Hyppää sisältöön

Valmennus auttaa kohti omanlaista elämää

Valmennus auttaa kohti omanlaista elämää

11.02.2021

Valmentamon perustaja ja toimitusjohtaja Anne Karilahti kertoo, että valmennusta voi hyödyntää sekä yksityiselämässä että työssä.

Valmentajakoulutus auttaa opiskelijaa toimimaan arvojensa mukaisesti ja löytämään merkityksellisyyttä omaan elämään. 

Teksti Vilma Timonen  Kuva Joona Raevuori

Valmentajakoulutuksessa eli LCF Life Coach® -koulutuksessa on kaksi näkökulmaa. Ensinnäkin se on matka omaan itseen ja kohti oman näköistä elämää. Toiseksi koulutuksesta saa myös hyvät ammatilliset taidot muiden valmentamiseen, kertoo valmentajakoulutusta järjestävän Valmentamon perustaja ja toimitusjohtaja Anne Karilahti

Valmentamo on Suomen suosituin LCF Life Coach® -koulutusta tarjoava yritys, jonka koulutuksiin on tähän mennessä osallistunut jo yli 700 opiskelijaa. Valmentamo järjestää koulutuksia Helsingissä, Tampereella, Turussa, Hangossa, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Lisäksi joka viikko Valmentamon verkkosivuille tulee katsottavaksi uusi ilmainen webinaari. 

– Valmennuksessa kartoitetaan aluksi, mihin valmennettava kaipaa valmennusta ja mikä on tavoite. Sitten pohditaan, miten tavoite saavutetaan, Karilahti kertoo.

Valmentaminen tapahtuu kuuntelemisen, kysymisen, kannustuksen ja kunnioittamisen kautta. Karilahti painottaa, että valmentaja ei koskaan neuvo asiakastaan. 

– Valmennus kattaa kaikki elämän osa-alueet. Valmennusta voi käyttää esimerkiksi itsetunnon parantamiseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin luomiseen, ihmissuhteiden kehittämiseen, unelmatyön kirkastamiseen, motivaation parantamiseen ja stressinhallintaan. Missiomme on kehittää hyvä itsetunto jokaiselle suomalaiselle.

Ennakkovaatimuksia opiskelijoille ei ole, mutta elämäntilanteen tulee olla sellainen, että koulutukseen ja omaan prosessiin sitoutuminen on mahdollista.

– On myös oltava valmiuksia lähteä valmentamaan muita. Tämä ei ole terapiaa, täällä ollaan ennen kaikkea opiskelemassa ammattiin, Karilahti valaisee.

Ajatuksista tavoitteisiin

Valmennuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat positiivinen psykologia, ratkaisukeskeisyys ja kognitiivinen käyttäytymistiede. Positiivisessa psykologiassa keskitytään omiin mahdollisuuksiin ja vahvuuksiin sekä kirkastetaan omaa menestyksen kaavaa. Kognitiivinen käyttäytymistiede taas tutkii sitä, miten ajatukset, tunteet ja toiminta vaikuttavat toisiinsa.

– Yksinkertaisesti sanottuna: jos haluat saavuttaa elämässäsi tiettyjä tavoitteita, niin ne lähtevät ajatuksistasi, Karilahti toteaa.

Monet koulutukseen tulijat ovat Karilahden mukaan olleet työelämässä jo jonkin aikaa ja heillä on ammatillista osaamista. He haluavat käydä koulutuksen paitsi itsensä takia myös saada lisää työkaluja omaan työhönsä. 

Valmentajakoulutus kestää yhteensä vuoden. Opintokokonaisuus sisältää 30 opetuspäivää sekä 65 tuntia valmennusharjoittelua. Tällä hetkellä opetus järjestetään etäyhteyden avulla. 

Haku