Vanha sijoitusmuoto hyötyy uudesta teknologiasta

Vertaislainayhtiö avaa tavalliselle sijoittajalle ovet paremman tuottopotentiaalin korkotuotteisiin matalammalla riskillä.
TEKSTI I MARI KORHONEN KUVA I FIXURA
Uudenlaisia mahdollisuuksia hajauttaa sijoituksiaan aukeaa ruotsalaisen fintech-yrityksen rantautuessa Suomeen. Tukholman pörssiin listattu SaveLend Group osti lokakuun 2021 lopussa Suomen vanhimman joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelu Fixuran, jonka seurauksena tavallisten kuluttajien ulottuvilla olevat sijoitustuotteet korkomarkkinoilla monipuolistuvat.
– SaveLendin vakaa liiketoiminta mahdollistaa sijoittamisen laadukkaassa ympäristössä sijoitustuotteisiin, jotka ovat tuottaneet vakaasti noin kymmenen prosentin tuottoa vuositasolla. Tavalliset ihmiset pääsevät nyt sijoittamaan aikaisempaa monipuolisemmin ja helpommin kulutuslainoihin, yrityslainoihin, saatavakantoihin ja laskujen ostoihin, toimitusjohtaja Miika Engström SaveLendiltä kertoo uusista mahdollisuuksista laajentaa sijoitussalkkua.
Automatisoitu sijoitusmoottori hajauttaa pääomaa eri luottoihin.
SaveLendin toimitusjohtaja Miika Engström
SaveLend on vertaislainayhtiö, joka toimii samalla periaatteella kuin pankit, mutta läpinäkyvästi, vähemmällä byrokratialla ja pienemmällä palkkiolla. Tämä tarkoittaa sijoittajan näkökulmasta yksinkertaista ja helppoa sijoittamista paremmalla tuottopotentiaalilla.
– Vertaislainayhtiöt avaavat uuden teknologian avulla ovet maailman vanhimpaan sijoitusmuotoon, jota tyypillisesti ovat harjoittaneet vain pankit. Mistään uudesta ja ihmeellisestä ei siis ole sinänsä kyse. Teemme täysin samaa kuin pankit, mutta sillä erotuksella, että otamme välistä pienemmän siivun. Toimintamme kannattavuus perustuu suuriin volyymeihin.
Sijoittajien ja rahoitusta tarvitsevien yhdistäjä
SaveLend palvelee finanssimarkkinoita yhdistämällä lainarahan tarvitsijat korkosijoittajiin. Automatisoidun prosessin ansiosta lainarahan hakeminen on helppoa, ja sijoittajan näkökulmasta palvelu mahdollistaa monipuolisen kattauksen korkotuotteita useammalta eri markkinalta.
– Tietojärjestelmiemme avulla saamme suoraan pankeilta kaiken tarvittavan tiedon, joten lainanhakijan ei tarvitse toimittaa meille ylimääräisiä dokumentteja. Sijoittajan näkökulmasta alustamme avaa mahdollisuudet päästä käsiksi esimerkiksi kasvuhakuisiin vienti- ja tuontiyhtiöihin myös Suomen ulkopuolelta, Engström kertoo.
Teknologian analysoiman datan avulla luottoriski onnistutaan pitämään maltillisena.
– SaveLendin säästämisalustalla on automatisoitu sijoitusmoottori, joka hallitsee säästäjien pääoman sijoittamista ja varmistaa hajautuksen jakamalla pääomaa useisiin eri luottoihin. Jokainen luotto on myös käynyt läpi laajan verifiointiprosessin ennen alustalle päätymistään. Suuri osa luottohakemuksista hylätään, sillä alustalle pääsevät vain matalariskiset luotot.
Rahoituskohteista tasaista tuottoa pitkällä aikavalillä
SaveLendin korkotuotteet ovat hyvä sijoituskohde tasaista tuottoa pitkällä aikavälillä hakevalle. Osakemarkkinoiden heilahtelusta riippumaton korkotuote tasapainottaa sijoitussalkun riskiprofiilia.
– Korkotuotteemme ovat hyvä vaihtoehto esimerkiksi perinteiselle eläkesäästämiselle tai sijoitusasunnolle, sillä pitkällä aikavälillä korkoa korolle -ilmiön hyödyt moninkertaistuvat. Sijoituskohteemme tarjoavat maltillista 7–9 prosentin tuottoa suhteellisen matalalla riskillä. Pikavoittoja ei ole odotettavissa, mutta ei suuria tappioitakaan.
Vertaislainat ovat turvallinen sijoituskohde, sillä ne eivät ole riippuvaisia palvelua tarjoavan yhtiön toiminnasta.
– Olemme toimija sijoittajan ja velallisen välissä, ja vaikka me menisimme nurin, velkasuhde säilyisi. Vertaislaina on siis kaikin tavoin huoleton lisä sijoitussalkkuun.