Vastuullisempaa matkailua
Vastuullinen matkailu herättää keskustelua. Aurinkomatkoilla vastuullisuus näkyy koko palveluketjussa lentomatkailun päästöjen vähentämisestä pieniin paikallisiin ekotekoihin.
TEKSTI OUTI RANTALA | kuva AURINKOMATKAT JA ALEKSI PALMQVIST

Ihmisillä on erilaisia syitä lomailla: yksi pitää kaupunkilomasta ja toinen rannalla lekottelusta. Samalla tavalla kuin kotioloissa huolehditaan omasta elinympäristöstä, voidaan pieniä tekoja tehdä lomallakin.
Aurinkomatkojen 150 työntekijästä yli puolet työskentelee eri kohteissa maailmalla.
– Työntekijämme ovat vastuullisuustyössä avainasemassa. He vastaavat asiakkaidemme kysymyksiin kohdemaissa, kertoo Aurinkomatkojen markkinoinnista ja tuotekehityksestä vastaava brändijohtaja Karita Taura.
Aurinkomatkat on pitkään noudattanut vastuullisen matkailun periaatteita niin oman henkilöstön kuin myös kumppaneidensa suhteen. Koulutuksella varmistetaan toiminnan tasainen laatu.
– Jokainen aurinkomatkalainen on käynyt Reilun matkailun yhdistyksen laatiman vastuullisuuskoulutuksen, jossa on opiskeltu laajasti eri osa-alueet, ympäristöstä sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuuseen.
Finnairin omistama matkanjärjestäjä lentää kaikki matkat oman yhtiön koneilla.
– Meidän valttimme ovat suorat lennot ja uudet koneet. Reittisuunnittelussa otetaan aina huomioon polttoaineen kulutus, Taura toteaa.
Aurinkomatkojen yhteistyökumppanit kasvattavat tietoisuutta eri maissa, sillä ajatus kierrätyksestä ja jätteiden lajittelusta vaihtelee suuresti. Moni paikallinen kumppani pohtii liiketoimintaa myös vastuullisuuden näkökulmasta.
Vastuullisuudesta palkittu
Aurinkomatkat on valittu Suomen vastuullisimmaksi matkanjärjestäjäksi jo neljänä vuonna peräkkäin Sustainable Brand Index -tutkimuksessa, joka on Pohjoismaiden suurin kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus. Se tehdään vuosittain Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa. Tänä vuonna tutkimukseen vastasi Suomessa 10 300 henkilöä ja tutkimuksen piirissä oli 174 yritystä.
– Vastuullisuus on jokaiselle aurinkomatkalaiselle sydämen asia, ja olemme tästä tunnustuksesta todella iloisia ja ylpeitä, sanoo Taura.
Viestinnässä vastuullisuus on noussut voimakkaasti esiin.
– Ihmiset eivät halua lomailla huonon omantunnon kanssa. Vastuullisuus nousee lomaillessa aina vain tärkeämmäksi teemaksi ja pienetkin teot ovat merkityksellisiä. Lomakohdetta valittaessa puhuttavat myös ympäristönsuojelu ja eläinten oikeudet, paikallisuus ja ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Emme esimerkiksi enää ensi kesästä alkaen järjestä retkiä akvaarioihin tai eläinpuistoihin, joissa villieläimet ovat vankeudessa, viestintäasiantuntija Annina Metsola luettelee.

Omalla asenteella voi auttaa
Metsola tietää, että useimmat ihmiset ovat kiinnostuneita toimimaan matkoilla vastuullisesti.
– Matkanjärjestäjä voi neuvoa, miten matkailijan on helpompi toimia vastuullisesti myös lomalla.
Aurinkomatkojen nettisivuilta löytyy vinkkejä vastuullisen lomailijan avuksi. Energian säästämisen ja roskaamisen välttämisen lisäksi lomaillessa voi tehdä paljon muutakin ympäristön hyväksi. Listalle on nostettu esimerkiksi kyseenalaisten matkamuistojen ostaminen ja veden turha valuttaminen erityisesti kohteissa, joissa siitä on todella pula.
Kyse on kokonaisuudesta, monista pienistä asioista, jotka eivät vie liikaa aikaa tai maksa ylimääräistä. Kyse on asenteesta.
– Jokainen voi auttaa pitämään lomakohteen kunnossa. Vastuullisuuteen kuuluu maan tapojen ja asukkaiden kunnioittaminen. Täytyy pitää mielessä, että olemme matkakohteessa vieraina. Meille on tärkeää, että myös tulevat sukupolvet voivat nauttia maailmamme monimuotoisuudesta, Taura päättää.