa tiloissa toimii myös Astrum Auto, jonka edustamia merkkejä ovat Mercedes-Benz ja Kia. Autoliikkeen valikoimasta löytyy myös laadukkaita vaihtoautoja.
– Myös autojen ja veneiden keskinäinen vaihto onnistuu meillä. Halutessasi voit myös varata ajan yksityisesittelyyn, Jokinen lupaa.
– Astrumille voi tulla vaikka vain fiilistelemään, sillä nähtävää riittää ja onhan tämä vähän kuin kesäinen keidas kylmän talven keskellä, Juva hymähtää.