Hyppää sisältöön

Valokuitu käyttöön entistä tehokkaammin

Valokuitu käyttöön entistä tehokkaammin

3.10.2023

Myyntijohtaja Lassi Siivola ja kenttäasiantuntija Jouni Vaara kertovat Nestor Cablesin Plug and Play -ratkaisun nopeuttavan valokuituyhteyksien asennustöitä jopa kuukausilla.

Uudet kaapeleihin valmiiksi asennetut liittimet lyhentävät valokuituverkkojen rakennusaikaa sekä helpottavat kentällä tehtävää työtä. Operaattorit saavat laajakaistaliittymänsä nopeammin tuottamaan ja asiakastyytyväisyytensä paranemaan, kun kuluttajien odotusaika vähenee.

TEKSTI mari korhonen | kuva tuuli nikki

Suomalaisen kaapeliverkkoteknologian edelläkävijänä tunnettu Nestor Cables vei valokuituverkkorakentamisen uuteen aikakauteen kesäkuussa lanseeratulla Plug and Play -konseptilla. Konsepti uudistaa valokuituverkkojen rakentamisen tapaa ja ratkaisee kasvaneen kysynnän aiheuttamia haasteita projektien läpiviennissä ja valokuituverkkojen toimitusajoissa. 

– Älykkäässä yhteiskunnassa nopeiden tietoliikenneyhteyksien merkitys korostuu. Tämä näkyy valokuiturakentamisen voimakkaana kasvuna ja lisääntyneenä kilpailuna. Suomen kylmissä sääolosuhteissa valokuiturakentamiseen soveltuva ajankohta on vuodenaikasidonnainen ja rajallinen, kuten käytössä olevat resurssitkin. Päätimme vastata markkinoiden kasvavaan kysyntään nopeuttamalla rakennusprosessin loppuvaihetta ja helpottamalla kenttätyötä, myyntijohtaja Lassi Siivola Nestor Cablesilta avaa tuoreen konseptin kehittämisen taustaa. 

Uusi liitäntätapa nopeuttaa kentällä tehtävää työtä

Ratkaisuna Plug and Play -konseptin kaapeleihin esiasennetut liittimet säästävät jopa 70 prosenttia kaapelien asennus- ja päättötyöhön kuluvaa aikaa rakennustyömaalla. Ajallisten resurssien lisäksi uuden rakennusmenetelmän avulla voidaan saavuttaa jopa 20 prosentin kustannussäästöt.

– Hyödyt perustuvat uuteen liitäntätapaan, jossa työtä tehdään suunnittelupöydällä hieman enemmän ja kentällä vuorostaan vähemmän, kiteyttää kenttäasiantuntija Jouni Vaara

Kaapeleihin on asennettu valmiiksi puhallettavat liittimet, joiden avulla liitäntä konseptin muihin osiin sujuu nopeasti ja vaivattomasti. 

– Kaapeleiden ylipituudet saadaan varastoitua näppärästi ratkaisussa mukana olevaan kotipäätekoteloon ja kuitujen työläältä hitsausprosessilta säästytään kokonaan, Vaara kuvaa uutta ja tehokasta rakennustapaa.

– Esiasennetut tuotteet ja tiivistetty tuotevalikoima suoraviivaistavat asennusprosessia. Kun työvaiheita on vähemmän, työ kentällä helpottuu ja projektinhallinta sekä ennakoitavuus paranevat, Siivola täydentää. 

Ilmainen koulutus uuden rakennustavan tueksi

Plug and Play -konseptin käyttöönotto edellyttää valokuiturakentamisen suunnittelutyöltä aikaisempaa enemmän ennakointia, mikä osaltaan myös parantaa projektin sujuvuutta. Nestor Cables on tehnyt astumisen uuden valokuiturakentamisen aikakauteen helpoksi tarjoamalla asiakkailleen suunnitteluvaiheen konsultointia sekä koulutusta kenttätyöskentelyyn veloituksetta.

– Plug and Play -ratkaisu edellyttää ajattelutavan muutosta suunnittelupöydällä, jossa prosessi viedään aavistuksen pidemmälle, Siivola huomauttaa. 

– Kattavalla konsultoinnilla, koulutuksella sekä kenttätuella varmistamme, että asiakkaamme onnistuvat projekteissaan ja saavuttavat uuden konseptin mahdollistaman kustannustehokkuuden ja laadukkaan lopputuloksen.

Loppukäyttäjä kiittää

Plug and Play -konseptin uusi liitäntätapa voi nopeuttaa laajakaistayhteyden käyttöönottoa jopa kuukausilla, mikä on merkittävä kilpailuvaltti operaattoreille kasvavilla valokuitumarkkinoilla.

– Kuluttajien näkökulmasta tyytymättömyyttä aiheuttaa nimenomaan valokuituverkon rakennusvaiheen loppuaika, jolloin kaivuutyöt on tehty, mitään ei näytä tapahtuvan ja uuden nopean yhteyden valmistuminen tuntuu kestävän loputtoman kauan, Vaara mainitsee.

Odottavan aika on pitkä ja tilaajalle näkymättömään kaapelin asennustyöhön kuluvaa aikaa on vaikeampi ymmärtää. Vaara kertoo, että Plug and Play vaikuttaa nimenomaan tämän odotusajan lyhentymiseen.

– Ratkaisumme hyötynä on, että operaattorit saavat myymänsä liittymät tuottamaan huomattavasti aikaisempaa nopeammin, ja samalla lyhentyneet toimitusajat lisäävät asiakastyytyväisyyttä sekä kilpailukykyä markkinoilla, Siivola päättää.

Haku