Hyppää sisältöön

Varttuneemmasta ikäluokasta apua työvoimapulaan

Varttuneemmasta ikäluokasta apua työvoimapulaan

28.10.2021

Tilastojen mukaan Suomessa on 55–64-vuotiaiden ikäryhmissä kymmeniä tuhansia työkykyisiä vailla töitä. Kuvassa Silver Senior Oy:n toimitusjohtaja Seppo Niva ja henkilöstökonsultti Ulla Rantamo. 

Henkilöstöpalveluyritys Silver Senior Oy tarjoaa työllistymismahdollisuuksia eri toimialojen kokeneille osaajille.

TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN  KUVA | JOONA RAEVUORI

Vuoden verran toiminut Silver 55+ on verkostoitunut yritysten kanssa, jotka suhtautuvat myönteisesti iällisesti monimuotoiseen työyhteisöön ja työllistävät varttuneita työnhakijoita.

– Vuokratyö on osoittautunut hyväksi tavaksi varttuneiden työllistämisessä, toteaa Silver 55+ henkilöstöpalveluyrityksen toimitusjohtaja ja perustaja Seppo Niva.

Yritysten kynnys työllistää 55 vuotta täyttäneitä on matalampi, kun henkilöstöpalveluyritys toimii työnantajana. Vuokratyö voi olla myös usein ovi täyspäiväiseen ja vakituiseen työsuhteeseen.

– On tavallista, että henkilö palkataan suoraan asiakasyritykseen, kun yrityksessä on nähty hänen osaamisensa ja motivaationsa, kertoo Silverin liiketoimintajohtaja Outi Lähteenmäki

Kokemus tehokäyttöön

Työtä haluavia henkilöitä on valtavasti, ja etsimme koko ajan uusia asiakasyrityksiä, Niva toteaa. 

Kun yritykseltä tulee toimeksianto, Silver katsoo ensin, löytyykö sen omasta henkilöstöpoolista sopivaa kandidaattia. Lisäksi Silver mainostaa avoimia työpaikkoja sivuillaan, eri työnhakukoneissa, rekrytointimedioissa ja somessa.

– Kotisivujemme kautta voi jättää myös avoimia työhakemuksia. Hakemusten pohjalta haastattelemme hakijoita ja lähdemme etsimään kullekin henkilölle sopivaa työpaikkaa, sanoo Lähteenmäki. 

Varttuneet ovat motivoituneita ja  oppimishaluisia. Monet ovat innokkaita hakeutumaan jopa aiemmasta työurasta poikkeaviin tehtäviin. 

Lisää tekoja tarvitaan

Myös varttuneemmalla pitää olla oikeus työhön. 55–64-vuotiaiden ikäryhmissä toimeentulo edellyttää monella myös palkkatyötä, ja työjakso kerryttää hyvin eläkettä. 

– Raha ei ole ainoa motivaatio hakeutua töihin, vaan työstä haetaan lisäksi myös sosiaalisia kontakteja ja henkistä hyvinvointia, Lähteenmäki sanoo.

Varttuneet ovat kiinnostuneita myös joustavista työajoista ja osa-aikatyöstä. Sitä myös yritykset tarjoavat. Silti työpaikan ja työntekijän osuminen yhteen on toistaiseksi heikkoa.

Suomeen on syntynyt työvoimapoliittisia käytäntöjä, jotka ohjaavat varttuneempia ihmisiä usein työelämän ulkopuolelle. 

– Tarvitsemme ikäpositiivisuutta. Työurien pidentämisestä kyllä puhutaan, mutta konkreettisia toimia on tehty kovin vähän asian eteen, Lähteenmäki huomauttaa. 

Varttuneiden työpanosta voitaisiin lisätä muun muassa tukikohdennuksilla yrityksiin ja poistamalla juridisia esteitä työelämän joustoista. Päätöksillä on jo kiire, Niva ja Lähteenmäki toteavat.

Haku