Varhaiskasvatus ottaa digiloikan

Varhaiskasvatus on varteenotettava vetovoimatekijä, kun perheet pohtivat muuttoa uudelle paikkakunnalle. Älykkäät ratkaisut houkuttelevat alalla työskenteleviä ja lapsiperheitä.
TEKSTI JA KUVA | ABILITA
Arjen sujuvuus vaatii viestintää niin yksikön sisällä, huoltajille kuin kuntaankin päin.
– On olennaista, miten varhaiskasvatuksen laadusta pystytään kommunikoimaan huoltajille. Se ei riitä, että yksikön ihmiset ovat omasta mielestään todella hyviä, mutta vanhemmat ja lapset eivät koe sitä, sanoo Abilita Oy:n Petri Järvinen.
– Päikky järjestelmä tuo tiedon saataville, jolloin henkilökunta voi keskittyä lasten kanssa olemiseen ja opettaja pääsee kiinni pedagogiikkaan. Viestintä huoltajien kanssa on helppoa, vanhemmat pystyvät vaikuttamaan ja kokevat olevansa osa tiimiä, he voivat seurata oman lapsensa kasvamista ja oppimista. Korona-aikana onkin saatu paljon kiitosta, kun vasukeskustelut on pystytty toteuttamaan verkossa, Järvinen toteaa.
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmat siis tehdään ja ylläpidetään Päikyssä. Päikyssä on myös muita työkaluja, joilla voi osallistaa huoltajia. Päikyn ydin on näkyvyys suhteessa huoltajiin sekä toiminnan ja pedagogiikan läpinäkyvyys. Kun huoltajat kiinnostuvat, heille tuotetaan enemmän sisältöä.
– Ja kun on enemmän sisältöä, huoltajat kiinnostuvat. Viestintä on lähtökohtaisesti positiivista viestintää, Järvinen jatkaa.
Jaksamiseen apua digitalisaatiosta
Varhaiskasvatuksen työntekijöiden jaksamisesta ja työvoiman saatavuudesta puhutaan paljon. Yksi isoista kysymyksistä on, miksi työntekijät ovat tulleet alalle, ja millaisia töitä he haluavat tehdä?
– Läpinäkyvä johtajuus ja sujuva tiedon kulku lisäävät arjen ennustettavuutta ja työtyytyväisyyttä, Järvinen sanoo.
Varhaiskasvatuslain muutos edellyttää, että yksikössä on riittävät ja toimivat sijais- tai varajärjestelyt myös henkilöstön äkillisiin ja yllättäviin poissaolotilanteisiin. Työvuorosuunnittelussa on otettava huomioon kuinka paljon lapsia on hoidossa ja mitä erityistarpeita heillä on. Ennakoitavan kokonaisuuden rakentaminen vaatii tietoa onko lapsi hoidossa ja mihin aikaan. Työvuorosuunnitelma ja ajantasainen tilannekuva kertovat työntekijöille mitä huomenna on töihin tullessa odotettavissa.
– Tiedon ja toiminnan näkyväksi tekeminen on ketteryyden tärkeimpiä rakennuspalikoita. Arjen laatuun vaikuttaa myös se, että johdolla on näkymä siihen, millaista työntekijöiden arki todellisuudessa on. Ennustettavampi työ ei ole niin kuormittavaa.
Hallinnollisten tehtävien digitalisoinnilla ja työvaiheiden automatisoinnilla tehtävistä selvitään nopeammin; yksiköiden johtamiseen apua tuovien ohjelmistojen käyttökustannukset ovat vain pari prosenttia varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuotoista.
Oy Abilita Ab on kokenut kuntasektoria palveleva ohjelmistotalo. Abilitan kehittämä varhaiskasvatuksen moderni ja joustava toiminnanohjausjärjestelmä Päikky kattaa varhaiskasvatuksen kaikki prosessit ja yhdistää varhaiskasvatukseen osallistuvat tahot.
MODERNI ALUSTA PÄIVÄKOTEIHIN
- Abilitan kuntien ja yksityisten päiväkotien tarpeisiin kehittämä toiminnanohjausjärjestelmä Päikky kokoaa kaikki varhaiskasvatuksen prosessit saman katon alle.
- Päikky tekee hallinnossa työskentelevien päivistä sujuvampia ja tehokkaampia. Samalla se antaa kasvatusalan ammattilaisille aikaa keskittyä tärkeimpään.
- Moderni järjestelmä tuo huoltajille näkymän oman lapsen päivään ja sujuvat yhteydet päiväkotiin.